Meidän monien, etenkin ns. länsimaisen kulttuurin lasten on usein vaikea hahmottaa, miten pienestä kiinni ovat monet itsestäänselvinä pitämämme päivittäiset asiat. Etenkin päivittäin käyttämämme kasvikunnan tuotteet. Kaikki kaupan lukuisat perunalajikkeet ovat alkuaan peräisin pieneltä Perun vuoristoalueelta ja geneettisesti lähestulkoon identtisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että ne ovat erittäin herkkiä kasvisairauksille ja loisille. Pikku hiljaa Suomenkin pelloille leviävä koloradokuoriainen on luultavasti vasta alkusoittoa.
Vielä herkempi ja arempi kasvi on kahvi.
Käytännöllisesti katsoen kaikki kauppojen erilaiset kahvilaadut perustuvat yhteen ainoaan kasvilajiin, Coffea arabicaan, jonka osuus maailman kahvintuotannosta on noin kaksi kolmannesta, kertoo taannoinen New Scientist. Arabicaan sekoitetaan lopullisia kahvilaatuja valmistettaessa muutamia muitakin kahvilajeja, ennen kaikkea Coffea canephoraa, jonka baristat tuntevat kauppanimellä ”Robusta”. Mutta paras aromi tulee nimenomaan arabicasta.
Arabica on puolestaan peräisin parista kasvista, jotka kuljetettiin Etiopian ylängöiltä Jemeniin joskus 500-luvun tietämissä, ja joiden jälkeläiset levisivät sitten ympäri maailmaa 1600-luvulta alkaen, kun eurooppalaiset innostuivat arabien juomaherkusta. Kaikki maailman arabicat ovat parin yksittäisen kasvin jälkeläisiä, ja geneettisesti siis jotakuinkin identtisiä. Tämä tekee niistä erittäin arkoja loisille, joista tunnetuin on kovakuoriainen nimeltä Hypothenemus hampei.
Mutta ei tässä kaikki. Arabica on äärimmäisen kranttu kasvuympäristönsä suhteen, niin arka että ilmastonmuutos ja epävakaiden, vaihtelevien säiden lisääntyminen vaikuttavat satoihin jo nyt etenkin Keski-Amerikassa ja itäisessä Afrikassa. Kahvinviljelyn vaatimia hyvin vakaita kasvukauden säätiloja on yhä harvemmin. Tämä on yksi keskeinen syy viime vuosien raakakahvin hinnannousuun, loisten ohella.
Sekä lois- että säänkestävyysongelmiin auttaa sama lääke kuin monien muidenkin eliöiden kohdalla: on kasvatettava geneettistä diversiteettiä. Arabican geenipohjaa on laajennettava ja monipuolistettava. Tätä varten tutkijat ovat palanneet kahvikasvin alkuperäiselle kotiseudulle, Etiopian ja Etelä-Sudanin vuoristoseuduille, mistä ensimmäisten viljeltyjenkin arabicojen esi-isät ovat peräisin. Risteyttämällä viljelylajikkeita villien sukulaistensa kanssa saadaan monipuolisempi geenikirjo ja, toivon mukaan, sitkeämpiä lajikkeita. Asiassa on vain yksi ongelma. Villi-arabicaa ei enää tahdo löytyä sieltä missä sitä tiedetään kasvaneen vielä muutama vuosikymmen sitten. Seudun säätilat ovat muuttuneet niin paljon, että vanhojen kotiseutujen kasvusto on kokonaan muuttunut. Voi olla, että villi kahvikasvi on kuolemassa sukupuuttoon. Jäljellä on vain kitukasvuisia, huonokuntoisia yksilöitä. Voi olla, että ne ovat juuri sellaisia sitkeämpiä geenimuunnoksia joita kaivataan, mutta eivät ne kovin satoisilta vaikuta. Voi olla, että arabican viljelystä tulee harvinaisuus jo muutamassa vuosikymmenessä, ja me kahvinystävät joudumme tyytymään maultaan heikompaan Robustaan.
Voi olla, että tulevaisuudessakin ennen oli kaikki paremmin.
(Otsikko on tietenkin mukaelma Peter Gabrielin klassisesta laulusta ”Here Comes the Flood”.)
