Piipahdimme alkuviikosta Tallinnassa, ja mieleen palasi ensimmäinen käyntini kyseisessä kauniissa kaupungissa melkein kolmekymmentäyksi vuotta sitten. Paikka oli silloin monilta osiltaan perin erinäköinen, sataman keskelle rakennettu wau-arkkitehtuurinen konserttisali ei ollut vielä raunioina, eikä sataman ympäristö ollut täynnä alkoholimyymälöitä – joissa käyminen, laivamatkustajatovereista ja kauppojen asiakkaattomuudesta päätellen, ei enää ole suomalaisten Tallinnan-reissujen päätavoite.
Ensimmäinen Tallinnan-reissu oli, myönnettäköön, kosteahko. Sen verran kosteahko, että jossakin vaiheessa pelasimme Olümpia-hotellin huoneessamme huikkaventtiä niin, että voittaja sai juodakseen vettä. Se oli kaikista sillä hetkellä kaikkein haluttavin juoma.
Piipahdimme reissulla myös oopperassa (Carmen) ja elokuvissa katsomassa upouutta eestiläistä musiikkielokuvaa Šlaager. Juoni oli perin korni kertomus ihmissuhdesotkujaan uuden levyn äänitysten kesken setvimään joutuvasta laulajattaresta, mutta koitti sellainenkin hetki, että reissun uuvuttamat helsinkiläisopiskelijat räväyttivät silmänsä ja korvansa auki: valkokankaalla esiintyi ajan tunnetuin ja luultavasti rankin eestiläisyhtye Ruja.
Netistä löytyi tämän elokuvakatkelman lisäksi vähän kokonaisempikin (joskin äänitykseltään yhtä heikko) versio ”Rujaline roostevaba mailm” -laulusta, joten saatte sen tähän perään:
Tällä reissulla perehdyimme ennen kaikkea Lennusadamin upeaan merimuseoon. Onneksi ystävä oli juuri ennen reissua vinkannut, että museon kuppilassa kannattaa käydä syömässä. Ravintolassa olikin tarjolla vaikuttava lista ajatuksella tuunattuja ja uudistettuja perinneruokia aivan naurettavan halpaan hintaan. Suosittelemme täydestä vatsastamme.
Lähellä mutta niin kaukana (ollut). Minusta on iän myötä tullut liki estofiili, luen ja olen lukenut virolaista kirjallisuutta, nyt meneillään Jaan Krossin viimeinen suomennettu romaani, 2012, Tahtamaa, jota suosittelen vaikka vasta alussa olen, on niin vahvaa Krossia. 1. kerran kävin Virossa, silloisessa Neuvosto-Eestissä, 1981, samoihin aikoihin kanssasi. Alkuun entiseen työhöni liittyviä ja harrastematkoja, sittemmin kylpylöitä ja kiertelyä. Kesällä 2012 vuorossa Hiidenmaa, jonka historiaan ja nykyhetkeen ihastuin. Nyt jouluna 7. kerran jouluviikoksi Pärnuun, sivuun turhasta kohionasta.
Totta turiset, Sepeteus.
Ainakin meille neuvostomiehityksen aikana kasvaneille Viro on ollut paljon kaukaisempi paikka kuin mitä välissä olevat vajaat sata kilometria täysin kulkukelpoista ja jotakuinkin myrskytöntä merta olisivat antaneet oikeuttaa. Pitäisi käydä useammin ja tutustua paremmin.