Iteljooni koputti ovelle ja kantoi sisään odotetun paketin: Sarah Lotzin Kolmen kääntäjänkappaleet. Olin hieman jo odotellutkin, sillä kirjan oli merkitty ilmestyväksi jo viime kuun puolella. (En tiedä onko sitä ollut kaupoissa tätä aikaisemmin, hyvin mahdollista kyllä.)
Valmis kirja näyttää vallan mainiolta ja osoittaa hyvin, että pehmeäkantisestakin kirjasta saa muutamalla pikku tuunauksella varsin näyttävän paketin.
Karisto selvästi satsaa Kolmeen ja toivon totisesti, että satsaus kannattaa. Itsehän en saa kääntämistäni kirjoista mitään rojalteja – käännökset on ollut tapana hoitaa valmiin käännöksen tekstimäärään sidotulla kertapalkkiolla – mutta hyvälle kirjalle kyllä toivoo sen arvoisen määrän lukijoita. Lotz on rakentanut tämän eräänlaisen (jossakin mielessä miltei) hyperrealistisen kauhutarinan (jossa kauhu on lopulta ihan muualla kuin mistä lukija sitä ehkä etsii) perin taitavasti ja saanut pujoteltua monista ohkaisista langoista kutomansa kokonaisuuden toimimaan. Täytyy vain toivoa, että minun suomennokseni tekee alkutekstille oikeutta.
