Olen joutunut toisinaan muuttamaan mielipiteitäni eräistä poliitikoista – oli järkyttävä kokemus, kun Poliittinen Broileri Numero Yksi eli Harri Holkeri rupesi lopulta puhumaan minun mielestäni ihan fiksuja – mutta Raimo Ilaskivi aiheuttaa minussa yhä samanlaisia reaktioita kuin pitäessään 1980-luvun puolivälissä Helsingin ylipormestarina radiopakinoita Radio Cityssä. Hänen itserakas, hyveellisen närkästyksen tuottamasta mielihyvästä värisevä äänensä olisi saanut kilteimmänkin koulutytön haluamaan lähteä kadulle vetämään kamaa ja hakkaamaan heikompiaan.
Päivän Hesarin yleisönosastossa hänen hyveellinen närkästyksensä kohdistuu niihin, jotka niin järkyttävällä tavalla syyttävät hänen vanhaa ritarikuntatoveriaan Yrjö von Grönhagenia natsiksi. Ilaskiven mukaan pelkkä kulttuuriattašeana Berliinissä sodan aikana toimiminen ei tarkoita sitä, että ko. henkilö on natsi. Ei niin. Se, että hän työskenteli SS-joukkojen ”rotutieteelliselle” Ahnenerbe-yksikölle erinäisiä vuosia yrittäessään todistaa suomalaisia – ja erityisesti karjalaisia – osaksi muinaista arjalaista herrakansaa sitten toisaalta viittaisi jonkinlaiseen natsiuteen. Tietysti voidaan (melkein perustellusti) todeta, että eihän hän mikään natsi edes voinut olla, koska sai lopulta Ahnenerbestä potkut siksi, etteivät suomalaiset (tai karjalaiset) lopulta olleetkaan kyseisen tutkimuslaitoksen ”tutkimusten” mukaan arjalaisia eivätkä herrakansaa vaan jotakin alempaa (ja epäilemättä lopulta tuhottavaa) aasialaisrotua.
En tiedä von Grönhagenin tekemisistä sodan jälkeen – puhumattakaan hänen Suomeen tuomastaan Konstantinus Suuren ritarikunnasta – mutta mielestäni ihmisellä on ja tuleekin olla oikeus muuttaa mielipiteitään. Ottaa laput silmiltään. Jopa Ilaskivellä. Ehkä minullakin, hah.
Sitä odotellessa ehtii hyvin käymään vaikkapa tämän kesän Finnconissa Turussa! Itse en paikalle pääse, mutta ei se tarkoita sitä etteikö teidän kaikkien muiden kannattaisi kokoontua!
