Ylen rypäleasesopimusta käsittelevästä uutisesta sattui silmään:

Vanhasen mukaan sopimuksen tulisi mahdollistaa sellaisten rypäleaseiden käyttö, joista ei aiheudu vaaraa sivullisille.

Mihin meitä tieteiskirjailijoita tarvitaan – noin uskomattoman ihmeellistä, älykästä, edistyksellistä ja epärealistista satuasetta tuskin kukaan scifisti tulisi edes ajatelleeksi!

Mitäs seuraavaksi, Matti? Yksisarvisratsuväki?

*

Eilinen kirjamessujen kaffeklatsch oli vallan mukava jutustelutilaisuus. Pieneltä mutta kiinnostuneelta ja kirjojani lukeneelta fandom-yleisöltä tuli erinomaisia kysymyksiä. Tapaaminen venyi itse asiassa puolet aikataulutettua pidemmäksi.

Kiinnostavimman kysymyksen kuitenkin esitti ainoa paikalla ollut fandomin ulkopuolinen. Se oli sen verran odottamaton kysymys, että minulta meni hitaanpuoleisena ajattelijana hetken aikaa prosessointiin enkä tainnut saada lopultakaan kovin hyvää vastausta aikaiseksi.

”Millaista on kirjoittaa fiktiota suomen kielellä, joka on niin täsmällinen ja tarkka kieli että se sopii parhaiten tieteelliseen tekstiin?”

Täytyy myöntää, etten ole koskaan ajatellut suomea tuolla tavalla, vaikka nyt, asiaa pohdittuani, ymmärrän kyllä ajatuksen. Itse olen tottunut ajattelemaan suomen kieltä esimerkiksi englantia paljon notkeampana ja paremmin leikitettävänä kielenä – muihin en osaa verrata, puutteellisen kielitaitoni vuoksi.

Tarkemmin ajatellen tuo täsmällisyys kyllä pitää paikkansa: vaikka suomen johdosjärjestelmän ansiosta mistä tahansa sanasta voi tehdä verbin, substantiivin tai adjektiivin, (lähes) joka sanasta voi kyllä ilman ympäröivän lauseen kontekstiakin nähdä, onko se verbi, substantiivi tai adjektiivi. Englannissa ei voi, kiinasta (jota osaan noin kymmenkunnan sanan aktiivisen sanavaraston ja sanakirjan käyttötaidon verran) nyt puhumattakaan.

Kiinnostavaa. Kiitos Piialle (muistinko oikein?) uudesta näkökulmasta työkaluuni.

• Tweet
• Pin It