Sanasto ry:n avulla kirjailijoille jaettavat lainauskorvaukset jaksavat puhuttaa. Viime päivinä asiasta on puhunut muun muassa Maaria Pääjärvi, joka jokunen vuosi sitten kirjoitti minusta vallan mainion artikkelin Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita -teokseen. Tässä mitä nyt kirjoitan, on pitkälti samoja asioita mitä kirjoitin hänen bloggauksensa kommenttiosioon.
Monia tuntuu hiertävän perin pahasti ajatus, että muutenkin menestyvät kirjailijat saavat myös eniten lainauskorvauksia, koska heidän teoksiaan lainataan eniten, tietenkin. Ihan näin yksinkertaisesti asia ei mene. Tokihan hyvin myyvät ja/tai muuten huomiota saaneet kirjailijat herättävät myös kirjastonkäyttäjien kiinnostuksen, mutta koska kirjastoihin ei osteta rajattomia määriä tähtikirjailijoiden(kaan) teoksia, lainausmäärien ero tasoittunee jonkin verran, ehkä paljonkin, vähemmän myyvien kirjailijoiden hyväksi.* Enkä suostu ilman vankkaa tilastotietoa uskomaan muutenkaan, että myyntimäärät ja lainausmäärät korrelloisivat keskenään täysin yksioikoiseksi. Ajatellaanpa nyt esimerkiksi… ööö… vaikkapa sellaista vähälevikkisehköä genrekirjailijaa kuin J. Pekka Mäkelä, jonka teoksia ei totisesti ole nähty missään Mitä Suomi lukee (pikemminkin ”Mitä Suomi ostaa”) -listoilla. Samainen Mäkelä kuitenkin huomasi kuuluvansa siihen 9,5 prosentin kultalusikkaeliittikirjailijaporukkaan, joka sai viime Sanasto-tilityksessä lainauskorvauksia (juuri ja juuri) yli tuhat euroa.
Tätä selittää tietysti, ainakin pieneltä osalta, myös se, että kyseinen genrekirjailija sattuu olemaan myös, ja päätoimeltaan, kirjallisuuden suomentaja. Kirjailijoiden kirjojensa tekemisestä saamat tulot – pienet tai suuret – koostuvat (lainauskorvauksen ohella) kirjan myynnin mukaan tilitettävistä myyntipalkkioista, joista osa ehkä maksetaan etukäteen ennakkona. Näin hyvin myyvä kirjailija tienaa enemmän kuin huonosti myyvä kirjailija. Suomentajan palkkio on normaalisti kertasumma, joka maksetaan käännöksen luovuttamisen jälkeen ja joka määräytyy suomennoksen merkkimäärän ja kustantajan kanssa sovitun merkkipalkkion** tulona. Siinä se, myi suomennos sitten hyvin tai huonosti. Lainauskorvausta maksetaan suomentajille kuitenkin samalla laskutavalla kuin kirjailijoille: mitä enemmän lainoja rekisteröityy, sitä enemmän senttejä saa myös kääntäjä.
Lainauskorvauksilla on myös paljon pidempi häntä kuin kirjamyynnillä (yleensä). Monet isot kustantamot ovat ottaneet turhankin tosissaan löysät puheet siitä kuinka kirja elää vain neljännesvuosisadan ja makuloivat (eli hävittävät) kaikki kappaleet varastoistaan viimeistään parin vuoden kuluessa.*** Sen jälkeen niitä löytyy enää divareista (joiden myynti ei tuota tekijöille latiakaan) ja kirjastoista (josta saa edes sen pienen lainauskorvauksen). Tämä pelaa juuri pienilevikkisen kirjallisuuden pussiin, sillä sen myynti ei perustu mainostuksen ja mediahaastattelujen hypettämään neljännesvuoteen kirjamessuista jouluun, vaan sana kulkee lukijalta toiselle, hitaasti mutta varmasti, mahdollisesti monen vuoden mittaan. Vaikka kustantaja pitäisikin kirjaa saatavana, kirjailijan palkkio määräytyy myyntihinnan mukaan, joten myöhempien aikojen alemyynnistä saa ainoastaan alepalkkioita. Lainauskorvauksen taso yhtä lainaa kohden on sama päivän hitillä ja neljäkymmentä vuotta vanhalla omakustanteella.
En siis paheksu Pääjärven lailla lainauskorvauksia, vaikka en saakaan niitä kymppitonneja kuten (ehkä) joku yksittäinen kirjailija (kenties) saa. Minun tuloillani tuhatlappunenkin on iso raha. Se antaa osaltaan vähän paremmat mahdollisuudet pitää vuoden–parin välein muutaman kuukauden palkattomia kausia omien romaanien kirjoittamiseen. Jos lainauskorvauksia saataisiin hilattua vähän lähemmäs muiden Pohjoismaiden tasoa – mihin Suomi on itse asiassa sitoutunutkin, sopimusten noudattaminen tuntuu vain olevan kovin vaikeaa – tilanne paranisi entisestään, myös tällaisella vähälevikkisellä kirjailijalla.
En myöskään keksi mitään syytä paheksua sitä, jos joku (kaupallisesti) menestyvämpi kirjailija sattuu (edes jonakin vuonna) saamaan minua paljon isompia lainauskorvauksia. Minusta on oikein mukava ajatella, että näinkin pienellä kielialueella edes joku kykenee oikeasti tienaamaan hyvin kirjallisuuden kirjoittamisella – pidin sitten itse kyseisen kirjailijan teoksista tai en – että kirjojen kirjoittaminen voi olla muutakin kuin vain kallis ja aikaavievä harrastus.****
___
* Myyntimenestyskirjailijoiden tuotantoa ostetaan myös huomattavasti enemmän lahjoiksi kuin vähälevikkisempää kirjallisuutta – ne ovat tavallaan varmoja nakkeja niille lahjoittajille, jotka eivät välttämättä tunne lahjan saajan makua tai tuntevat maun mutta eivät tiedä ko. kirjallisuuden alueesta mitään. Veikkaisin käsivaralta, että Hirvisaari–Oksanen–Tervo–jnpp. -akselin kirjailijoiden myynnistä kolmannes, ehkä jopa puolet, on ostettu lahjoiksi. Tuskin kukaan lainaa kirjoja lahjaksi, vaan lainaksi halutaan sitä mitä itseä kiinnostaa. Tämäkin saattaa vähentää hittikirjailijoiden lainauskorvausosuutta.
** Tyypillisesti 11–15 euroa per tuhat aakkosnumeerista merkkiä. Olen kaksi kertaa allekirjoittanut käännössopimuksen, johon sisältyy lisäpalkkio siinä tapauksessa että kirja myy tietyn, kohtuullisen suuren kappalemäärän. Toisessa tapauksessa (esikoiskäännökseni, Christopher Sandfordin Kurt Cobain) lisäpalkkio tuli maksuun monta vuotta myöhemmin, kun löysin sopimuksen paperien seasta ja muistin kokonaan unohtamani lisäpalkkiopykälän. Toinen tapaus on vielä julkaisematta, mutta olen sen suhteen kohtuuoptimistinen. Olen kerran ehdottanut kustantajalle, että voisin tehdä suomennoksen riskipalkkiolla, eli niin että saisin (pienen) prosenttiosuuden myynnistä: kyseessä oli (ja on edelleenkin) mielestäni erittäin suomentamisen arvoinen elämäkerta. Kustantaja kuitenkin kieltäytyi, enkä ole kuullut että tällaisiin ideoihin olisi muuallakaan suostuttu.
*** Esimerkiksi isäni Juhani Mäkelän kirjoja ei tietääkseni kustantajalla ole myytävänä. Kirjastoissa kyllä. Tämän kirjailijaperikunnan – kuten luultavasti useimpien kirjailijaperikuntien – saamat myyntipalkkiot ovat puhdasta nollaa. Jahka pitkään venynyt ja vanunut kuolinpesä saadaan lopultakin setvittyä, perikunnalle saattaa muutama satalappunen kuitenkin pudota.
**** Ja minä sentään olen aika julmetun nopea kirjoittamaan niitä kirjoja. Silti kolmeensataan sivuun menee useampi kuukausi täyspäiväistä työtä.
