Viime yönä lähetin sähköpostia kustantajalle. Yöllä siksi, että tulin vähän ennen nukkumaanmenoa käynnistäneeksi koneoikolukuohjelman muistamatta siinä vaiheessa, että hommaan menee aina erinäisiä tunteja. Etenkin kun kyse on kirjasta, jossa on runsaasti vieraskielisiä nimiä, jokunen keksitty sana ja pitkiä espanjan- ja ranskankielisiä sitaatteja (niiden suomennosten ohella).
Koneoikoluku on viimeinen korjauskierros. Joten sen jälkeen teksti lähtee kustannustoimittajalle, joka huomaa (onneksi) paljon virheitä ja kökköyksiä, jotka minä ja kone olemme missanneet.
Koneoikoluku on viimeinen kierros sikälikin, että käänsin tämän kirjan (ensi kertaa) Scrivener-kirjoitusohjelmaa käyttäen, eikä siinä (ainakaan vielä) ole suomenkielistä oikolukua. Niinpä koko käännös pitää tehdä, editoida ja ihmisoikolukea Scrivenerissä mahdollisimman valmiiksi, kääntää sitten rtf-muotoon ja koneoikolukea tästä syntynyt iso tiedosto toisessa ohjelmassa, minun tapauksessani Wordissa. Tavallaan hieman hankalaa, mutta Scrivener on muuten tuntunut suhteellisen mukavalta työkalulta, joten pienen viimeisen vaiheen lisäoperaation antaa anteeksi.
Käännösprojektiin meni enemmän aikaa kuin olin kuvitellutkaan. Kirja sinänsä (Peter Culshaw’n kirjoittama elämäkerta Clandestino – In Search of Manu Chao) on vallan mainio,* mutta reilussa kolmessasadassa sivussa oli sitten lopulta ehkä enemmän tekstiä kuin etukäteen arvioin, ja kesällä työnteko tapaa olla rikkonaisempaa kuin muina vuodenaikoina. Tulee matkailtua, tulee istuttua pihalla lueskelemassa tai grillaamassa, tulee tapailtua ystäviä, tuttavia ja vieraampiakin. Onneksi käännöshankkeella ei ollut suunnatonta kiirettä: Into julkaisee kirjan vasta ensi keväänä.
Syksyn mittaan käännös tulee minulle takaisin toivon mukaan perusteellisesti luettuna ja punakynättynä. Viimeinen korjauskierros tapahtuu vasta siinä vaiheessa kun kirja on lähdössä painoon, taittajan oikovedoksista. (Siinä vaiheessa olisi kyllä hyvä ettei tekstissä ole enää juurikaan huomautettavaa.)
On aika palata työstämään sitä omaa romaania, jonka tekemiseen minulle täksi vuodeksi apuraha on myönnetty. Kevät meni aika pitkälti pohjatöissä ja lähdemateriaalin parissa, eikä se sarka ole vieläkään loppuun kynnetty, kaikkea muuta. Luettavaa ja mietittävää on paljon. Pikku hiljaa pitäisi kuitenkin ryhtyä siihen varsinaiseen kirjoitustyöhönkin. Hunan on sovittu ilmestymään vasta vuoden 2016 alussa, eli aikaa ei ole enää edes puoltatoista vuotta. Ja mikäli apurahojen jumalattaret eivät ole loppuvuodesta yhtä lempeitä kuin viime vuoden lopulla, joudun käyttämään ison osan ensi vuotta käännöstöihin. Niistä maksetaan huomattavan paljon parempia palkkioita kuin omista romaaneista, vaikka eivät niidenkään palkkiot työmäärään nähden kaksisia ole.
Itse asiassa äsken kävi niin, että jo hyvän tovin (käännöstöiden lomassa) mielessä pyörittelemäni alkukohtauksen idea pyöri mielessä niin selkeänä, että kirjoitin sen muistiin. Tulin siis puolivahingossa aloittaneeksi romaanin kirjoitustyön jo ennen kuin olin aikonutkaan. Tämä on hyvä merkki, vaikka on toki selvää, ettei teksti tuosta parista sivusta etene lähiviikkoina kovinkaan vauhdikkaasti. Mutta edennee kuitenkin.
Matkan ensimmäinen askel on nyt otettu.
___
* Siksihän minä sitä alun alkaenkin kustantajalle ehdotin. Tämä Manu Chaon mainio elämäkerta on tosiaan niitä vähän harvinaisempia hankkeita, jonka kohdalla suomentajan ehdotus otettiin innostuneena vastaan kustantamon päässä. Kirjan suomalaisen laitoksen nimi on vielä auki, minun ehdotukseni on ollut Clandestino – Manu Chaon jäljillä.
