No niin. Olen juuri sähköpostitellut taittotiedostoja kustantamon graafikolle, joka käy ne vielä kerran läpi ja lähettää sitten painoon. Viime hetken korjauskierroksia on tehty kustannustoimittajan kanssa tälläkin viikolla pari, ja joka kerta on löytynyt ainakin jotakin korjattavaa. Niin käy aina, väistämättä. Valmiistakin kirjasta löytyy yleensä ainakin jokunen kämmi, mutta toivottavasti mahdollisimman vähän.
Osallistuin monta vuotta sitten Eino Leinon seuran järjestämään keskustelutilaisuuteen, jossa muuan nimekäs kirjailija valitti katkerasti kirjoihinsa tehtyjä kammottavia kansikuvia. Minun silmääni hänen mukanaan tuomansa esimerkit olivat lähinnä oman aikansa tyypillisiä kansia tyypillisine kliseineen ja – nykykatsojan silmässä – herttaisen vanhentuneine olemuksineen, mutta en ollut lukenut niitä, joten en tiedä miten paljon ne todella olivat ristiriidassa sisällön kanssa tai veivät lukijan mielikuvia vääriin suuntiin. No, tunnetusti, minulla ei ole ollut tätä ongelmaa, koska useimpien kirjojeni kansikuvat ovat itse tekemiäni – varsinaisesta layoutista vastaavat ammattilaiset, mutta kuva on, enemmän tai vähemmän, minun tekosiani. Alas jatkaa sarjaa.
Pohjana on, kuten Alshainissakin, Digital Universe -ohjelmalla tehty kuva siitä miltä tähtitaivas näyttäisi Alshainia kiertävältä planeetalta käsin. Alshainissa kaksi kalliolla seisovaa ihmistä osoitti pientä ja vaatimattoman näköistä tähteä, joka on meidän Aurinkomme viidenkymmenen valovuoden päässä heistä. Tällä kertaa kuvassa nähdään auringonnousu ja aika jumalattoman pitkä ja solakka torni (noin 40 000 kilometrin korkuinen, jos haluatte tietää), molemmat keskeisissä osissa kirjassa.
Jollei ihmeitä satu, Alas on painettu Finnconiin mennessä, kuten oli tarkoituskin. Olen aina Alshainin tekemisestä alkaen ollut varma, että kirjoitan lisää tarinoita samaan maailmaan, ja päätin jo hyvin varhain, että kirjoitan tasan viisi itsenäistä Alshain-romaania. Kun minua pyydettiin conin kunniavieraaksi, syntyi ajatus tehdä kirja numero kaksi ilmestymään juuri silloin – osittain siksi, että muuten tuorein romaanini olisi ollut Muurahaispuu joka ei ole suoranaisesti scifiä ja spekulatiivista fiktiotakin vain lievähkösti. Muutamia kertoja kuluneen puolentoista vuoden aikana olen miettinyt, tuliko haukattua liian itsevarmasti liian iso pala, varsinkin kun kirjan rakenne – sitten kun sain sellaisen mietittyä kasaan – on vähän kimurantti ja epätavallinen. Mutta jotenkin vain kirja on syntynyt aikataulussaan, ongelmat ovat ratkenneet ja muutaman muun kirjan syntyprosessissa koettuja lamaannuksen hetkiä ei ole tullut. Toivotaan, että kirja ilahduttaa myös lukijoita.
Tänään kuulin myös, että alkuvuodesta, Alas-romaanin kirjoitustauolla, suomentamani Rage Against The Machine – Taistelu lavalla -bändihistoriikki on tullut painosta.
