Pari päivää sitten postineiti kantoi meille laatikollisen kirjoja. Kyseessä ovat uusimman suomennokseni kääntäjänkappaleet. Tätä ei nykyään tapahdu kovin usein, sillä viime vuosina olen julkaissut suomennoksia perin harvakseltaan. Kyse ei ole siitä, että olisin kieltäytynyt hankkeista, vaan siitä ettei niitä ole juurikaan tarjottu, ja sama tilanne tuntuu olevan monella minua paljon ansioituneemmallakin (eri kielten) suomentajalla. Minulle ovat onneksi hymyilleet kirjailija-apurahojen jumalat, joten olen saanut sinniteltyä laskuni suurin piirtein maksetuiksi.
Uutukainen on Russ Thornen pieni tietokirja Emojit (Karisto), kevyt parin viikon syysprojekti, ei kovin kunnianhimoinen kirja eikä erityisen rintaaröyhistyttävä käännösprojekti, mutta sitä tarjottiin juuri sopivalla hetkellä, jolloin tarvitsin vähän pääntuuletusta Hunanin editoinnin keskellä. Ja jonkunhan nämäkin on tehtävä.
Tuoretta käännöstä ihmetellessä tulin ajatelleeksi, että suomentajan urani täyttää näinä aikoina pyöreät kaksikymmentä vuotta.
Joskus vuoden 1996 loppupuolella puhelin soi, ja Liken toimitusjohtaja Hannu Paloviita kysyi, kiinnostaisiko minua suomentaa Christopher Sandfordin kirjoittama Kurt Cobainin elämäkerta. Suomentaminen oli kiinnostanut minua jo aikaisemminkin, ja voi olla että olin kiinnostuksestani tullut puhuneeksikin. Tuohon aikaan Suomessa ei ollut kovin montaa kevyen musiikin sanastoa tuntevaa suomentajaa, joten hommaan kelpuutettiin vanha kaveri, jonka tiedettiin kirjoittaneen Rumbaan jo useamman vuoden ajan. Naiiviuksissani (ja kroonisessa rahapulassani) suostuin. Kääntämisen vaatima työmäärä osoittautui huomattavasti uuraammaksi kuin olin kuvitellutkaan, ja kun suomennos sitten syksyllä 1997 julkaistiin, sen saamat arvostelut olivat jotakuinkin nuivia, eivätkä lainkaan aiheetta.
Uutta ammattia – sillä sellainen siitä sitten muodostui – tuli harjoiteltua perin julkisella tavalla. Seuraava projekti, Philip K. Dickin Time Out Of Joint oli siinä vaiheessa jo tekeillä, ja luullakseni olin oppinut jotain. Ainakin On aika sijoiltaan sai ihan hyvää palautetta myös suomennoksensa osalta. Alkuaan Liken mainoksissa suomennoksen nimenä oli Nyrjähtänyt aika, mutta onneksi joku tuli hyvissä ajoin huomauttaneeksi, että kirjan nimi on sitaatti Hamletista. Hyvä pikku oppitunti siitä, että tekstin – ja nimistön! – kummallisuudet on syytä tarkistaa huolella! Tähän aikaan ei vielä ollut kovinkaan kaksisia web-hakukoneita, mutta Gopher kyllä, ja sitä tuli seuraavien muutaman vuoden aikana plarattua tiiviisti ennen kuin Yahoo, Altavista ja lopulta Google alkoivat olla käyttökelpoisia kapineita.
Sillä käännöshankkeita tarjottiin jatkossakin, vähitellen myös muista kustantamoista kuin Likestä. Kesti silti tovin, ennen kuin uskalsin katsoa itseni niin ammattimaiseksi, että rohkenin hakea Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton jäseneksi. Onneksi hain, sillä sitä kautta olen tutustunut loistaviin kollegoihin, ja saanut myös pätevää ammatillista koulutusta. (Aika monet kirjallisuuden suomentajat ovat itse asiassa kouluttautuneet jollekin muulle alalle kuin suomentajiksi, joten en ole ollut suinkaan ainoa laatuani.) Vaikka en olekaan enää liiton jäsen, muistelen toistaakymmentä vuottani järjestössä paljolla lämmöllä. Kollegoiden kanssa on onneksi mahdollista pitää yhteyttä edelleen aktiivisten postituslistojen, Facebookin ja muutaman vuoden ikäisen Kääntäjien ammattiosaston KAOSin sekä jo pari kertaa järjestettyjen Järvilinnan kääntäjäpäivien kautta.
Vaikka olen jo pari vuotta kirjoittanut ammattinimikkeekseni ”kirjailija/suomentaja” tässä järjestyksessä, kirjallisuuden suomentaminen on yhä oleellinen osa ammatillista identiteettiäni. On ollut jo jotakuinkin täydet kaksikymmentä vuotta ja jotakuinkin viidenkymmenen kirjan verran.
