Kuulemma Alas on tullut painosta ja näyttää hyvältä. Epäilemättä pääsen itsekin opusta ihailemaan tässä lähipäivinä, sillä kirjaa pitäisi olla myynnissä Finnconissa. Finnconiin tulee myyntiin toinenkin tuote, jota ei välttämättä niin helposti muuten saakaan, ja sellaista pitelen juuri nyt kädessäni.
Aivan niin, kyseessä on ensimmäinen Studio Yrttimaa -levy, josta olen puhunut jo pitkään. Levyllä on yksitoista uutta ja vanhaa lauluani, vanhimmat 80-luvulta, tuoreimmat tältä keväältä, muutama sellainen kappale joita kuullaan perjantaina Pannuhallissa jossa olen lausumassa, laulamassa ja soittamassa baritonikitaraa, sekä jotakin aivan muuta. Otetaan esimerkiksi vaikka yhden sointukierron ihme nimeltä ”Hän kysyy”:
Monistutin levystä parinsadan kappaleen painoksen. Tarkoitus on saada jatkossa levyn musiikki myös nettilevykauppoihin niin että sitä voi ostaa vaikkapa iTunesista ja kuunnella Spotifyssa: tämä pieni painos konkreettisia levyjä jäänee ainoaksi, joten mahdollinen tuleva keräilyharvinaisuus kannattaa käydä hankkimassa Kaapelitehtaalta Finncon-infosta.
En ole ennen monistuttanut omaa musiikkiani edes tämänlaajuista painosta, ja tämä on ensimmäinen kerta kun lähetin kappaleeni ammattilaisen masteroitavaksi. Jaakko Viitalähde teki sen verran osaavaa työtä, että huomasin masteroituja raitoja kuunnellessani kuuntelevani omaa lauluääntäni ja omia kappaleitani ihan mielelläni. Ne kuulostivat oikealta levyltä. Tämän kokemuksen jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä mitä annoin ymmärtää jo Kotistudio– ja Oma studio -kirjoissa: kaiken muun voi äänitteelleen tehdä itse, mutta masterointivaiheessa kannattaa ehdottomasti luottaa vieraan korvaparin apuun.
Levyn parilla viimeksi äänitetyllä raidalla (jotka olivat perjantain settiin kuuluvat laulut ”Helsinki”, ”Vanhat & viisaat” sekä ”Sininen”) kuullaan muuten uusinta soitinlaiterakenteluprojektiani, joka on Uraltonen rakennussarjasta kolvattu ja koottu pieni mutta monipuolinen täysputkivahvistin.
Äänittäessä vehje oli vielä koteloton, mutta kuulosti jo silloin vallan mainiolta vehkeeltä, monipuolisemmalta ja sävykkäämmältä kuin tähän asti käyttämäni (runsaasti modifioitu) Fender Champion 600. Voin suositella Uraltone Juniorin kokoamista kaikille niille, joita kiinnostaa saada itselleen erinomainen ”boutique”-kitaravahvistin koti- ja äänityskäyttöön – ainakin niille, joilla niin sanotusti pysyy kolvi kädessä. Ihan aloittelijan juotteluprojekti tämä ei ole sekään takia, että kyse on sentään valtakunnanverkkoon liitettävästä laitteesta, jonka kotelon sisään tulee tuhti 250 voltin jännite. Huolellisuutta, varovaisuutta, tarkkaavaisuutta ja malttia tarvitaan paljon.
Sittemmin vahvistimen ja kaiutielementin ympärille on syntynyt myös tukeva, suojaava ja vanhahtavaa tyyliä tavoitteleva kotelointi.
(Noihin logoihin en ole kyllä tyytyväinen. Ajattelin että vekottimelle pitää antaa nimi- ja mallitunnus sekä sarjanumero siltä varalta että tarvittaisiin vakuutusyhtiötä tai poliisia, mutta aikaisemmin luotettavat siirtokuvaprintit eivät tällä kertaa suostuneetkaan kestämään lakkaa ja sen liuotinta. Hmm. Jos laittaisi päälle samanmuotoiset messinkilaatat, vaikka…)
