Toisinaan kohdalle sattuu kirja, joka olisi vuosikymmeniä sitten totaalisesti lumonnut kymmenvuotiaan Pekan, ehkä jokusen vuoden vanhemmankin Pekan. Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas (suom. Marko Niemi, Poesia 2020) on sellainen mitä suurimmassa määrin.

Kirjan alaotsikko on Viisikymmentä saarta, joilla en ole koskaan käynyt enkä tule käymään, mutta paikan päällä käyminen ei olekaan oleellista tällaisten kirjojen – tai paikkojen – kohdalla. Oleellista on, että kyseinen paikka on tuolla jossakin, ja jos minulla olisi riittävän hyvä vene, voisin lähteä vaikkapa Vuosaaren rannasta ja päätyä monta kuukautta myöhemmin kyseiseen paikkaan, meren toiselle puolen.

Kyllä minä tiedän, aivan kuten Schalanskykin tietää, ettei paikan päällä ole luultavasti mitään nähtävää. Merilintuja, toki, kiukkuisia pesiviä merilintuja, ja ehkä aggressiivisia rapuja. Hyvässä lykyssä muutama hylje, ja valaanpyytäjien jälkeensä jättämiä jättiläisluurankoja. Näitä paikkoja on parasta tutkiskella oman kodin mukavassa nojatuolissa, tihrustaa karttaa ja lukea Schalanskyn kirjaamia pieniä tarinoita siitä mitä saarilla on joskus tapahtunut.

Kirjan rakenne on yksinkertainen: jokainen viidestäkymmenestä vaikeasti tavoitettavasta saaresta on esitelty sivun mittaisena kokonaisuutena, johon sisältyy nimi (eri kielillä), etäisyys muutamista tunnetummista kohteista, muutamalla merkkitapauksella jaksotettu aikajana ja pieni tarina. Viereisellä sivulla on saaren kartta.

Kaikissa kartoissa on käytetty samaa mittakaavaa (1:25000). Vaikka tämä johdonmukaisuus on monessakin suhteessa perusteltavissa oleva ratkaisu, joidenkin saarien kohdalla käy niin että sivulla näkyy miltei pelkästään siniharmaata ja sen keskellä sentinmittainen pläntti vailla kovinkaan monia paikannimiä tai pinnanmuotoja. Tällaiset sivut saavat kaipaamaan kirjalta kovempaa paperia, parempaa painojälkeä, ehkä paremmin valittuja värejä. Tai nettiversiota, jossa saarten kokoa voi suurentaa silmäystävällisempään kokoon.

Onhan tietysti totta ettei kaikilla saarilla edes ole kovin monia paikannimiä, jos on yhtään. Monet saarista ovat olleet aina asumattomia, liian kaukana ihmiskunnan reiteiltä, liian karuja tai kylmiä elättämään edes haaksirikkoisia.

Ja toisaalta graafikko-kirjailijansa suunnittelema ulkoasu on kaunis, kosketeltava, selailtava, katseltava. Nopeasti lukaistavissa oleva kirja jää tuskin kertakatselulle, vaan sen ääreen on hyvä palata silloin tällöin, muuttua jälleen yksinpurjehduksista haaveilevaksi kymmenvuotiaaksi, joka tutkii tarkasti joka yksityiskohtaa saarten kartoista, kuvittelee niille tapahtumia joita ei ole tapahtunut, mutta joita olisi voinut tapahtua, joita voisi joskus tapahtua. Sellaiseksi kymmenvuotiaaksi, joka ei myöhemminkään pääse irti tästä kaukaisista paikoista haaveilustaan, mutta joka onnistuu lopulta, vuosikymmeniä myöhemmin, muuttamaan haaveilunsa romaaneiksi.

• Tweet
• Pin It