Blogi on ollut parisen vuotta perin hiljainen. On tuntunut ettei ole juurikaan kirjoitettavaa. Sitä paitsi on ollut stressiä siitä että pitäisi kirjoittaa Seuraavaa Romaania. No, Seuraavan Romaanin käsikirjoituksen ensimmäinen muille näytettävissä ollut versio on nyttemmin käynyt sekä ateljeekriitikoilla että kustantamossa. Seuraavan version olen luvannut kustantajalle huhtikuun lopussa. Muitakin duuneja on tiedossa, joten alkuvuodesta on tulossa kiireinen – toivon mukaan, sillä viisivuotinen apurahakausi päättyi eilen.
Tarkoitus on saada myös albumillinen lauluja julkaistua alkuvuodesta. Minulla on nyt kymmenen kappaletta sen verran kasassa, että ainakaan oman arvioni mukaan ne tarvitsevat vain pientä miksauksellista viilailua ollakseen julkistus- ja julkaisukelpoisia.
Lisäksi pitäisi selvittää nettisivustoni ongelmat. Entinen Nebula on ehtinyt (toistamiseen) vaihtaa omistajaa, ja yrittäessäni taannoin päivittää käännösbibliografiaani huomasin, että ftp:llä siirretyt tiedostot eivät selvästikään mene sellaiseen paikkaan mistä ne näkyisivät maailmalle. Jahka pyhistä päästään, pitää ottaa yhteyttä ja selvitellä ongelmaa.
Olisin mielelläni laittanut tähän kuvan tuossa parinsadan metrin päässä sijaitsevasta kerrassaan komeasta valotaideteoksesta, joka vihittiin käyttöönsä keväällä. Mutta kuvan lisääminen blogiinkaan ei onnistunut, joten voin vain linkata HAMin sivulle, jossa esitellään Olafur Eliassonin Pitkän päivänvalon paviljonki. Se on näkemisen arvoinen (myös) livenä, etenkin pimeällä, valaistuna. Valoteoksen keskelle voi astella ihmettelemään, mutta kannattaa olla varovainen, sillä rantakalliot saattavat olla liukkaita.
Olkoon alkava vuosi vähemmän ahdistava kuin edelliset, ja olkoon toivoa ja iloa! Pitäkää huolta toisistanne!
Mukava saada tänne kuulumisia sekä pointtereita ja ennakkovihjeitä mielenkiintoisista teoksista.
Rantakallioiden liukkaus realisoitui tuossa marras-joulukuun talvenpätkän aikana, onneksi ei itselleni. Olin täällä Tampereella, Rauhaniemen kansankylpylässä, tulossa järvestä, kun yksi mies erehtyi kävelemään silokallion yli portaille kulkevan lämmitetyn kumimaton vierellä sillä seurauksella, että hän kaatui takapuolelleen ja liukui järveen. Onneksi tämä varsin chaplinmainen sattumus ei johtanut vammoihin. Mies oli loivemmalla puolella kalliota.
Rauhanniemen kansankylpylä on tuttu, mainio paikka, vaikka viime visiitistä on kulunut turhankin monta vuotta. Ehkä tuossa parin kuukauden päästä, kun olemme taas siellä päin?
Itsestäni on tullut vähitellen yhä neuroottisempi liukastelun suhteen, vaikka olenkin onneksi välttynyt naarmuja ja mustelmia pahemmilta vammoilta. Täällä etelärannikolla talvilämpötiloilla on tapana sahailla nollan molemmin puolin, mikä tarkoittaa usein aikamoisia iljanteita. Sellaisilla keleillä ei juuri huvita lähteä ulos kuin nastakengät jalassa.
Rauhaniemi on menossa loppukeväästä vuoden kestävään remonttiin, tarkkaa aikataulua ei vielä ole. Kannattaa seurata heidän kotisivujaan.
Pidän kovasti paikasta, mutta aika ruuhkainen se on usein. Järvenranta-/avantosaunat ovat todella suosittuja Tampereella nykyään.
Iän myötä tuntuu todellakin tulevan varovaisemmaksi. Nastakengät tai liukuesteet ovat täkäläisissä mäissä (etenkin täällä Pispalan ja Pyynikin suunnalla) aivan ehdottomat.