Olen epäilemättä erinäisiä kertoja maininnut fanittavani englantilaista laulaja/lauluntekijää Richard Thompsonia. Tutustumiseni hänen tuotantoonsa alkoi vuoden 1988 Amnesia-levystä ja on sittemminkin painottunut herran tuoreempaan soolotuotantoon – joskin vanhempiin julkaisuihin tutustumisen ansiosta on löytynyt muun muassa pian ex-vaimoksi muuttuneen Linda-vaimon kanssa tehty synkänupea ”avioeroalbumi” Shoot Out the Lights (1982), jota jotkut arvioitsijat ovat pitäneet yhtenä 1980-luvun parhaista äänitejulkaisuista. Thompsonin nuoruusvuodet brittiläisen folkrockin pioneeriyhtyeessä Fairport Conventionissa ovat jääneet minun tapauksessani vähemmälle kuuntelulle: on niitä levyjä tullut kuunneltua, mutta kovin suurta vaikutusta ne eivät ole tehneet.
Thompsonin tuore, osittain edesmenneen amerikkalaisjournalistin Scott Timbergin kanssa kirjoitettu muistelmateos Beeswing: Fairport, folk rock and finding my voice 1967–75 (Faber & Faber 2021) painottuu pitkälti juuri näihin varhaisiin vaiheisiin. Fairport Convention syntyy vuoden 1967 tienoilla enemmän tai vähemmän koululaisbändinä, saa hämmentävän nopeasti levytyssopimuksen ja alkaa muutaman albumin mittaan vähitellen löytää omaa tyyliään brittiläisen kansanlauluperinteen ja rockin yhdistäjänä. Muutaman vuoden mittaan bändin kokoonpano muuttuilee moneen kertaan. Ensin esikoislevyn laulusolisti Judy Dyble vaihtuu tulevaan brittifolkrockin legendaan Sandy Dennyyn, sitten rumpali Martin Lamble menehtyy bändin keikkapakun suistuttua tieltä, kun kuski nukahtaa rattiin. Onnettomuuden toinen kuolonuhri on Thompsonin tyttöystävä, jonka kanssa hän ehti seurustella vain viikon. Vain paria vuotta myöhemmin Sandy Denny poistuu rivistöstä, ja Thompson eroaa itsekin vuoden 1970 Full House -levyn jälkeen. Kaikkien välit pysyvät kuitenkin varsin hyvinä, ja entiset ja uudemmat Fairport-muusikot soittelevat yhä edelleenkin yhdessä vuotuisilla reunion-festivaaleilla. Thompson elättää itseään jonkin aikaa sessiomuusikkona, liittyy sitten Fotheringay-yhtyeestä eronneen Dennyn kiertuebändiin ja alkaa vähitellen viritellä soolouraa, josta tulee pian duettoura Linda Petersin, sittemmin Linda Thompsonin kanssa.
Beeswing paneutuu keskiverto-muusikkoelämäkertaa hieman enemmän musiikin tekemiseen, musiikillisiin vaikutteisiin sekä laulujen ja levyjen syntyprosesseihin – hieman enemmän. Toinen keskeinen teema alaotsikon ”oman äänen” etsimisessä on Thompsonin hengellinen vaellus, joka vie hänet (ja Lindan) 1970-luvun puolivälissä Lontoon suufilaisyhteisöön ja sittemmin jopa pyhiinvaellukselle Mekkaan. Tämän etsinnän tuloksena syntyi myös pelkistetty, suufilaisuudesta ja itämaisesta(kin) musiikista vaikutteita saanut albumi Pour Down Like Silver (1976), jolta löytyy myös Thompsonin ehkä eniten coveroitu sävellys, balladi ”Dimming of the Day”. Thompsonien duo pärjäili musiikkibisneksessä jotenkuten, mutta vasta Shoot Out the Lights oli edes jonkinlainen kaupallinenkin menestys – ja silloin duo oli yhtä kiertuetta vaille lakannut jo olemasta.
Jossakin haastattelussa Thompson on selittänyt, etteivät hänen myöhemmät vaiheensa ole lainkaan niin kiinnostavia, vain (jotenkuten menestyneitä) levyjä, kiertueita, keikkoja ja elämistä kahdessa maassa. Itseäni kyllä kiinnostaisi lukea enemmänkin vaikkapa 1980-luvun avantgardemmista kuvioista (kuten French Frith Kaiser Thompson -kvartetista), 1990-luvun huikean hienojen sooloalbumien synnystä tai vaikkapa mainiosta 1000 Years of Popular Music -projektista. Joitakin viittauksia myöhempään kyllä on: kirjan nimikappale ”Beeswing” on syntynyt vasta vuoden 1994 upealle Mirror Blue -levylle. Se on fiktiivinen tarina laulun kertojan hanttihommissa tapaamasta hippitytöstä, jonka kanssa syntynyt suhde kariutuu sitten kun tyttö haluaa viettää vapaampaa elämää kuin kertoja. Tarinan yksi monista esikuvista on ilmeisesti ollut Sandy Denny, mutta paljon suoremmin Thompson on viitannut viimeisinä vuosinaan pahassa päihdekoukussa olleen Dennyn hengen vieneeseen tapaturmaan Shoot Out the Lightsin (Linda Thompsonin laulamassa) raidassa ”Did She Jump or Was She Pushed?”.
Beeswing on suhteellisen suoraviivaista ja helppoa luettavaa, ei erityisen syvällinen, vaan suhteellisen tiivis muistelma. Erikoisuutena kirjan liitteeseen on painettu liuta Thompsonin eri aikoina näkemiä unia, joista joissakin esiintyy hänelle merkityksellisiä artisteja. Britanniassa Thompson on sen verran iso nimi ja brittiläisen rockin vanhempi valtiomies, että kirja on saanut (ison kustantajan ohella) hyvinkin paljon mediahuomiota. En kuitenkaan odota mitenkään henkeäni pidätellen, että yksikään suomalaiskustantaja tulisi tyrkyttämään kirjaa minulle suomennettavaksi.
