Tulevan romaanini työnimenä on ollut Hunan niin kauan kuin kirjaprojekti on ollut olemassa edes pilkkeenä kirjansasuunnittelijan silmäkulmassa. Tavallaan se on ollut itsestäänselvä nimi: suurin osa kirjan tapahtumista asettui jo suunnitteluvaiheessa Hunanin maakuntaan (tai provinssiin) Kiinassa, missä kummitätini vietti suurimman osan lähetyssaarnaaja-aikaansa. Sitä paitsi kustantamossani todettiin jo useampi kirja sitten, että minulle ovat muodostuneet eräänlaiseksi tavaramerkiksi kirjannimet, jossa on vain yksi lyhyehkö ja erikoinen sana.

Viime viikkoina nimikandidaatti on herättänyt hämmentävän paljon huomiota sen jälkeen kun se näkyi painettuna Lahden kirjailijakokouksen osallistujaesittelyvihkosessa. Ensin tuli haastattelu gbtimesiin, sitten Radio Classicin haastattelu (joka on edelleen kuultavissa Soundcloudissa), ja lopulta kutsu Elämyksiä Kiinasta -tapahtumaviikon avajaisiin. Viikon teemana sattuu nimittäin olemaan Hunan.

Töölönlahdenrannan virtuaalitodellisuustelttaa emme päässeet (ainakaan vielä) kokeilemaan, mutta Musiikkitalon aulassa oli esillä runsaasti hunanilaisia taidekäsitöitä ja avajaistilaisuuden videoscreenillä vilahtaneista maisemista saattoi havaita, että Hunanin pääkaupunki Changsha on muuttunut melkoisesti niistä ajoista kun siellä kävin kaksikymmentäkuusi vuotta sitten. Zhangjiajien kansallispuiston alue näyttäisi sentään olevan edelleen yhtä henkeäsalpaavan huikea kuin silloinkin… oli aikoinaan häkellyttävää tajuta, etteivät vanhojen kiinalaisten maalausten pystysuorat sormivuoret ole suinkaan taiteilijan vapaudella maalattuja, vaan ns. oikeastikin samannäköisiä.

Matkailun kasvattaminen lieneekin oleellisin syy valita teemaksi juuri Hunan. Provinssi on ainakin ulkomaalaisten silmistä epäilemättä jäänyt tunnetumpien alueiden varjoon. Itse kyllä palaisin maakuntaan mielelläni, viime reissulakin pari vuotta sitten tuli vain lennettyä vanhojen maisemien yli.

Avajaistilaisuudessa saatiin esimakua viikon kohokohtiin kuuluvasta Akrobatian taikaa -esityksestä, mutta vain esimakua, sillä kaikki parhaat palat säästettiin varsinaiseen esitykseen Musiikkitalon isossa salissa. Ison osan avajaisista veivät asiaankuuluvat juhlapuheet, pääosin englanniksi ja kiinaksi. Jälkimmäisistä kasvoi pitkästä aikaa hinku jatkaa kauan sitten alkutekijöihinsä jääneitä kiinankielen opintoja, kun huomasin pystyväni (edelleen) poimimaan puheen seasta tuttuja sanoja, ja ainakin kuvittelin että olisin saattanut pystyä nauhoitteesta kirjoittamaan tekstin ylös pinyinillä ja sitten tulkkaamaan (hyvin hyvin työläästi!) sanakirjan kanssa.

Onneksi puheiden ohella kuultiin myös pari lyhyttä mutta hyvähenkistä musiikkiesitystä, jotka rakensivat siltoja Suomesta Hunaniin: eihän meidän ja Kiinan välissä ole sentään kuin yksi muu valtio… kuulimme esimerkiksi sikermän osana ”Myrskyluodon Maijan” teemaa kiinalaisten perinneinstrumenttien ja suomalaisen deejiin yhteistulkintana.

Ilta päättyi Akrobatian taikaa -esitykseen, ja sitä kannatti odottaa. Esityksen runkona oli kansantarinanomainen kertomus urhean nuorukaisen ja feeniks-keijun romanssista, jota lomitettiin ajan kulua kuvastamaan sijoitetuilla perinteisemmillä temppujaksoilla. Kokonaisuus oli tasoltaan selvästi korkeammalla kuin muutama aikaisemmin kohdalle sattunut ”turistiesitys”, ja ryhmän osaaminen oli kiistämättä huikeaa. Muutamassa kohtaa kaikki ei mennyt putkeen, ja oli ilahduttavaa nähdä miten huippuammattilaiset selviävät yli pikkukämmäyksistä. Ne loivat samalla lisäjännitettä niihin hetkiin, kun lavalla tapahtui jotakin todella hengenvaarallisen näköistä.

Esityksiä on tänään vielä kaksi – kello 13 ja 18 – joten jos tilaisuus on, suosittelen katsomaan menemistä. Minä puolestani toivon, ettei Hunaniin kohdistuva kiinnostus jää Hunan-viikkoon vaan jatkuu sittenkin kun Hunan lopulta ilmestyy ensi vuoden alkupuolella.

• Tweet
• Pin It