Olin viime lauantaina mukana Suomen arvostelijain liiton (SARV) sekä Kääntäjien ammattioaston (KAOS) järjestämässä koulutustilaisuudessa – tai yhden päivän seminaarissa – jolle oli annettu otsikko Sujuva käännös ja sen kritiikki. Porukasta oli noin puolet eri medioiden kirjallisuuskriitikoita ja puolet meitä kirjallisuuden kääntäjiä, mutta kaikki neljä luennoitsijaa olivat valikoituneet kääntäjien joukosta: Tarja Roinila, Kersti Juva, Alice Martin (joka on myös kustannustoimittaja) ja Juhani Lindholm.
Hetkittäin tuntui että yleisön kriitikkojäsenet olivat sen verran pitkälinjaisia tekijöitä, ettei ehkä olisi ollut aihetta korostaa niin paljoa, että passivinen ilmaisu kirja on kääntynyt kuulostaa aika torvelta, että kirja-arviossa olisi erittäin aiheellista mainita kääntäjän nimi tai että suomennosta arvioidessa kriitikko tekee itsensä naurettavaksi, jos hän intoutuu ylistämään kirjailijan kieltä – koska suomennetussa teoksessahan ei kirjailijan kieltä ole (yleensä) sanan sanaa. Mutta ehkäpä näitä asioita on hyvä pitää esillä. Neljän luennon mittaan päästiin kyllä syvemmällekin (etenkin Roinilan Tajan osuuden aikana) ja toisaalta valoisampiinkin tunnelmiin (Ketti Juvan päätösluennolla, joka oli jo Järvilinnassa koetusti riemastuttava).
Paljon puhuttiin myös etenkin sanomalehtikritiikin tilasta: palstatila hupenee silmissä, ja monissa ns. maakuntalehdissä painetaan samat arvostelut kuin saman konsernin muissakin tuotteissa. Kirjallisuuden erikoislehtiäkin on perin vähän. Toisaalta netin ja lehtien nettisivustojen tarjoamat mahdollisuudet antavat mahdollisuuksia laajempiin analyyseihin, ja sekä luennoissa että niiden jälkeisissä keskusteluissa nousi blogien ja bloggarien yhäti kasvava merkitys hyvin vahvasti esille. Huomautettiin, että media-alan viimeaikaisten laajojen väenvähennysten myötä bloggarikuntaan on liittynyt myös pitkän linjan ammattitoimittajia, joten siinäkään suhteessa mihinkään väheksyntään ei ole aihetta.
Puhuttiin myös käännöskirjallisuuden yleisistä ongelmista. Kustantamot yrittävät saada käännöksiä mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman nopeasti, joten kääntäjälle tulee kiire, jos aikoo pysyä leivänsyrjässä kiinni: liian isoja palkkioita ei voi pyytää, koska muuten työtarjoukset lakkaavat. Kiireessä (tai ammattitaidottomilla teetetyt) käännökset lankeavat sitten kustannustoimittajille, joilla heilläkin on kiire tai jotka ovat (ihan yhtä huonoilla palkkioilla sinnitteleviä) freelancereita. On myös muutamia pienehköjä kustantamoja, jotka eivät juurikaan kustannustoimita, ja julkaisevat esimerkiksi klassikkokäännöksiä innostuneilta amatööreiltä, jotka ovat niin innoissaan suomentamattomasta helmestä että kuvittelevat ihan vain intonsa voimalla osaavansa kääntää.
(Myönnetään: jotakuinkin tuolta pohjalta minäkin hommat aloitin kahdeksisentoista vuotta sitten, mutta onneksi matkan varrella on tullut opittua edes jotakin.)
Ketti otti (jälleen kerran) esimerkiksi Herman Melvillen Moby Dickin petollisen yksinkertaiselta näyttävän ensimmäisen virkkeen:
Call me Ishmael.
Miten sinä sen kääntäisit? Ota huomioon, että kyseessä on tosiaan kirjan ensimmäinen virke, jota ei edellä mitään (tai ainakaan kirjailija ei kerro sanojen lausumistilanteesta mitään), eikä kirjan minäkertoja palaa tähän asiaan enää pitkän kirjan mittaan. Vihjeenä voin kertoa, että ainakin paikallaolijoiden muistaman mukaan kirjan molemmat suomennokset ovat päätyneet samaan ratkaisuun – siihen mikä useimmille tulee mieleen ensiksi, joka on suorahko käännös ja jolla tavalla kukaan suomenkielinen ei koskaan esittelisi itseään, oli kyseessä sitten suomenkielisen oikea nimi tai ei – jota kaikki läsnäolijat pitivät, pienen pohdiskelun ja Ketin tarjoamien parin–kolmenkymmenen vaihtoehdon näkemisen jälkeen, jotakuinkin kehnona.
Olen saanut luvan julkaista Alice Martinin luennosta tekemäni tallenteen. (Tarja Roinila ja Kersti Juva ovat kirjoittamassa luentojensa aiheista omia julkaisuja ja he halusivat säästää asiat niihin.) Tallenteen tekninen laatu ei ole kovin hyvä, etenkään videokuvan osalta: alla nähtävä on osittaisrajaus isommasta videoruudusta, jossa minun oma yksinäinen takaraivoni oli vähän turhan hallitsevassa asemassa Alicen oikealla puolella. Mutta asiat tullevat selväksi.
.
