Pikkulapsena minua harmitti tavattomasti, että vanhemmillani oli niin kummalliset ammatit. Kavereiden isät ja äidit olivat bussikuskeja, kaupantätejä, jotakin konkreettista. Mutta miten moni vaahtosammuttimenkokoinen tietää, mitä toimittaja tekee? En tiennyt minäkään, ja sittenkin kun tiesin, käsitys oli varsin hatara. Vasta aikaa myöten alkoi hahmottua yhteys kirjoituskoneen ääressä tupakki kädessä paperia tuijottavan äidin tai isän ja joskus viikon tai kahden päästä ilmestyvän lehden välillä.
(Sittemmin isä siirtyi televisioon, jolloin homma konkretisoitui paremmin. Mutta silloin olin jo kymmenen korvilla, ja ymmärsin asioita paremmin.)
Joka tapauksessa on kiva saada itsekin aikaan jotakin konkreettista. Soittimien, vahvistimien, pihaporttien, ovien sun muiden rakentelu on varsin terapeuttista puuhaa, mutta aina silloin tällöin kääntäjän ja/tai kirjailijan varsin abstrakti ammattikin tuottaa kunnon käsinkosketeltavia kapineita.
Into-kustannukselle tekemäni Rage Against The Machine -historiikki oli miellyttävä hanke. En voi väittää olevani varsinainen metallimusiikin harrastaja,* enkä totisesti voi väittää diggailleeni 90-luvun ns. pomppumetallia, mutta RATM oli poikkeus. Näin bändin joskus Roskildessa, ja pian sen jälkeen ilmestynyt ”Bulls On Parade” putosi varsin voimallisesti. Terve poliittinen sanoma parantaa musiikkia kuin musiikkia** ja RATM-energia antoi poliittiselle sanomalle tavallistakin enemmän isku(ri)voimaa.
En ole muutamaan vuoteen tehnyt musiikkikirjasuomennoksia. Aloin olla niihin ja niiden valtaisiin tekstimassoihin aikamoisen ryytynyt, joten olen ollut ihan tyytyväinen että minulle on tarjottu jo jonnin aikaan pelkästään kaunokirjallisuutta. Tauon jälkeen suhteellisen tiiviin bändihistoriikin tekeminen oli vallan raikas ja mukava kokemus. Saattaa olla, että ohjelmassa on lähitulevaisuudessa toinenkin moinen, musiikillisesti varsin toisenlaisiin suuntiin nojaileva artisti, jonka tavassa käyttää musiikkia sorrettujen tilanteen julkituomiseen (ja muussa toiminnassa) on kuitenkin paljon samaa kuin Rage Against The Machinella (joka tässä mahdollisessa hankekirjassa myös mainitaan, pariinkin otteeseen). Mutta siitä lisää sitten kun proverbiaalinen muste on kuivunut ja niinpoispäin. Muitakin hankkeita on kalenterissa, Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen ja Finnconin kaltaisten lähiviikkojen tapahtumien ohessa.
___
* Yhdeksänkötluvulla oli vaihe, jolloin sain tätä myöten tarpeekseni särökitaramusiikin kuuntelemisesta. Tarkoitan perinteistä rock-särökitaraa, sellaista siistiä rosoa. Mättösärö oli asia erikseen, sitä jaksoi kuunnella kyllä ainakin pieninä annoksina. Pearl Jam tökki, Sepultura toimi.
** Poikkeuksiakin tieten on, esimerkiksi sellainen musiikki jonka politiikasta en ole tosiaankaan samaa mieltä (yllätys yllätys). Niin, ja Mikko Alatalon kantaaottavat sanoitukset Tabula Rasalle.***
*** Studio Julmahuvin nähneet ymmärtävät.
