Huomisen kulttuuriuutinen – täällä jo tänään

Muutama tunti sitten päättynyt Suomen Kirjailijaliiton yleiskokous* hyväksyi peräti kaksikymmentäyksi uutta jäsentä. Yksi heistä on Kata Kärkkäinen.

Onnittelut ja tervetuloa!

EDIT. Koska täkäläinen paikallislehtikin katsoi aiheelliseksi noteerata uusista jäsenistä vain Kärkkäisen, laitetaanpa sitten edes tänne koko komea lista: Raili Alahautala, Martti Anhava, Sanna Eeva, Simo Halinen, Ville Hytönen, Silja Järventausta, Sari Kanala, Anneli Kanto, Marko Kitti, Riku Korhonen, Kata Kärkkäinen, Juhani Laulajainen, Arne Nevanlinna, Eero Pasanen, Anneli Poukka, Markku Rönkkö, Pauliina Susi, Mila Teräs, Reijo Vahtokari, Jussi Valtonen sekä nimimerkkiä Max Manner käyttävä kirjailija. Muutaman tosin olisin kuvitellut olleen jäsenenä jo useamman vuoden.

* Kuten tämän blogin lukijoille epäilemättä on jo selvääkin, uudet jäsenet valitsee liiton yleiskokous jäsentoimikunnan ehdotuksesta – ei kirjailijaliiton johtokunta, kuten jotkut kulttuurilliselta tietotaidoltaan kyseenalaiset julkaisut ovat väittäneet.

Tietokirjailijasta kaunokirjailijaksi

Kotistudion paluun, eli Kotistudio-kirjan uuden, kolmannen laitoksen tekstit lähtivät lauantai-iltana kuvittaja-Kivelle ja toimittaja-Stellalle. Molemmilta on odotettavissa tiukkoja kommentteja ja tärkeitä korjausehdotuksia, mutta ei vielä. Nyt voin pistää kaljuuntuvaan päähän vaihteeksi toisen hatun. On aika oikeasti ruveta suunnittelemaan Karstaa.

Todennäköisesti joulukuu, muine kiireineen, menee suunnittelussa, rakenteen hiomisessa, henkilögallerian luonnehtimisessa ja lähdekirjallisuuden lukemisessa. Voisinkin oikeastaan päättää näin alustavasti, että ensimmäisen luvun kirjoittaminen alkaa tammikuun 2. päivänä 2009. Ensimmäisen kirjoituspäivän päättäminen hyvissä ajoin on aikaisempien kirjojen kohdalla osoittautunut hyväksi innosteeksi, toivotaan että tällä kertaa jekku toimii yhtä hyvin.

Alkusyksystä kuvittelin vielä optimistisesti, että olisin ehtinyt tehdä suurimman osan suunnittelutyöstä jo marraskuussa, joten pääsisin varsinaisiin kirjoitushommiin vielä tämän vuoden puolella. Katteeton optimismi on ennenkin kuulunut helmasynteihini, myönnetään. Marraskuu meni Kotistudion tekstin toimitustyössä, ja siihen meni aikaa enemmän kuin olin kuvitellutkaan. Niin, teinhän minä kuun mittaan myös erittäin miellyttävän pikku käännöstyön – sellaiselta kirjailijalta ja sellaiseen julkaisuun, joita voisin muutamien kollegojen tuntevan lievää kateutta. Niin minäkin tunnen aina niitä kääntäjätuttavia kohtaan, jotka pääsevät suomentamaan tämän kirjailijasankarini töitä. Kerron asiasta lisää kun ko. julkaisu alkaa olla saatavilla.

Sitä odotellessa parantelen eilen iskenyttä flunssanpoikasta, juon paljon teetä ja riipustelen muistiinpanoja. Ja suunnittelen samalla myös erästä toista projektia, jonka toistaiseksi konkreettisin osanen riippuu edessäni seinällä.

Perustimme järjestön

Suomessahan on tunnetusti melkoinen pula yhdistyksistä, joten perustimme tänään yhden lisää. Sen nimi on Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ja siitä tulee Vihreän liiton jäsenjärjestö. Perustavan kokouksen hyväksymien sääntöjen mukaan yhdistyksen tarjoituksena on mm.

… edistää toiminnallaan vihreitä arvoja: luonnon- ja ympäristönsuojelua, kestävää kehitystä, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta…

… edistää korkeatasoisen ja objektiivisen tutkimustiedon käyttöä päätöksenteon pohjana

… edistää kriittistä keskustelua tieteen ja teknologian roolista yhteiskunnassa.

Perustavassa kokouksessa oli mukana parisenkymmentä henkeä (joista kaksi kansanedustajia), mutta tavoitteena on tehdä Viitteestä hyvää vauhtia Vihreiden suurin valtakunnallinen henkilöjäsenjärjestö. Potentiaalista jäsenistöä on paljon, eikä jäsenkriteereissä vaadita luonnontieteellistä tai teknisen alan tutkintoa tai muuta sellaista. Minkään toisen puolueen jäsen ei saa tietenkään olla.

Viite tulee varmasti näkymään mm. ensi kesän Finnconissa.

(Otsikko muutettu)

Näin pikkujoulusesongin päästyä hyvään vauhtiin lienee soveliasta päättää ilta elokuussa 1979 Lontoon Muswell Hillissä laadittuun tutkielmaan ”Tyttö ja siideripullo”:

(Huomaa elegantti kattolamppu. Lienevät muodikkaita jälleen. Valitettavasti.)

EDIT: Tämä blogahdus tuntuu keräävän jostakin syystä hirvittävät määrät roskapostikommentteja. Kokeillaan, auttaisiko otsikonvaihdos.

Hissillä kiertoradalle

Aasian avaruusmahtien marssi jatkuu. Intialaisen Chandrayaan-1 -luotaimen mukana kiertoradalle matkustanut törmäysluotain MIP osui perjantaina Kuun pintaan suunnitelmien mukaisesti – Pandit Jawaharlar Nehrun syntymäpäivänä. Määräpäivä johtuu siitä, että Intian avaruusohjelma käynnistettiin Nehrun pääministerikaudella vuonna 1962. Kiitän, sillä kyseessä sattuu olemaan myös minun syntymävuoteni. Lisää Science Daily -sivuston uutisessa.

Daily Galaxy -sivusto puolestaan kertoo, että Japani satsaa avaruushissitekniikan kehittämiseen. Muiden muassa Arthur C. Clarke -vainaan kehittelemä avaruushissi tekisi (geosynkroniselle) kiertoradalle pääsystä noin 95 prosenttia halvempaa kuin rakettitekniikalla, joten ensimmäisten hissien haltija käytännössä ottaisi haltuunsa koko nupullaan olevan avaruusbisneksen. Sen lisäksi avaruushissi on tietenkin myös melkoisen paljon vihreämpää avaruustekniikkaa kuin raketit.

Hinta merkitsisi myös sitä, että avaruusturismista tulisi mahdollista myös muille kuin miljardööreille. Ehkä mekin vielä kerran…

Alshain-kirjassani avaruushissit olivat itsestäänselvä kulkureitti kiertoradalle: tosin järjestelmän rakenne oli kirjassa paljon massiivisempi kuin vain muutama nanokuitukaapeli – niin massiivinen, että se näkyi hyvässä ilta-auringon (no, ilta-Alshainin) valossa tuhansien kilometrien päähän.

Toinen kuulokulma

Michael Paul Stavrou: Mixing with Your Mind. Flux Research Pty Ltd., Australia 2003-2007. ISBN 0-646-42875-6.


Onneksi en ole enää kaksikymmentäkaksivuotias enkä äänittäjä. Tämän kirjan luettuani minusta tulisi jokseenkin sietämätön studiokumppani. Minä olin jo aivan riittävän rasittava luettuani tuon ikäisenä fysiikan opiskelijana Robert M. Pirsigin Zen and the Art of Motorcycle Maintenancen. No, ko. kirja oli kyllä myös tärkein innoste vaihtamaan tiedekuntaa ja opiskelemaan filosofiaa…

Stavroun kirjassa on jotakin samaa, mutta huomattavan paljon spesifimmällä ja ammattimaisemmalla tasolla. Tämä ei ole mikään äänittämisen tai miksaamisen perusoppikirja, vaan lähtee pitkälti siitä, että lukijalla on ainakin jonkinlaiset perustiedot studiotyöskentelystä ja mielellään jonkin verran kokemusta äänittämisestä. Kotistudiopuuhastelu kyllä riittää. Alunperin kyse oli australialaisessa AudioTechnology-lehdessä ilmestyneestä kolumnista, joka sitten lukijapalautteen myötä laajeni kirjaksi. Syntyhistoria selittää myös jossain määrin epäjohdomukaisen ja poukkoilevan esitystavan: toisaalta Stavroun tavoitteena on nimenomaan saada lukija suhtautumaan ääneen ja äänenkäsittelyyn uudella ja normaalirutiineja epälineaarisemmalla tavalla. Tai, kuten lattea selitys kuuluu, äänittämään ja miksaamaan sillä toisella(kin) aivopuoliskolla.

Siinähän kieltämättä onnistuu. Syntyy melkoinen houkutus kokeilla esimerkiksi sitä, onko todella helpompaa miksata moniraitaäänityksen tasot ja taajuuskorjaukset (ehkä kompressointikin), jos kappaletta kuuntelee takaperin. Tai auttaako äänenvoimakkuuden muuttaminen taimi- tai vireongelmiin.

Pohjimmiltaan Stavrou, kokenut kehäkettu, haluaa välittää samanlaista asennetta mitä minä, kokematon wannabe, olen halunnut välittää Kotistudio-kirjalla: On ihan hyvä tietää, mikä on ”oikea” tapa tehdä asioita, mutta toisinaan ”oikea” tapa on lopputuloksen saavuttamisen kannalta aivan väärä tapa. Aina pitäisi olla valmius kokeilla erilaisia tapoja. Kotistudiossa se vain sattuu olemaan helpompaa ja halvempaa kuin oikeassa studiossa, jossa taksamittari raksuttaa.

Kirja on enemmän tai vähemmän omakustanne, joten sitä voi olla hankalaa hankkia kirjakaupoitse (edes amazonitse). Kannattaa mieluummin tehdä tilaus suoraan kirjailijan omien sivujen kautta.