Ernest Cline osoittautui livenä tekstinsä oloiseksi mieheksi. Leppoisa nörtti, terveesti ylpeä nörttiydestään. Hän kirjoitti Ready Player Onen ennen kaikkea teokseksi, joka miellyttää häntä itseään, johon on mahdutettu kaikki ne asiat joista hän itse tykkää, ja jonka kokonaisuus on täysin hänen päätäntävallassaan, toisin kuin elokuvakäsikirjoitukset – RPO:n kässäri mukaan lukien – joilla on taipumus muuttua matkan varrella tunnistamattomiksi. Kirjan suosio on Clinelle sikälikin ilahduttava asia: innostunut, iso fanikunta auttaa säilyttämään kirjan oleelliset aspektit muuttumattomana Hollywoodin myllytyksessäkin.
(Minusta on edelleen käsittämätöntä, miten edes keskeisimmät jutut kirjasta on mahdollista mahduttaa elokuvaan. Televisiosarjaan kyllä, mutta että elokuvaan… ellei sitten tulossa ole Ready Player Onen lisäksi Two ja Three, ainakin.)
Clinen paripäiväinen visiitti oli täynnä ohjelmaa. Jetlagginen kirjailijaparka työnnettiin suoraan koneesta televisiokameroiden ääreen, saapumispäivänä oli muutama muukin haastattelu, ja tänään vielä enemmän. Homma päättyi Akateemisen kirjakaupan Kohtauspaikan leppoisaan jutustelutuokioon. Univelkoja Ernest ei erityisemmin päässyt makselemaan. Lyhyeksi ajateltu vierailu Helsingin mafian tapaamisessa Urhon pubissa venyi, kuuleman mukaan, toisen ravintolan ja yksityisasuntojatkojen myötä jonnekin aamuneljän tuolle puolen. Itse jättäydyin porukasta jo yhden korvilla.
Suomalainen fandom tuntuu tehneen Ernestiin todella positiivisen vaikutuksen, ja hän toivoo pääsevänsä palaamaan viimeistään Finnconiin. Mainiota.
Jostakin luin tai kuulin Ernest Clinen sanoneen, että nörtit hallitsevat maailmaa tai oliko se niin että ovat luoneet nykyisen teknologian. Ja että vain he voivat sen (maailman) myös pelastaa.
Hyvä niin. Ei siinä mittään.
Kun nörtit elävät niin paljon netissä, on todella tarpeen ja hyvä että nörtit tapaavat toisia nörttejä.
Nörttien olisi myös hyvä tavata Pihtiputaan mummoa ja Konginkankaan Kinnusta. Heillä ei ole välttämättä tietokonetta eikä taitoa käyttää sitä.
Totuuden sanoja, Kosti.
Niin Cline todellakin sanoi (useammassakin yhteydessä), mutta hän myös korosti että nörttiyskin on huomattavasti monisyisempi ja -puolisempi ilmiö kuin perinteinen nörtti-stereotypia. Kyllä vain alkaa olla nörttijoukossa jokunen Pihtiputaan mummokin, ja tulevaisuudessa vielä enemmän.
Joo.
Aika usein syrjäseudulla tapaa vanhahkon ihmisen, joka lukee usealla kielellä kirjallisuutta (scifiäkin) ja joka lähettelee meilejä Australiaan ja Indonesiaan.
Tämä on tämän tietoyhtteiskunnan etuja.
Pekka, jostakin syystä olen tänään ollut ärtsy.
Olen ajatellut paljon tietoyhteiskunnan varjopuolia: tietomurtoja, identiteettivarkauksia jne.
No, huomenna on parempi päivä…
Niin, muuten…hävettää kertoa etten ole lukenut vieläkään yhtään teostasi. Mistä kannattaa aloittaa? Vaikutat kiinnostavalta, lahjakkaalta ja monipuoliselta ihmiseltä.
Kosti, eipä ole ärtymys tänne asti ulottunut. Sattuuhan sitä päiviä itse kullekin.
Kysyt vaikeita, varsinkin kun en kovin hyvin tunne kirjallista makuasi. Muurahaispuu ei ole scifiä, vaan suku- ja osin kaupunginosahistoriaakin sekä ihmissuhteita pienillä maagis-realistisilla aineksilla sävytettynä. Neduissa rockmusiikilla on aika vahva osansa. Karsta on tavallaan ”klassisinta” scifiä mitä olen kirjoittanut. Alshain on sellainen vähän slaavilaisella tempolla etenevä hiljaisen planeetan kuvaus. 391 on sellainen vähän nopeatempoisempi ja kevyempikin seikkailutarina, ehkä. Eri lukijat ovat tykänneet eri kirjoista.
Kiitos teostesi luonnehdinnasta.
Oli siitä apua.
Vaikka olen jossakin mielessä kaikkiruokainen.
Ja lisäksi vielä sekin, että haluan testata mieltymyksiäni ja kyseenalaistaa niitä.
Sinulla on mitä tarjota.
Hyvä.
Kosti, valinnan tueksi Shimo Shuntilan Routakoto-arviot kahdesta ensimmäisestä kirjastani:
391
Alshain
Lisääkin on tulossa.