Kuten olen ennenkin kertonut, olen vanhana kulttuuriantropologian opiskelijana hyvinkin viehättynyt riitteihin. Ne ovat oleellinen osa ihmistä, hänen elämänsä muutoksia (ja jatkuvuutta), vuodenkiertoa, elämää ja ihmissuhteita.

Kokeellisen työnohjauspiirimme riemastui taannoin, kun kerroin heille harmaan mapin riitistä. Aloitin sen silloin kun Alshain oli suunnitteluvaiheessa: kävin kirjakaupassa ostamassa harmaan kotelomapin (ja välilehtinivaskan), jota kirjan suunnittelun mittaan aloin sitten täyttää lehdistä leikatuilla artikkeleilla, ideointia sisältävillä irtolapuilla ja muulla hankkeeseen liittyvällä paperitavaralla. Kirjoittamisen ja editoinnin mittaan sinne päätyivät myös ateljeekriitikoiden ja kustannustoimittajan kommentteja sisältävät printit. Sinne päätyivät myös kirjaan liittyvät tiedostot cd- tai dvd-levyille poltettuina.

Siitä lähtien olen jokaista kirjaa varten ostanut uuden harmaan mapin. Niitä olisi siis jo viiden täyden mapin rivistö, jos työhuoneen hyllytila ei olisi hupeneva luonnonvara: nyt täytetyt mapit ovat ullakolla kosteudenpitävässä laatikossa.

(Aikanaan mapit päätyvät Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistoon, mutta eivät vielä.)

Harmaan mapin ja välilehtien hakeminen kirjakaupasta, kirjan työnimen kirjoittaminen mapin selkään ovat riitti, joka kertoo kirjailijan mielelle, että tämä kirja on alkanut syntyä. Se ei ole enää epämääräinen kaavailu, haave, vaan projekti, jolle on muotoutumassa aloituspäivä ja deadline. Sille on varattu aika, jona projektia tehdään täyspäiväisenä työnä.

Hunan on saanut oman harmaan mappinsa jo vähän aikaa sitten, vaikka olenkin vielä täysipäiväisesti työstämässä Sarah Lotzin The Threen suomennosta. Lähipäivinä mappi saa myös sisältöä, kun tulostan sinne erään tietyn päiväkirjan, jota olen käyttämässä romaanin pohjana: kyseinen dokumentti on minulla kyllä (työtietokoneen ohella) myös sähkökirjanlukulaitteen muistissa, mutta – vaikka yleensä välttelen turhia välitulostelemisia – haluan sen myös paperille.

Tähän kirjahankkeeseen perustin myös uuden aloitusriitin ja hankin kirjakaupasta kapineen, jota näemmä kutsutaan konttorikirjaksi. Siitä tulee tämän kirjahankkeen työpäiväkirja, johon dokumentoinen hankkeen edistymistä, luettua lähdemateriaalia, ideoita ja mahdollisesti kaavioita ja piirroksia – mitä suunnittelu ja kehittely sitten tuntuukin vaativan. Tämän riitti-idean lainasin työnohjausryhmätovereiltani. Idea tuntui erinomaiselta.

Ja onpahan kirjallisuudentutkijoilla sitten joskus tulevaisuudessa vähän lisää luettavaa.

• Tweet
• Pin It