Taas mä tahdoin mennä Lahteen

Vielä kaksi viikkoa sitten oli varsin epävarmaa, olisiko minusta menemään kolmen vuoden tauon jälkeen järjestettävään Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen. Koronaoireet jäivät kuitenkin vähäisiksi ja ennen kaikkea lyhyiksi, ja oireetonta aikaa oli asianmukaisen kauan, joten uskaltauduin matkaan.

Kokouspaikka oli vaihtunut parin viime kerran Kansanopistolta Lahden uuden Malski-kulttuurikeskuksen Sammio-saliin, mutta muuten mentiin perinteisellä kaavalla. Torstai-iltana pidettiin Mukkulan kartanohotellin pihamaalla perinteinen Suomi – Muu maailma -jalkapallo-ottelu, jonka Muut voittivat – joskin joukkueen kommunikaatiokieli kuulosti silläkin puolella olevan suomi. Perjantaina ja lauantaina pidettiin Sammio-salissa sitten varsinaiset kokousrupeamat, yhteensä neljä alustuksia ja keskustelua sisältävää sessiota.

Venäjän raukkamainen hyökkäys Ukrainaan kuului keskusteluissa, etenkin kun yhdessä sessioista oli alustajina sekä Puolaan sotapakolaiseksi joutunut Iryna Tetera että Ukrainassa töitä tehnyt toimittaja/kirjailija Sami Sillanpää. Kokouksen Rivien välissä -teemaa kuitenkin käsiteltiin monilla eri tavoin, monenlaisin tavoin tulkiten: sensuuri (ja itsesensuuri) puhuttivat yleisemminkin, sillä alustajissa ja yleisössä oli monta entisessä Neuvostoliitossa elänyttä kirjailijaa ja kääntäjää, jotka oppivat nuorena että oleelliset asiat on sanottava rivien välissä, sillä riveille kirjoitettuna ne saattoivat johtaa kirjoittajansa ja lukijansa vakaviin vaikeuksiin. Kirjallisuuden muuttuva asema, ilmaisukeinot ja julkaisutavat puhuttivat nekin tänä e- ja äänikirjojen aikana, samoin se, onko taide yleensäkin kriisitilanteiden aikana turhaa ylellisyyttä – vai ase.

Keskustelujen ohella kokouksen ohjelmaan kuului julkisina yleisötilaisuuksina Lahden kirjastossa pidetty proosamatinea sekä kansainvälinen runoilta Wanhan Walimon salissa. Kokouksen (muutkin) osanottajat vetivät lisäksi omaa showta perinteisessä Open Mic -illassa.

(Tämän kamerani muistikortilta löytyneen kuvan otti silminnäkijähavaintojen mukaan Harri Hertell.)

Koronatoipilaisuussyistä olin etukäteen ajatellut jättäväni tällä kertaa lausumiset ja muut esiintymiset väliin, joten en ottanut mukaani kitaraa enkä pedaaleja perinteistä ”lausuntaa äänimaiseman kera” -numeroani varten. Mutta niin vain veri veti sittenkin lauteille, ja vetäisin Open Micin viimeisenä numerona säestyksettömän version Nedujen ”Maailmanpuu”-katkelmasta, jonka teksti sattui olemaan mukana aivan muista syistä. Teksti tuli luettua aikaisempaa innoittuneemmin ja kiihkeämmin, kun ei ollut kitaraa ja sen soittamista skarpattavana samalla kun luki.

Sitä paitsi kaksi aikaisempaa esiintyjää oli kyllä innoittanut ja innostanut pistämään kaikki peliin.

Suomalais-brasilialais-englantilainen lavarunoilija Francis North osoittautui paitsi erinomaiseksi jalkapallomaalivahdiksi, myös kertakaikkisen karismaattiseksi esiintyjäksi, joka loikki Runoilta-osuutensa aikana lavalla ja katsomossa ja esitti tekstinsä vimmaisella intohimolla. Tyylistä oli saatu esimakua jo Open Micissä, joten ihan yllätyksenä vedon voimallisuus ei tosiaankaan tullut.

Tämänkertaisen kokouksen lemppariesiintyjäni, T. S. Elliot -palkittu englantilaisrunoilija Joelle Taylor oli vakuuttava niin Open Micissä, Runoillassa kuin omassa paneelikeskustelu-alustuksessaankin (ja sitä paitsi ns. siviilissäkin aivan loistava tyyppi). Thatcherin aikojen homofobisen Section 28 -lainsäädännön aikana queer-kulttuurissa toimineena hänen ilmaisussaan on aiheellista vimmaa, katkeruuttakin, mutta myös valtavasti positiivista, rakentavaa energiaa.

Kirjailijakokous on nyt ohi. Vaikka aina välillä harmittaa että kokous on kutistunut (taloudellisista syistä) vain kaksipäiväseksi, myönnän monen kirjailija- ja kääntäjäkollegan tavoin, että kovin paljoa kauempaa ei introvertti olisi näin intensiivisiä päiviä jaksanut.

Onneksi kuitenkin jaksoin – Lahteen sunnuntaina tulleen S:n ansiosta – käydä tutustumassa kokouspaikka-Malskin kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevaan Malva-taidemuseoon.

Malvan yläkerta on varattu suomalaisen muotoilun klassikoille pallotuolista vanhoihin mainosjulisteisiin – ja Lahden julistebiennaalin töihin – mutta kannustan sinua käymään ennen syyskuun puoliväliä katsomassa alakerrosten Piiloleikki-näyttely hollantilaisen muotoilijan Marten Baasin teoksista. En yleensä perusta kovin paljon videoteoksista, mutta Baas osaa tehdä niistä oikeasti kiinnostavia, näyttäviä ja oivaltavia. Eikä kyse ole pelkästään videoista, sillä kokonaisuuteen kuuluu paljon muutakin.

Sekä näyttely että varsinkin kokous synnyttivät myös jokusen varsin tarpeellisen ja kutkuttelevan idean tulevaan romaaniin, ja välillä olikin vaikeuksia pysytellä tapahtumien valokuvaajana (yksi Liwren vakikuvaajista oli joutunut jäämään pois, joten minua pyydettiin paikkaamaan) kun hinguin täyttämään muistikirjaa romaanisuunnitelmilla.

2 kommenttia artikkeliin ”Taas mä tahdoin mennä Lahteen

  1. Hyvä, että korona teki vain pikavisiitin. Itse olen tietääkseni säästynyt taudilta.

    Olen ollut 9:llä luokalla työelämään tutustujana ”Malskilla”, samassa korttelissa, silloin kun se oli vielä juomatehdas, varastolla ja kuljetuksissa kaksi talvista viikkoa (silloin yli 30 vuotta sitten oli kylmät ja kirkkaat talvisäät). Mallasjuoman tehdas taisi olla Lahen suosituimpia kesätyöpaikkoja silloin, koska limua oli vapaasti saatavana henkilökunnalle.

    Lahden kirjasto on myös muistojen paikka. Uusi kirjastotalo oli kouluni lähellä ja sen musiikkiosasto oli erityisen hyvä kuunteluhuoneineen (joissa oli stereolaitteet Genelecin kaiuttimilla, yhdessä jopa TV ja videonauhuri). Samoin musiikkiosastolla oli soittohuone pianoineen. Toisaalta vanha pääkirjasto Konserttitalon alakerrassa oli mahtavan sokkeloinen paikka, josta löytyi monta nurkkausta, joissa saattoi toteuttaa introverttiuttaan.

    Kokouksen ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta. Jos vertaan oman alani tapahtumiin, niin yhtäläisyyksiä on, varmaan erojakin. Tällainen ohjelma on (pienempimuotoisessa ja hyvinkin Suomi-keskeisessä) Sähköpäivässä:

    https://tapahtumat.sil.fi/tapahtumat/sil-sahkopaiva-2022/

    Toivoisin ehtiväni tuonne jos työt täällä Pirkanmaalla (jonne muutin Pääkaupunkiseudulta keväällä ko. töiden perässä) antavat myöten. Sähköpäivän ja Lahden kirjailijakokouksen aiheet ovat kummatkin päivänpolttavia. Pelottavankin suuria asioita. Itse koen olevani paremmin sinut energiamurroksen kanssa, kun sillä alueella osaan toimia osana porukkaa, joka sitä tekee. Sanojen laittaminen muuttamaan maailmanpolitiikkaa ei oikein suju.

    1. Jep, onneksi tauti oli kevyt ja lyhyt – satun kuulumaan riskiryhmään, joten isompien ongelmien todennäköisyys olisi ollut keskimääräistä suurempi.

      Malski/Malva on hieno paikka. Tämä nykyinen trendi muuttaa vanhoja, käytöstä poistuneita teollisuusrakennuksia tapahtumatiloiksi, museoiksi ja muiksi on minusta erinomainen asia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.