Jo perinteiseen tapaan vietän skitsofreenisia kirjamessuja: olen milloin suomentaja, milloin kirjailija. Useinmiten olen onnistunut jakamaan tehtävät eri päiville. Tänään olin kääntäjä.
Takauma-lavalla kuuntelin epäinhimillisen aikaisena aamupäivänä kolmekin perättäistä käännösaiheista paneelia. Viimeisessä (jossa panelistien mikrofoninkäyttövaikeudet aiheuttivat sen että kommentteja oli vaikeaa kuulla edes eturiveihin) tosin lipsuin roolistani ja suunnittelin Karstaa sekä kielelliseltä kannalta että konkreettisemmalla tasolla. Kirjan on määrä tapahtua suurehkossa, alkuaan sotilaskäyttöön suunnitellussa avaruusaluksessa parinsadan vuoden päässä. Aluksen suunnittelussa ja laitteistossa on käytetty osittain tekniikkaa, joka ei ole peräisin Maasta – tosin tekniikka on osin vanhentunutta ja osin purettu pois tai tehty toimintakelvottomaksi (syistä, jotka ovat kirjan tarinan tilanteessa ymmärrettäviä, vaikkakin kirjan henkilöiden kannalta perin turhauttavia). Olen pohdiskellut jo hyvän tovin aluksen rakenteellisia perusratkaisuja, ja nyt arvelen keksineeni sille järkevän yleisrakenteen.
Iltapäivä kuluikin sitten työnteossa, kun istuin Suomen Kääntäjien ja Tulkkien liiton osastolla tekemässä työtäni julkisesti. Minähän sain Cathyn avaimen käännöksen loppuun viime viikolla ja olen nyt Kotistudion paluun kirjoittamis- ja Karstan suunnitteluvaiheessa, joten etuilin vähän ja aloittelin jo nyt Jonathan Tropperin How to Talk to a Widowerin käännöstä. Kun siihen tosissani rupean keväällä, minulla on jo valmiiksi vähän alkua raakakäännettynä, mikä luultavasti nopeuttaa homman vauhtiinpääsyä.
Olen harjoittanut tätä live-kääntämistä jo noin viisillä kirjamessuilla (ja parissa muussakin paikassa) ja homma menee oikeastaan vanhalla rutiinilla. Olen aina saanut yllättävänkin paljon töitä tehtyä siitä huolimatta, että tietokoneeseen kiinnitetyn toisen näytön ääressä on yleisöä katselemassa rinnan alkutekstiä ja käännökseni syntymistä. Heiltä tulee yleensä vallan hyviä kysymyksiä ja pahimmat kirjoitusvirheeni tulevat nekin toisinaan korjattua jo alkuunsa.
Illankorvalla kiirehdin vielä Tennispalatsin taidemuseoon Samrat-yhtyeen keikalle, jonka samalla videoin – ensimmäisellä digivideokameralla, jota olen koskaan pidellyt kädessäni. Pikavilkaisten jälki oli hämärän valaistuksen ja kaikuisen akustiikan (sekä kokemattoman kuvaajan) huomioon ottaen ihan kelvokasta, ensi viikolla on aikaa katsoa mitä kuvamateriaalista saa aikaiseksi pienellä äänenparantelulla. Tavallaan tämä on myös taustatyötä Kotistudion paluuta varten: halvatkin videokamerat alkavat olla nykyään vallan käyttökelpoisia musiikintallennusvälineitä. Äänen kaupanpäälle tulee vielä se kuvakin.
Huomenna sitten takaisin Pasilaan kello kolmeksi sf-seurojen osastolle kaffeklatschiin. Scifi-, manga- ja animeväki sekä Louhi-lava on erotettu muusta kirjamessukansasta käytävän toisella puolella olevaan halliin. Mutta sehän tietää vain sitä että taustahäly on paljon vähäisempää. Nähdään siellä!
