En ole erityisemmin täällä blogissakaan salaillut, miten merkittävä yhtye Se on minulle ollut (joskin vähän jälkijättöisen tutustumisen jälkeen), ja Sen laulaja/kitaristi/lauluntekijä Jari ”Yari” Knuutisen muitakin tekemisiä on tullut seurailtua. Kun tieto tuoreen taiteilijaeläkeläisen (ihan aiheesta) tulevista muistelmista kantautui korviini, oli aivan selvää että kirja tulisi hankittua tuoreeltaan. Lopulta en sitten joutunut ostamaan sitä: koska Yari siteeraa kirjan loppupuolella pitkän pätkän muutaman vuoden takaista blogikirjoitustani Sen Tuntemattoman Numeron Nosturi-keikasta, kirja päätyi käsiini tekijän kiitos-omistuskirjoituksen koristamana.
Kuusisataasivuinen Taikurin apulainen (muistelee) (Like 2023) nousee kyllä suomalaisen musiikkihistoriankirjoituksen ykkösluokkaan jo ilmeisellä huolellisuudellaan. Yari ei ole luottanut yksinomaan muistiinsa, asioita on tarkastettu muilta läsnäolleilta, lehtijutut sun muut on huolellisesti lähdeviitteistetty. Sujuva teksti etenee lyhyinä lukuina, ei aivan kronologisessa järjestyksessä, muttei sentään myöskään minään ”tuostapatulikinmieleeni”-kaaoksena. (Vielä yksi viimeinen oikolukukierros olisi auttanut karsimaan jokusen pikkuvirheen ja tekstillisen kömpelyyden sieltä täältä, mutta tämä on jo niuhotusta: kyllä tämä toimii ja kulkee.)
Normaaleista muusikko(oma)elämäkerroista poiketen Taikurin apulainen käsittelee bändien, keikkojen, levytysten ja kiertueiden myös musiikin tekemistä, sitä miten ja mistä aineksista laulut (ja elokuvamusiikki) ovat syntyneet. Tähän Yarilla on keskimääräistä paremmat eväät musiikkiopisto- ja orkesterimuusikkotaustansa sekä ilmeisen analyyttisyytensä ansiosta. Tärkeää on (ja lauluja tehdessä on ollut) myös kadehdittavan laaja-alainen kiinnostus erilaisiin ja eri aikojen musiikkityyleihin. Tämän ansiosta Sen ja muiden musiikillisten teosten sekaan – niin melodioihin, soinnutuksiin kuin kappaleiden rakenteisiinkin – on ollut mahdollista ujuttaa aineksia yllättävistäkin suunnista. Sen ”Mä haluan elää”-singlen sähköpianointro, esimerkiksi, on itse asiassa sitaatti Anton Weberniltä.
Vaikka Yari on kokenut olleensa koko uransa ajan jossain määrin sivullinen suomalaisessa musiikkikentässä – ensin jyväskyläläisenä ennen kuin jyväskyläläisiä bändejä alettiin noteerata kaupungin ulkopuolellakin, sittemmin pienen pohjoiskarjalaiskylän asukkina – hän on kuitenkin onnistunut olemaan tekemisissä melkoisen kulttuurihahmogallerian ja kulttuuritapahtumien kanssa, alkaen Love Records -yhtiöstä ja sen hahmoista, sekä aikamoisen huonosti dokumentoiduista 1980-luvun suomalaismuusikoiden kiertueista silloisessa Itä-Euroopassa aina 2000-luvun nuoriin tekijöihin (ja Eläkeläisiin!). Niinpä Taikurin apulainen on myös ansiokasta kulttuurihistoriaa.
