Äänimaisemia, teatterimusiikkia ja käsitetaidetta
Laulujen ohella musiikillinen muusani on töninyt minua tekemään myös muunlaista äänitaidetta, etenkin sen jälkeen kun aloin opetella äänitystekniikkaa ja efektilaitteiden käyttöä. Vuonna 1994 äänittämäni resonaattorikitara- ja viivelaiteimprovisaatio ”Kellot” on monessa suhteessa keskeinen teos, onnistunut yhdeksänminuuttinen, joka muutamaa vuotta myöhemmin vei minut tekemään useampaankin hankkeeseen teatterimusiikkia.
Lobotomia-teatteriryhmän Woyzeck-tehdas (1996) perustui etukäteen SoundBlaster-äänikortin kautta äänittämilleni äänimaisemille, joita vaihtelin esityksen kulun mukaan eräänlaisena deejiinä. Oheinen äänite on eräänlainen pikakooste lähes kolmetuntisen, kolminäytöksisen näytelmän mittaan käytetyistä äänimaisemista, efekteistä ja musiikista.
Unisono-ryhmän nimikkeellä tehdyssä Provokaattorissa (1997) kommentoin bassokitaraa naputtelemalla, hankaamalla ja soittamalla Matleena Kuusniemen esittämää monologia ja esitin hänen kanssaan jopa ranskankielisen dueton. Espoon Kesäteatterin tulkinnassa Yukio Mishiman klassikkonäytelmästä Markiisitar de Sade (1998) teimme lyömäsoittaja Aleksi (nykyään Aakusti) Oksasen kanssa näyttelijöiden dialogin taustalle minimalistista, elokuvallista äänimaisemaa.
Samoihin aikoihin syntynyt ”Sanaleikki” (1998) on lähempänä käsitetaidetta, eräänlainen verbaalinen intiimi kanssakäyminen ”minän” ja ”sinän” välillä. Kaikki kuultavat äänet ovat ihmisen tuottamia: niistä on tehty sampleja, joita liipaistaan aleatorista musiikkia tuottavan ohjelman aikaansaamilla midi-käskyillä.
Kirjoitettuani toisen romaanini Alshainin (2006) sain päähäni tehdä kirjalle soundtrackin, levyllisen musiikkia joita lukija voisi kuunnella lukiessaan ja joka tukisi kirjan kunkin viisen osan tunnelmaa. Toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi tehdä soundtrackeja muille romaaneilleni, mutta ehkäpä vielä joskus... ja toisaalta olen lausunut romaanieni tekstejä useissa tilaisuuksissa säestäen itseäni kitaralla ja efektipedaaleilla.