Alshain-pentalogia

Alshain
319 s., Like 2006
Kustantajan kirjasivu

Alas
314 s., Like 2013
Kustantajan kirjasivu

Alshain & Alas

Alshain oli numero kolmonen niistä kolmesta romaani-ideasta, jotka olivat itäneet varsin pitkälle jo ennen 391:n kirjoittamista, mutta koska siihen tuntui kehittyvän ideoita kiivaammalla tahdilla kuin Neduihin, päätin muuttaa kirjoitusjärjestystä.

Varhaisimmat idut Alshain-pentalogian maailmalle syntyivät jo 1980–90-lukujen taitteessa. Itse asiassa ensimmäisessä Alshain-kirjassa on kohtaus, joka on itse asiassa kirjoitettukin silloin (innoittuneena puheesta, jonka kuulin vastaavanlaisessa tilaisuudessa) ja jo alusta lähtien tämä tarinaidea on ollut sijoittumassa samaan paikkaan maailmankaikkeudessa: (kuvitteelliselle) planeetalle, joka kiertää todellista tähteä nimeltä Alshain (Beta Aquilae) viidenkymmenen valovuoden päässä meidän aurinkokunnastamme. (Alshain näkyy paljain silmin etenkin alkusyksyn taivaalla paljon kirkkaamman Altairin vieressä.)

Kirjan kerronnallista rakennetta innoitti Urjalan esikoiskirjailijaseminaarissa tapaamani Irja Sinivaaran erinomainen romaani Sun onnes tähden (Tammi 2004), joka peilasi päähenkilönsä elämää useiden tämän läheisten näkökulmista. Alshain-pentalogian kirjojen rakenteeksi muodostui jako viiteen: jokainen kirja jakautuu viiteen osaan, joista kussakin on eri minäkertoja. Jokainen osa jakautuu viiteen lukuun (paitsi Alshainin, ensimmäisen kirjan, ensimmäinen osa, jonka alkuluvun jaoin kahtia, koska siitä olisi muuten tullut tolkuttoman pitkä). Ja kuten pentalogiassa kuuluu, itsenäisiä, toisiinsa limittyviä romaaneja on tarkoitus kirjoittaa viisi kappaletta.

Pentalogian ensimmäinen osa Alshain ilmestyi syksyllä 2006. Palautteesta päätellen olin onnistunut tekemään toimivan ja kantavan tarinan viiden kertojahahmoni avulla, vaikka kaikki lukijat eivät kaikista hahmoista pitäneetkään: muuan mieskriitikko piti kirjan ainoaa naiskertojaa ”liian pissiksenä”, mutta koska useampikin naislukija oli puolestaan huomauttanut hahmon olevan aivan uskottava, rohkaistuin käyttämään pentalogian seuraavassa osassa peräti kolmea naispuolista kertojaa viidestä.

Alas ilmestyi kesällä 2013, juuri sopivasti Finnconiin, jossa olin kunniavieraana. Kirjoitin sen alkuvuodesta melkoisen tiukalla aikataululla – etenkin ottaen huomioon, että tällä kertaa viiden kertojan ratkaisua mutkisti päätökseni aloittaa kirjan ensimmäinen luku Isolla Tapahtumalla, joka toistui toisen kertojan näkökulmasta tämän osuuden toisessa luvussa, kolmannen kolmannessa, neljännen neljännessä ja viimeisen kertojaosan päätösluvussa, joten myöhemmät kertojat joutuivat, omalta osaltaan, taustoittamaan sitä minkä aikaisemmat kertojat olivat jättäneet auki. Lisäksi viimeisen kertojan osuuden päätöksen pitäisi tuntua kirjan huipentumalta, vaikka aikaisemmat kertojat ovat – omasta rajallisesta näkökulmastaan – paljastaneet paljon myöhäisempiä tapahtumia.

Lukijapalautteen perusteella temppu onnistui, ja kirjailija sai kohotettua itsetuntoaan suunnittelemaan ja kirjoittamaan sarjan kolmea viimeistä romaania... toivon mukaan vähän nopeammalla aikataululla kuin kahden ensimmäisen kirjan välissä kuluneet seitsemän vuotta.

© 2018–2021 J. Pekka Mäkelä