Tänään tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun Juri Aleksejevitš Gagarin kiersi Maapallon, kerran, Vostok 1 -avaruusaluksella.
Sanapari avaruuden valloitus ilmaantui etenkin nuorille (pojille) tarkoitettuun populaarikirjallisuuteen pariksikymmeneksi vuodeksi, kunnes siitä joskus 1980-luvun alussa luovuttiin. Eihän ”Amerikan valloituskaan” käynyt niin, että Kolumbus kastoi espanjalaisella rantahietikolla isovarpaansa Atlanttiin. Avaruus on yhä valloittamatta, ja luultavasti pysyykin. Saatetaanhan siellä käydä, joskus, ehkä asua ja elääkin, mutta ”valloittaminen” on iso sana, liian iso.
Gagarinin muisto – ja Neuvostoliiton avaruustutkimusohjelma – ovat selvinneet monia muita elämänaloja paremmin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä historian uusiksi kirjoittamisesta. Mutta monen niin suoma- kuin ulkomaalaisenkin (hah!) mielestä on ollut kiusallista myöntää, että ensimmäinen avaruuslentäjä oli… neukku. Veli venäläinen. Ryssä. Slobo. Iivana. Vaikka 1960-luvulla kohtuullisen paljon ns. länsimaissa kiertänyt Gagarin oli ilmeisesti ihan joviaali esiintyjä ja siltojen rakentaja. Vastahankaisuus on näkynyt myös omassa elämässäni. Ensimmäinen etunimeni on Jyri, vuotta ja vajaata kuukautta syntymääni ennen matkansa tehneen Juri Gagarinin mukaan. Vanhemmat sukulaiset kuitenkin tiesivät nimeni alkuperän ja ryhtyivät jääräpäisesti kutsumaan minua Pekaksi, joka sitten vakiintui käyttönimeksi.
Mutta ehkäpä planeettamme ensimmäisen avaruuslentäjän nimen saaminen on silti vaikuttanut elämääni. Ainakin äidin mukaan ensimmäinen sanani oli nimittäin ”tähti”.
(Kuvan kello ei ole minun, vaan Sipin.)
Ddr:läinen kello? Toimii myös herätyskellona? Minulla on sellainen fiilis että olen joskus nähnyt tuollaisen, mutta en yhtään muista missä.
Ripsa,
kello taitaa olla Venäjältä, missä Sippi opiskeli vuoden verran. Ja herätyskello se tosiaan on, herätysviisari näkyy tuossa kello kahdeksan tietämissä.