Palasin juuri äsken Messilästä, Lahden kansainvälisestä kirjailijakokouksesta. Univelasta huolimatta mieli on tyytyväinen, Alas-romaanin ja muiden hankkeiden valmistuminen vähää aikaisemmin tekivät tästä oivan hetken viettää muutama päivä etäällä arkirutiineista, erinomaisessa seurassa, keskellä keskusteluja jotka tuulettivat parhaimmillaan päätä vallan mukavasti.
Itselleni tämänvuotisella kirjailijakokouksella oli vielä miellyttävä pikku lisäbonari. Minähän aloitin kirjojen kirjoittamisen suhteellisen myöhään, siitä huolimatta että olen jotakuinkin aina ”tiennyt”, että kirjoittaisin kirjoja. Aloitin monta jotka jäivät yleensä ensimmäiseen tai toiseen lukuun, usein siksi että tekstini, kerrontani vaikutti (jo) seuraavana päivänä lukiessa kököltä, kömpelöltä ja tylsältä.
Vähän yli kymmenen vuotta sitten olin päivätyökseni Likellä jonkinlaisena graafikon ja kustannustoimittajan yhdistelmänä, ja eräänä päivänä taitettavakseni päätyi Abilio Estevezin romaani Sinun on valtakunta (Tuyo es el Reino, suom. Sari Selander). Tapani mukaan luin tekstin taittaessani, ja jotenkin Estevezin tapa kertoa teki minuun vaikutuksen, aukaisi portin ja innoitti minua löytämään itselleni luontevan tavan kertoa tarinaa niin, että tulos näytä kökkökauhealta seuraavanakaan aamuna. Minun kertojahahmoni, ensimmäisen persoonan preesensissä puhuvat tyypit, ovat hyvin erilaisia ääniä mitä Estevez käyttää, mutta heitä ei luultavasti olisi kansien välissä ilman Estevezin tuottamaa innoitusta.
Tämän Messilän kokouksen yhteydessä minulla oli tilaisuus kiittää Abilio Esteveziä tästä tahattomasta avusta.
Vasemmalta oikealle: minä, Abilio Estevez, kirjailijakollega Sakari Kirjavainen (takana), suomentajakollega Jyrki Lappi-Seppälä.
