Viikonloppu huomioliiveissä

Olen viime päivinä ottanut osittain takaisin työkiireiden vuoksi vähäistä jalkautumis-vaalikampanjointia ja pyörinyt perjantaina, lauantaina ja tänään sunnuntaina Malmilla jakamassa esitteitä, täyttämässä ilmapalloja ja olemassa vain näkyvillä – joskin tänään Malmin markkinoilla huomiosta kilpailijoita oli ahdistavuuteen asti.

Tavallaan räikeiden huomioliivien pukeminen päälle – ja varsinkin omalla nimellä ja numerolla koristetun tarran pitäminen vatsassa ja selässä – saa jossakin määrin tuntemaan itsensä pelleksi. Toisaalta muistan Lennonin todenneen keväällä suomentamassani elämäkerrassa jotakin siihen tapaan, että kyllä hyvän asian eteen kannattaakin tehdä itsestään pelle. Jos saa ihmiset nauramaan, niin asia on mennyt perille jo puoliksi.

Sitä paitsi viime viikolla keskustassa käydessäni ja metron rullaportaiden vaalimainoksia vilkuillessani bongasin useammankin, joissa ei sanallakaan, kuvallakaan tai edes värilläkään mainittu, mitä puoluetta kyseinen ehdokas kenties edustaa. Laura Kolben sivuiltakin puolueen hakeminen on työlästä.

Koska itse en näe mitään syytä hävetä edustamaani poliittista näkemystä tai puoluetta, kilpailevan ryhmän ”älkää kertoko kenellekään että minä olen kepulainen” -esimerkki kohottaa kummasti itsetuntoa ja näkemystä siitä, että olen ihan oikeassa porukassa.

Cathy lähti Hämeenlinnaan

Viime keväänä suomeksi julkaistu Sean Stewartin, Jordan Weissmanin ja Cathy Briggsin nuortenromaani Cathyn kirja saa jatkoa. Olen työstänyt Cathy’s Keyn käännöstä syyskuun alusta lähtien. Nyt se on lähtenyt sähköpostiliitteenä Kariston kustannustoimittajien tutkailtavaksi. Saan sen jonkin ajan kuluttua takaisin monilla korjausmerkinnöillä koristettuna. Niin pitääkin: omalle tekstilleen on aina sokea, toinen huomaa paremmin, missä olisi höyläämisen ja hiomisen varaa.

Sean Stewartin muiden romaanien (Kehä, Matkijalintu) tavoin Cathyn avain (oletan, että tuohon nimeen suomennoksessa päädytään) oli mukavaa käännettävää. Siinä(kin) mielessä oli ilahduttavaa saada vahvistus kirjan lopun antamalle aavistukselle, ettei Cathyn tarinasta ole vielä kerrottu ihan kaikkea. Sähköpostitellessani Seanille muussa käännökseen liittyvässä asiassa tulin kysyneeksi, mahtaako jatkoa olla tiedossa. Kyllä, hän kertoi – itse asiassa hän oli juuri lähettänyt viimeiset vedostarkistukset kustantajalle.

Kustantajalle Cathyn avain on edeltäjänsä tavoin melkoinen satsaus. Kirjan kaikki sivut on painettu kahdella värillä: kaikki sivunlaidat ovat täynnä taiteilija-Cathyn piirustuksia, raapustuksia ja kommentteja omaan tekstiinsä. Lisäksi etukannen sisäpuolella on muovitasku täynnä kaikenlaista kirjan tarinaan liittyvää materiaalia: kirjeitä, esitteitä ja muita ”todisteita”, joista osa antaa vihjeitä kirjaan liittyvillä nettisivuilla liikkumiseen.  Niitä ei käännetä, mutta ne on painettava ja julkaistava kirjan mukana. Kallista. Ilahduttavaa, että kustantaja uskaltaa satsata.

(Vihjeet eivät ole välttämättä helppoja: yhden jouduin tarkistamaan Seanilta, kun pelkäsin että vinkki on annettu kirjan käännettävissä teksteissä, jolloin olisin asiaa tajuamatta saattanut sotkea sen kokonaan. Niin ei kuitenkaan ollut ja ratkaisu oli lähempänä kun kuvittelinkaan – tai ehkä minä en vain ole kovin hyvä sellaisia vinkkejä tajuamaan?)

Nyt on vuorossa lyhyt käännöshomma – novellin ja reseptin yhdistelmä – sitten Kotistudion paluun työstäminen kustannustoimittajalle ja kuvittaja-Kivelle lähettämiskelpoiseksi. Sen jälkeen neljännen oman romaanin, Karstan, lopullinen suunnittelu- ja kirjoitusurakka. Niin, ja vaalikampanjan viimeinen viikko.

(Piti tuon verran leikkiä uudella skannerilla: ilmaiseksi saatu, SCSI-aikakaudella 1990-luvulla valmistettu edeltäjä alkoi olla jo aika oikullinen, joten tilaisuuden, tarpeen ja Kirjailijaliiton apurahan tullen päätin investoida uudempaan, pienikokoisempaan ja helppokäyttöisempään kuvanlukijaan. Mukana tullut ocr-ohjelmakin tuntuu pelaavan niin kuin pitää.)

Mukkula -> Messilä

Nyt se on sitten virallista – tai ainakin julkista. Lahden kansainvälinen kirjailijakokous järjestetään vuonna 2009 perinteisen Mukkulan sijaan Messilässä, naapurikunnan puolella. Järjestelyissä mukana olevan Eino Leinon seuran johtokunnan jäsenenä olen tiennyt suunnitelmasta jo keväästä lähtien, mutta ratkaisu oli tietenkin mahdollista julkistaa vasta kun asianmukaiset sopimukset on tehty.

Omakohtaista Mukkula-kokemusta minulla ei ole kuin viime vuoden kokouksesta, jossa tapahtuman henkeen oleellisesti kuuluvaa kansainvälistä kaveeraamista häiritsi se, että ulkomaalaiset kirjailijat oli jouduttu tilanpuutteen vuoksi majoittamaan bussikuljetuksen päähän. Messilässä tätä ongelmaa ei pitäisi tulla, vaan homma pystytään hoitamaan niin kuin ennenvanhaan.

Silti – vajavaisenkin tapahtuman perusteella voin täydestä sydämestä suositella kirjailija- ja kääntäjätovereille mukaantuloa. Hieno reissu viime vuonna, taatusti hieno ja kannattava reissu ensikin vuonna.

*

Toinen erittäin suositeltava tapahtuma: Etran Finatawan ja Joel Sebunjon Etnosoi-konsertti Helsingin kulttuuriareena Gloriassa 8. marrakuuta. Etran Finatawa soittaa sellaista vähän monta kertaa kehumaani Tinariweniä perinteisempää, mutta silti sähkökitaralla höystettyä tuaregimusiikkia, joten keikka on ehdottoman pakollista kuultavaa kaikille juurimusiikin ja John Lee Hooker -henkisen bluesin ystäville.

… ja jokaiselle mielensä mukaan?

Erään nettifoorumin erästä ”keskustelu”-säiettä vilkaisseena* jäin miettimään, miksi kaikkein kiihkeimmät rasististen kommenttien suoltajat ovat samaan hengenvetoon vaatimassa, että heidän aatteitaan ja mielipiteitään kohdeltaisiin ”tasapuolisesti” rasismin vastaisten kantojen kanssa.

Eikös rasistien pitäisi pikemminkin ilahtua siitä, että muu maailma suhtautuisi heihin vieläkin enemmän niin kuin he itse haluavat suhtautua toisiin? Että heitä syrjittäisiin työ- ja opiskelupaikkojen haussa? Että heille vittuiltaisiin kadulla? Että heidän ikkunoihinsa paiskottaisiin kiviä ja oviinsa maalattaisiin ”RATKU”-graffiteja?

Silloinhan maailma pyörisi heidän mielensä mukaan. Kaikkien rasistien esivanhemmathan ovat nimittäin kotoisin Itä-Afrikasta, tuolta (heidän mielestään**) ali-ihmisten mantereelta.

___

* Tuollaisia ”keskusteluja” – tai rasistien ja muiden ”kansallismielisten” blogeja – ei juuri jaksa seurata vilkaisua kauemmin. Herää inho, viha ja ahdistus.

** Tarkoitan tässä lähinnä eurooppalaisia rasisteja. Afrikkalaiset rasistit pitävät epäilemättä Eurooppaa ali-ihmisten mantereena. Heillä lienee kantaansa aivan yhtä pätevät perustelut kuin eurooppalaisilla aateveljillään ja -sisarillaan.

Jos kirjailija näkee muita kauemmas, se johtuu siitä että hän seisoo kustannustoimittajan harteilla.

Vietin lauantaita Tampereella, missä Suomen Kirjailijaliitolla oli syyskokouksensa. Itselläni oli lafkasta melkoisen riitaisa käsitys ennen omaa liittymistäni, mutta ainakaan toistaiseksi kokoukset eivät ole osoittautuneet käsityksen veroiseksi. (Olen kyllä sittemminkin kuullut juttuja…) Uusi puheenjohtaja valittiin yksimielisesti (onnea Tuula-Liina Varikselle!), äänestyksetkin sujuivat asiallisessa hengessä ja suuremmitta kiistoitta.

Suhteellisen rutiininomaisten kevät- ja syyskokousten miellyttävintä antia ovat kuitenkin keskustelut tuttujen ja vasta tutustuttujen kirjailijatovereiden kanssa. Kuunnellessani muutamien ongelmia ja päänseinäänhakkaamista laiskojen ja/tai täysin kyvyttömien kustannustoimittajiensa kanssa täytyy kiittää kyllä kaikkia mahdollisia jumaluuksia siitä, että minulla on koko (lyhyen) kirjailija- ja vähän pidemmän kääntäjäuranikin aikana ollut aivan mielettömän hyvä kustannustoimittajaonni. Etenkin Alshainia työstäneellä Stellalla ja Neduja toimittaneella Petellä oli samaan aikaan sekä hienotunteisuutta että hommassa tarvittavaa suoruutta sanoa tyylikkäästi, mikä heistä ei toimi. Molemmat jaksoivat paneutua tekstiin ja etsiä siitä tasoja ja tunnelmia. Palaute oli asiallista ja silkkaa asiaa.

Ei kai sitten mikään ihme, että minä suhtaudun niin näreästi taiteidenkin piirissä eläteltyyn huippuyksilöiden ihannointiin. Yhden ihmisen nimissä oleva mestariteos on yleensä monen ihmisen ahkeran työpanoksen summa. Ja sama pätee muihinkin kirjoihin. Ja muihin taiteenlajeihin.

Onnea Martti Ahtisaarelle!

Uunituoreen uutisen mukaan tämän vuoden Dynamiittitehtailijan rauhanpalkinto on myönnetty Martti Ahtisaarelle ja ilmeisesti myös CMI-järjetölle. Vilpittömät onnittelut!

En erityisemmin pitänyt Ahtisaaresta Suomen tasavallan presidenttinä – hän tuntui olevan aivan liikaa kaikenmaailman bisnesväen juoksupoikana – mutta sittemmin hän on kyllä siirtynyt tekemään erittäin kunnioitettavaa työtä. Sipaisisin lakin pois päästä, jos sellainen päässä olisi, ja kumarran kunnioittavasti.

Aikatauluasioita

Minulla on ensi viikon perjantaina Cathy’s Keyn käännöksen deadline ja sitä ennen vielä paljon tekemistä, joten en pääse toistaiseksi vaalikentille liikkumaan ja käymään pyydyksiin niin paljon kuin olisi ehkä aiheellista. Alla kuitenkin muutamia paikkoja ja aikoja, joissa minut voi bongata ja tulla juttelemaan:

• Sunnuntai 12. lokakuuta klo 11-14: Kirjakirppis Tapanilan työväentalolla
Osoite: Sompiontie 4, 00730 Helsinki, aivan Tapanilan rautatieaseman ja Dogtori-ravintolan vieressä.

• Lauantaina 18. lokakuuta kello 11-14: Koillis-Helsingin Vihreiden 12-vuotissyntymäpäivät Malmin nuorisotalolla. Osoite: Malmin raitti 3.

• Sunnuntaina 19. lokakuuta kello 10-15: Malmin markkinat Malmin raitilla

• Perjantaina 24. lokakuuta kello 14-18: Live-käännöstä Helsingin kirjamessuilla, Suomen Kääntäjien ja tulkkien liiton osastolla 6n47

• Lauantaina 25. lokakuuta kello 15-15:30: Kaffeeklatsch-tapaaminen Helsingin kirjamessuilla Scifiseurojen osastolla 1b20.

Sopii tulla juttelemaan!

Huippuyksilö tarrautuu johtajuuteen

Ngũgĩ wa Thiong’o: Variksen velho

suomentanut Seppo Loponen. WSOY 2007

Kas tässäpä oiva kirja kaikille huippuyksilöiden ja johtajuuden ihailijoille! Ngũgĩ wa Thiong’on ei ole tarvinnut kuvitella millaista on elämä vahvan johtajan komennossa. Hän on, suureksi surukseen, päässyt kokemaan sen. Kirjan fiktiivinen Aburĩria ja sen Valtias muistuttavat melkoisesti kirjailijan kotimaata Keniaa ja sen entistä johtajaa Daniel Arap Moita.

Toisin kuin Linkolat, kekkoslaiset ja muut romanttiset pellet kuvittelevat, vahva johtaja ei pistä asioita kuntoon eikä huolehdi ympäristöstä. Mielistely ja korruptio kukoistavat, ainoa mistä Valtias huolehtii on oman valtansa lisääminen, itseensä kohdistuvan kritiikin juuriminen keinolla millä hyvänsä ja oman henkilökulttinsa muuttaminen entistä ylettömämmäksi. Kaikki ei kuitenkaan suju ihan niin kuin Valtias haluaa. Ensinnäkin hänen mielistelevät ministerinsä yrittävät parhaansa mukaan vetää mattoa toistensa alta. Sen lisäksi Valtiaalla alkaa esiintyä kerrassaan kummallisia oireita. Apuun hankitaan salaperäinen noitatohtori nimeltä Variksen Velho.

Variksen velho voitti viime kesänä Tähtifantasia-palkinnon enkä lainkaan ihmettele. Tässä kirjassa on paljon samankaltaista maagista realismia, runsautta ja rehevyyttä kuin monilla etelä- ja keskiamerikkalaisilla kertojilla. Pitkä ja monipolvinen tarina keikahtelee kerran toisensa jälkeen odottamattomiin suuntiin. Kovin nopealukuisesta kirjasta ei tosiaankaan ole kyse, mutta vaivan arvoinen se on. Ja tarjoaa taas aivan toisenlaisen näkökulman itäafrikkalaiseen elämään kuin uutiset. Ngũgĩ wa Thiong’o ei ole kovista kokemuksistaan huolimatta kyyninen eikä katkera: hänen tekstissään elää usko ihmiseen.

Kunhan ne vahvat johtajat ja muut oman elämänsä huippuyksilöt vain ensin saadaan toimitettua jonnekin missä he eivät pääse tuottamaan vahinkoa.