Dayong (Tayung) 1991

Kahdenkymmenenseitsemän vuoden takainen matkamme Hunanin maakunnan pikkukaupunkeihin ja seurakuntiin jatkuu.

Zhangjiajien kansallispuistosta matka jatkui kohti Dayongin kaupunkia, jonka nimi kirjoitettiin Hunan-romaanin tapahtuma-aikoihin ”Tayung”, vaikka Helvi-tädin päiväkirjoissa paikkakunnan nimi näkyy toisinaan muodossa ”Taajung”.

Matkalla oli pakko pysähtyä valokuvaamaan muita tienkäyttäjiä. Tämä leppoisaan tahtiin laumansa kanssa etenevä ankkapaimen päätyi erääseen Hunanin kohtaukseenkin, koska mikäpäettei. Sopuisasti tienlaitaa jotakuinkin paririvissä marssineita ankkoja oli suunnilleen kolminkertainen määrä verrattuna kuvaan mahtuneisiin yksilöihin.

Dayongissa kävimme ensi töiksemme tutustumassa kilpailevan maahantunkeutujauskonnon temppeliin. Buddhalaisuus saapui Intiasta Kiinaan parisentuhatta vuotta sitten ja on kehittynyt aikojen kuluessa omiin suuntiinsa. Dayongin temppeli oli kiinalaiseen tyyliin iso, puistomainen alue lukuisine paviljonkeineen.

Vaikka buddhalaisuus on perimmiltään ateistinen, jumalia vailla oleva uskonto, sen lukuisissa eri versioissa on monenlaisia jumaluuksia ja henkiolentoja ihmisten kunnioitettavaksi. Ilmeisesti kehitys on ollut samankaltaista kuin katolisuudessa, joka omi lukemattomia kansan kunnioittamia paikallisjumaluuksia osaksi pyhimyshahmojaan.

Temppelin ulkopuolella kävi niin kuin kovin monessa muussakin Hunanin taajamassa: meistä turisteista tuli itsestämme nähtävyyksiä. Näillä seuduilla ei ole kovin monia eurooppalaisia liikkunut sitten lähetyssaarnaajien aikojen.

Dayongin kristillisen seurakunnan tilat olivat varsin paljon vaatimattomammat, vaikka noudattivatkin vähän samanhenkistä ”sivurakennuksia vehreiden pihojen ympärillä” -arkkitehtuuria. Kuulemma seurakunnan johto haaveili kunnon kirkon rakentamisesta, mutta ison hankkeen vaatima rahoitus puuttui ja osa porukkaa piti hankeideaa lähinnä suuruudenhulluutena. En tiedä, onko homma sittemmin edistynyt.

Dayongissa piipahdimme ihmettelemässä myös paikallista kauppakeskusta. Vaate- sun muiden myyjien kojujen ja rekkien keskellä oli myös oiva tila vanhoille ja nuoremmillekin herroille pelata lautapelejä. Erinomainen ajatus.

Tämä vekotin, joka näyttää jonkinlaiselta latoma- ja vahamonistuskoneen ristisiitokselta, lienee sittemmin poistunut käytöstä. Tähän aikaan Kiinassa kuulemma vakavasti puuhattiin siirtymistä latinalaiseen kirjaimistoon, koska toistakymmentätuhattamerkkinen kiinalainen kirjoitusjärjestelmä oli tietokonekäytössä vähän hankala. Onneksi tietokoneet ovat sittemmin kehittyneet, ja Kiinasta on itsestään tullut tietotekniikan uusi suurvalta. Vanha kirjoitusjärjestelmä – jota tosin on vuosikymmenien kuluessa monien mutkikkaampien merkkien osalta yksinkertaistettu korvaamalla niitä vanhoilla pikakirjoittajien käyttämillä yksinkertaisemmilla versioilla – on yhä voimissaan eikä tuota ongelmia nykytietotekniikassa.

Dayongissa ollessamme teimme myös päiväristeilyn joelle ennen jatkamista Shimeniin (Shihmeniin). Mutta palataan niihin kuviin seuraavalla kerralla.