Julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni syyskuun 25. päivänä 2006 kello 17:33. Tasan kymmenen vuotta sitten. Alshain oli vastikään ilmestynyt, ja kirjan syntyvaiheiden kartoittaminen ”staattiselle” nettisivulle alkoi tuntua työläältä. Sitä paitsi kaipailin paikkaa, jossa voi pohdiskella asioita ääneen, suunnitella tulevia projekteja (mahdollisesti niin ettei lukija välttämättä tajua lukevansa jotakin tulevan kirjan kannalta oleellista), intoilla asioista, puhua politiikasta, oikeudenmukaisuudesta, musiikista, kirjoittamisesta, kirjoista.
Pari ensimmäistä vuottaan blogi sijaitsi Vuodatuksen hoteissa – ja sen ajan merkinnät ovat siellä vieläkin – ennen kuin, erinäisistä syistä, siirsin höskän tänne omaan web-hotellihuoneeseeni ja WordPress-alustalle.
”Blogistania” on kymmenessä vuodessa muuttunut melkoisesti: alkuun yllätyin, miten sosiaalinen bloggaajien maailma oli, toisten kirjoitusten kommentointi muodosti verkostoja, tuttavuuksia. Tämä tuntuu vähentyneen, tai sitten minä itse olen vain vajonnut jonkinlaiseen omaan kuplaani. Luen ja kommentoin perin vähän muiden blogeja, joten en voi paheksua sitä – tai yllättyä siitä – että tänne tulee nykyään varsin vähän kommentteja. Sosiaalisuus on siirtynyt muille alustoille, jo rakenteeltaan ja toimintatavoiltaan paljon sosiaalisempiin medioihin.
Toisaalta olen ehkä kirjoitellut viime aikoina – viime vuosina – aika vähän sellaista mikä herättäisi kovin voimakkaita reaktioita. Aiheita toki löytyisi ajankohtaisista tapahtumista, rasismista, politiikasta, Suomen ilmapiirin ahdistavuudesta ja monesta muusta tärkeästä asiasta. Tuntuu vain, että siinä vaiheessa kun olen saanut pohdiskeltua jotakin sen verran pitkälle että siitä olisi jotakin sanottavaa, monet muut ovat jo ehtineet sanoa asiasta paljon punnitumpaa, näkemyksekkäämpää ja oivaltavampaa. Tuntuu, että minä en ole hirveästi viime aikoina kirjoitellut muusta kuin pintapuolisia raportteja käymistäni konserteista, näyttelyistä, tapahtumista ja paikoista. Usein julkaisutahti on ollut paljonkin suositeltua ”vähintään kerran viikossa” -rytmiä hitaampaa. Joskus toki nopeampaakin.
Mutta silti. En minä tätä aio ainakaan toistaiseksi lopettaa. Ainakaan vielä.
