Täällä taas, ojentaisitko perunalastuja? Joukko uupuneita, mutta tyytyväisen oloisia kirjailijoita, kääntäjiä ja muita kirjallisuusihmisiä halaili toisensa hyvästiksi tänään ja palasi normaaliin elämäänsä sieltä, jota ehdittiin kutsua jo ainakin runoratsuleiriksi ja aikuisten rippileiriksi.

Kahdeskymmenesviides Lahden kansainvälinen kirjailijakokous sujui leppoisissa merkeissä. Kohdalle ei sattunut staroja. Porukan esikoiskirjailijat kertoivat tuntevansa itsensä tasaveroiseksi osaksi hyvähenkistä porukkaa.

Sunnuntai-illan Open mike -illassa Onerva Vartiainen kohdistaa tangoaiheisen runonsa Milan Deklevalle. Elia Lennes lausuu tekstiä englanniksi, säkeistö säkeistöltä.

Tällä kertaa en ottanut muiden tavaroiden lisäksi mukaani kitaraa ja pedaalilautaa – vain slide-putken ja viritysmittarin. Elian luvalla lainasin hänen kitaraansa, viritin sen avoimeen D-duuriin ja esitin kansainväliselle porukalle Henry Thomasin ”Fishin’ Bluesin” Olli Haaviston klassisilla stadinkielisillä sanoilla. Omasta mielestäni ”Onkimiehen blues” lähti käyntiin epävarmasti ja jatkui loppuun asti epävarmana, mutta monet olivat tykänneet ja tulivat jälkeenpäin kiittelemään. Pitäisiköhän tosiaan treenata jonkinlainen soolosetti dobron (ja ehkä pedaalilaudan) kanssa soitettavaksi ja laulettavaksi – ehkä lausuttavaksikin – ja lähteä tyrkyttäytymään keikalle? Taannoinen Mirel Wagner -keikka lisäsi sekin osaltaan vetoa tähän suuntaan.

Eero Balk ja Wolfram Eilenberger seuraavat esityksiä.

Maria Peura joikaa. Minua ilahdutti suuresti, että tämäkin musiikin ja kerronnan yhdistelmä pääsi esille illanvietossamme, ja vieläpä melkoisen alkuvoimaisella otteella.

Open mike -ilta on kallistumassa loppuaan kohti. Oma majapaikkani sijaitsi takana näkyvässä aitassa, muutaman askeleen päässä tapahtumista.

Kishwar Desai sekä livenä että lehdessä. Kokouksen teema Sanojen takana kirvoitti alustajissa ja alustuksia seuranneissa keskusteluissa monenlaisia ajatuksia. Sensuuri – ja itsesensuuri – nousivat vahvasti esiin mm. Desain, Philo Ikonyan ja Olli Jalosen osuuksissa. Toivottavasti Desain alustus saadaan luettavaksi kokouksen sivuille, sillä tiedän kyllä muutamankin tämän blogin lukijan, joita kiinnostaa hänen esityksensä siitä miten Bollywood-elokuvat kiertelevät sensuuria, käsittelevät vaikeita aiheita ja siitä, miten hän on käyttänyt sieltä omaksumaansa käsittelytapaa omissa teksteissään.

Jarmo Papinniemen ja Eleanor Cattonin välissä alustamassa istuu huonetoverini Gerry Loose, kerrassaan mainio skotlantilaisveikko.

Wolfram Eilenberger ja muutama muu keskieurooppalainen kertoivat yllättyneensä siitä, miten vähän (kristinuskon) jumalaa käsiteltiin kokouksessa, jonka teeman englanninkielinen käännös Beyond words voidaan hyvinkin tulkita uskonnollissävyiseksi: beyond-sanaa käytetään paljon juuri sellaisissa yhteyksissä. Itse en ollut tullut asiaa tältä kannalta edes ajatelleeksi. Uskonnollisuutta sivuttiin kyllä monessakin yhteydessä, esimerkiksi yhtenä sensuurin perusteena.

Tulkit työssään. Varsinaisen tapahtumateltan (sää ei oikein sallinut ulkona istumista) vieressä sijainnutta tulkkien telttaa oli hauska seurata: minulla on taipumusta elehtiä jopa puhelinkeskusteluissa, joten oli lohdullista nähdä kokeneiden ammattitulkkien elehtivän omassa kopissaan.

Monikielisessä kokouksessa (suomi, englanti, ranska, venäjä) tulkkeja totisesti tarvittiin.

Ei päiväohjelma niin tiivis ollut, ettei välissä ollut aikaa rentoutumiseen.

Maanantai-illan kansainvälinen runoilta pidettiin viime vuodesta poiketen Sibeliustalon näyttävässä, mutta kaikuisessa aulassa. Puitteet olivat sinänsä komeat. Tässä äänessä on nykyään virossa asuva udmurttirunoilija Muš Nadi, tukenaan tulkkina toiminut kääntäjäkollega Alice Martin. Molemmat loistavia tyyppejä.

Samana iltana pidetty perinteinen keskiyön jalkapallo-ottelu Suomi vastaan Muu Maailma päättyi tällä kertaa Muun Maailman voittoon. Itse en tälläkään kertaa pelannut, minulla kun on ollut kouluajoista lähtien (luullakseni monille silmälaseista täysin riippuvaisille tyypillinen) lievä pallofobia, joka on tehnyt jalka- ja lentopallon kaltaisten lajien harjoittamisen epämiellyttäväksi. (Fobioiden epäloogiseen tyyliin olen aina tykännyt pesäpallosta, vaikka siinä peliväline pystyy itse asiassa tekemään paljon pahempaa jälkeä.)

Tiistain viimeisessä keskustelusesssiossa Nicholas Drayson summasi kokouksen annin komeana music hall -henkisenä lauluesityksenä.

Itse olin tänä vuonna vähän vaisu keskustelujen kommentoija. Iso syy siihen oli Muurahaispuu, jonka pitäisi huomenissa siirtyä suunnitteluvaiheesta kirjoitusvaiheeseen. Kuuntelin kyllä tiiviisti keskustelua ja tein muistiinpanoja kokouskassista löytyneeseen Writers’ Block -muistilehtiöön, mutta niistä suurin osa oli ideoita kirjan juoneen, miljööseen ja tapahtumiin. Mutta hyvinhän nuo pärjäsivät vaikken minä ollutkaan kaiken aikaa suuna päänä. Keskustelu polveili vilkkaana. Toisinaan jotkut meistä hämmästelivät, millaisen ruokahalun onnistuivat kehittämään sessioiden aikana: arvelimme yhdessä, että vilkastunut aivotoiminta oli kasvattanut kehon kokonaisenergiankulutusta. Ryhdyimmekin tuota pikaa suunnittelemaan kirjallisuutta sivuaviin keskustelutilaisuuksiin perustuvaa laihdutusohjelmaa.

Päättäjäisillallisilla Nicholas Drayson ja Milan Dekleva näyttivät poikaparina nuorisolle, miten sitä musiikkia oikein tanssitaan.

Edellisillä kerroilla olen roikkunut viimeisen illan jatkoilla viimeisten joukossa – neljä vuotta sitten Mukkulassa oli pakkokin, joska jatkot järjestettiin siinä kartanon morsiussviitissä, jonka kaksoisvuode toimi minun ja pastori Jaakko Heinimäen yösijana. Tällä kertaa tulin simahtaneeksi jo puoliltaöin. Ilta oli, kuulemani mukaan, jatkunut asiaankuuluvan leppoisissa merkeissä. Kokouksessa sivuttiin suuria draamoja, mutta (tietääkseni) enimmäkseen alustusten ja keskustelujen kohdalla: lukekaa vaikkapa Philo Ikonyan alustus, jonka hän piti pukeutuneena siihen samaan säkkikangasmekkoon, josta hän kertoi.

 

• Tweet
• Pin It