Tulin jostakin syystä vilkaisseeksi vanhan blogin ensimmäisiä kirjoituksia ja huomasin paljastaneeni tulevan kirjailijan pikaisen piipahduksen omassa esikoisromaanissaan. En muistanutkaan asiasta maininneeni, mutta olen epäilemättä kirjoittanut molempiin blogeihin uusina asioina kaikenlaista, mitä olen ennenkin kirjoittanut jompaankumpaan blogiin. Joutunette kestämään sellaista hatarapäisyyttä jatkossakin.
Olin itsenäni mukana myös Nedujen ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa, siinä jossa kirja alkoi Jolle Peltolan muusikkoelämäkertana, jonka Jolle ikään kuin kaappaa jostakin elämäkerran sitaattikatkelmassa, ja jatkaa sitten oman tarinansa kertomista omilla ehdoillaan.* Tämän kuvitteellisen muusikkoelämäkerran yksi haastateltava oli muuan kirjailija/suomentaja/amatöörimuusikko-Mäkelä, joka kertoi näkemistään Näädän ja Dystokion keikoista.
Taannoin istuessamme kollegoiden kanssa kirjallisuuden suomentajien jaoston kokouksen jatkoilla eräs tovereista kertoi vastikään lukeneensa Muurahaispuun ja arveli tunnistaneensa kirjasta minut. Myönsin. Olisikin ollut aika vaikeaa olla sortumatta itsensä sijoittamiseen romaaniin, joka tapahtuu muutaman sadan metrin päässä sieltä missä itse asuin lapsuudesta melkein parikymppiseksi, ja joka sivuaa muutenkin muutamaa omaa elämänvaihettani. Kyse ei ole silti missään mielessä minkäänlaisesta ”avainromaanista”: Kari Lännenheimon dysfunktionaalinen perhe ei ole oma tai kenenkään tuttavanikaan kotoa. Eihän meillä ollut punaista cockerspanieliakaan, enkä muista että kenelläkään tuttavallakaan olisi ollut (mustavalkoisia kyllä parin kaverin perheellä). En ole ainakaan vielä kokenut minkäänlaista tarvetta tai halua avainromaanien kirjoittamiseen, ja ajatus tuntuu kaiken kaikkiaan vähän moraalittomalta.**
Ei, en aio järjestää minkäänlaista ”tunnista jPekka” -kilpailua. Minusta ei tarvitse tietää kovinkaan paljoa tietääkseen, kenestä ohimennen piipahtavasta tyypistä on kyse.
Saatan piipahdella kirjoissani toistekin. Jos tulee tilaisuus. Ja kiusaus.
Samaisessa varhaisessa blogahduksessani pohdin Alshainin Vera Poitakin hahmoa ja kerroin, että minulla oli aikeita kertoa hänestä lisää myöhemmissä Alshainin maailmaan sijoittuvissa kirjoissa. Niin onkin, edelleen. Varhaisissa Paluun kaavailuissa Vera olisi ollut hyvinkin merkittävässä osassa, mutta sitten tuli tarpeelliseksi pistää kirjan rakenne ja tapahtumat remonttiin, ja kävi niin, että Veran runsas mukanaolo tässä kirjassa – sellaisessa roolossa kuin hänelle olen ajatellut – ei oikein olisi ajallisesti mahdollista, tai muutenkaan. Mutta kyllä hänestä vielä kuullaan, jos saan kirjoitettua lisää tähän maailmaan sijoittuvia kirjoja.***
Muuan toinen Alshainin henkilö kyllä on käväisemässä tässäkin kirjassa. Ehkäpä joku toinenkin. Vielä riittää kirjoittamattomia sivuja.
*
Siitäpä tulikin mieleeni: Käydessäni 1990-luvulla teoreettisen filosofian laudaturseminaarissa ryhmässä istui hyvin nuoren ja ujon oloinen poika, joka tuntui olevan seminaarin vetäjälle varsin tuttu. Toisin kuin minä hän ilmeisesti sittemmin sai tehtyä tutkintonsa valmiiksi. Itse asiassa hänen oppiarvonsa oli jo siihen aikaan fil. yo (väit.), sillä tohtorinarvosta puuttuivat, laudaturseminaarin lisäksi, enää filosofian maisterin ja lisensiaatin sivuaineopinnot. Sittemmin nuoren miehen ura on edennyt vauhdikkaasti. Suomen Kuvalehden nettisivut tietävät kertoa, että hänelle maksettiin 700 000 euroa vastikään ilmestyneestä 157-sivuisesta Sinisestä kirjasta, joka on ilmaiseksi ladattavissa Valtioneuvoston nettisivuilta. Minun romaanini ovat keskimäärin kolmesataasivuisia, huomattavan paljon tiiviimpää tekstiä, enkä ole yhdestäkään saanut edes tuhatta euroa ennakkopalkkiona. Aikaa myötä myynneistä tulee muutama satanen lisää vuodessa – kaikista kirjoista yhteensä. Ja suunnilleen saman verran lainauskorvauksina.
Ai että minäkö kateellinen? No, ehkä vähän.**** Mutta onhan se mukava huomata, että edes joku tienaa hyvät massit humanistisellakin koulutustaustalla.
___
* Hauska idea, joka ei vain tuossa kokonaisuudessa sittenkään toiminut. Hmmm, taisin juuri muuten keksiä sopivan kirjaprojektin, jossa tuota voisi käyttää…
** Ai niin, olen tainnut todeta tämänkin joskus aikaisemmin.
*** Minulla on jotenkin pieni päähänpinttymä siitä, että jokaisesta kolmesta kirjoittamastani romaanista yhden pitäisi sijoittua Alshainiin. Kolmesta ensimmäisestä keskimmäinen on Alshain. Kolmesta seuraavasta viimeinen on Alshain. Tietysti, kun Alshain-kirja jakautui viiteen osaan, joista (melkein) jokaisessa on viisi lukua, voisi olla tieten sopivampaa, että jokaisesta viidestä kirjoittamastani romaanista yksi tapahtuu Alshainissa, mutta se venyttäisi suuruudenhullun viiden Alshain-romaanin suunnitelman valmistumista melkoisen pitkälle.
**** Voin tosin olla ylpeä siitä, että minulla on selvästikin huomattavasti parempi kustannustoimittaja ja oikolukijoita.
