Muuttohenkilöt ovat hoitaneet hommansa. Tavarat on kannettu uuteen asuntoon, vuokralaatikot palautettu, muutosta ehjänä selvinneet pahvilaatikot kierrätetty seuraavalle muuttajapariskunnalle. Tarpeettomiksi luokitellut tavarat on myyty tai kuljetettu Tammiston Konttiin. Avaimet on luovutettu.
Työhuone, jossa on syntynyt seitsemän romaania ja montakymmentä suomennosta – ynnä aika monta laulua – on tyhjä. Tammikuussa sata vuotta täyttänyt Billnäsin kirjoituspöytä on siirtynyt uudelle omistajalle.
Asuimme Osmola-nimisessä taloyhtiössä Helsingin Töyrynummella yhdeksäntoista ja puoli vuotta. Se on ollut hienoa aikaa. Miltei heräteostoksena päädyimme taloyhtiöön, jossa on koko ajan ollut loistava henki ja yhteisen tekemisen tuntu. On järjestetty juhlia isolle porukalle, pidetty kerran pihakonserttikin, on puuhattu yhdessä ja juhlittu yhdessä. Ison pihan keskellä sijaitseva vanha pienkerrostalo on innoittanut kaikenlaiseen touhuun: kun siirryimme toistakymmentä vuotta sitten kaukolämpöön, maanalainen vanha pannuhuone muuttui nikkaritilaksi, jossa olen väkertänyt monta kitaraa ja bassoa. Taloyhtiölle olen tehnyt muun muassa pari ovea ja portteja. Minusta, joka en erityisemmin tykännyt koulun veistotunneista, kuoriutui iloinen puuntyöstäjä.
Mutta aikansa kutakin. Yli kuusikymmenvuotias, moneen kertaan purkkaviritelty talo on ns. käyttöikänsä päässä. Toki sen olisi voinut remontoida uuteen uskoon, mutta remontista olisi tullut niin kallis, ettei kellään meistä olisi ollut siihen varaa. Niinpä taloyhtiö myytiin. Vanha rakennus – ja pihan lasihuone, jäänne talon varhaisajoilta kauppapuutarhan päärakennuksena – puretaan ilmeisesti huhtikuussa. Tilalle nousee neljä uutta erillistaloa.
Me olemme muuttaneet Koillis-Helsingistä Kaakkois-Helsinkiin, aivan uuteen taloon. Vaikka montaa asiaa Osmolassa tulee taatusti iso ikävä – etenkin kesän koittaessa – tuntuu toisaalta ylelliseltä ettei tarvitse koko ajan pelätä, mikä talossa hajoaa seuraavaksi, ja tapahtuuko hajoaminen yöllä vai juhlapyhänä. Jos jotakin on vialla, voi vain soittaa ammattihenkilöille. Eikä tarvitse tehdä lumitöitä.
Itselleni on eksoottista myös asua korkealla, sillä en ole asunut ensimmäistä kerrosta korkeammalla sitten 1980-luvun. Enkä koskaan hissillisessä talossa.* Ja työhuoneen ikkunasta näkee muutakin kuin puunrunkoja ja naapuritalon tiiliseinän. Valoakin tulvii sisään sen verran, ettei keinovaloa tarvitse aurinkoisina päivinä kuten entisessä työhuoneessa. Ja ajatellessa voi oikeasti katsoa kaukaisuuteen.
Aika näyttää, millaisia tarinoita – romaaneja, novelleja, suomennoksia, lauluja – tämän kirjoituspöydän ääressä syntyy. Monta asiaa on idullaan.
____
* No, jos tarkkoja ollaan, asuin syksyn 1982 Katajanokalla talossa jossa oli hissi, mutta ensimmäisessä kerroksessa majaillessani en sitä koskaan käyttänyt.
Onnea uuteen kotiin avarien näkymien ääreen! Näin kaupunkirakenne kehittyy ja elää.
Itse muutin lähes vuosi sitten uudempaan asuntoon, 1950-luvun pohjakerrosasunnosta Espoossa kolmanteen kerrokseen 2010-luvun lopun asuntoon Tampereella (vuokralaisena molemmissa). Täällä on ollut vielä pieniä takuukorjauksia, mutta aika lailla hyvin sisäänajetun pikkuasunnon lasitetulla parvekkeella olen saanut. Vanhassa kämpässä oli pajon hyvää, mutta uuden asunnon varustelu on eri planeetalta, induktioliesi, kiertoilmauuni, kunnollinen tiskikone ja moderni jääkaappi-pakastin. Ovat vielä melko pieniruokaisia sähkön suhteen. Maisema ikkunoista on harjun jyrkkä ja metsäinen rinne, metsän takana rautatie. Vanhassa kämpässä oli jalopuita kasvava nurmikkoinen piha ja katu ikkunan takana.
Vanhoissa taloissa on/joutuu tekemään todella kaikenlaisia purkkavirityksiä, sekä hyvistä että huonoista syistä. Edellisessä kämpässä oli kyseenalaisia ratkaisuja keittokomeron sähköissä (nämä oli pakko korjauttaa vuokranantajan kustannuksella ammattilaisen työnä) ja eteisen seinien maalauksessa.
Kiitoksia!
Vanhoissa taloissa asumista tulee helposti romantisoitua, kunnes niissä asuu hyvän tovin. Nykyään jo viiskytälukuinen ”yksi kaksoispistorasia per huone” -standardi tarkoittaa sitä, että asunto on lopulta täynnä jatkojohtoja. Meidän asunnossamme oli vessaan rakennettu myöhemmin suihkukoppi yhdistämällä siihen sen ja ulkoseinän välissä ollut, kahteen makuuhuoneeseen avautunut vaatekaappi/vaatehuone, mistä oli seurauksena, ettei asunnossa ollut juurikaan kaappitilaa. (Talon rakennusaikaan kellarin yhteiskäyttösauna katsottiin riittäväksi pesutilaksi.) Nykyisen kodin vaatehuone ja muut komerot tuntuvat perin ylellisiltä.