Tuossa muutama tunti sitten kannoin Liken konttoriin Liisankadulle paperinivaskan, jonka päällä luki Karsta, työversio 1.4. Takaisin kotiin tuli paperiarkki, jonka päällä lukee ”Kustannussopimus”.
Kustantaja osoittaa melkoista luottamusta kirjailijaansa ehdottamalla sopimuksen tekemistä samalla tapaamisella jolla kirjailija tuo käsikirjoituksen ensi kertaa näytille. Nyt ei voi kuin toivoa, että Karsta osoittautuu luottamuksen arvoiseksi.
Itse olen tällä hetkellä täysin kyvytön arvioimaan kirjaa mitenkään. Viimeisiä korjauksia tehdessä teksti tuntui välillä vallan mainiolta, välillä taas kököltä kuin mikä. Mutta nyt ollaan siinä vaiheessa kirjan tekoprosessia, jolloin kirjailijan on pakko ajatella jotakuinkin että ”no tää on tällainen välityö, koeta nyt saada se nopeasti pois käsistä että pääset sitten suunnittelemaan niitä suurteoksia…” Nedujen kohdalla oli samanlaisia kausia, ja loppujen lopuksi se on saanut melkoisen hyvää palautetta.
Nyt minulla on mainio tilaisuus ottaa tekstiin välimatkaa kun sitä pyörittelevät vuorostaan sekä kustannustoimittajat että ateljeekriitikoiksi värväämäni ystävät. Kun kommentit ja korjausehdotukset kantautuvat minulle, osaan itsekin huomata tekstistä puutteita, korjattavaa ja muokattavaa – sekä niitä kohtia ja ideoita, jotka tuntuvat oikeastaan aika hiton hyviltä.
(Kuten kuvasta näkyy, yhden printin teksti on loppupuoleltaan mustaa keltaisella: valkoinen paperi loppui kesken, vaaleankeltaista sattui pyörimään nurkissa.)
