Muistaakseni yhtään suomentamaani kirjaa ei ole aikaisemmin tehty elokuvaksi. Olin missata sen ensimmäisenkin, koska seuraan niin huonosti elokuva-arvosteluja.*
Jonathan Tropperin romaanin Seitsemän sietämättömän pitkää päivää (This Is Where I Leave You) elokuvittamisesta muistaakseni puhuttiin alustavasti jo silloin, kun suomensin tätä sympaattista, traagisesta koomiseen ja takaisin heilahtelevaa tarinaa Yhdysvaltain itärannikon juutalaisperheestä, joka kokoontuu monen vuoden jälkeen vanhaan kotitaloon perheen isän hautajaisten jälkeen viettämään šivaa eli suruviikkoa. Jossakin mielessä voi ehkä sanoa että Tropperilla oli ollut elokuva mielessään jo kirjaa kirjoittaessaan, sillä mukana oli selkeästi hyvin elokuvallisia kohtauksia – mutta toisaalta: jotakuinkin kaikilla amerikkalaiskirjailijoilla tuntuu nykyään olevan, oli kirjassa aineksia (tai minkäänlaisia mahdollisuuksia edes) elokuvaksi tai ei. Filmi- ja videokerronta vaikuttaa niin valtavasti turhankin monen kirjailijan ilmaisuun siinä määrin, että lukija näkee tekstin seasta kohdat, joihin kirjailija on kuvitellut leikkauksen.
(Eräässä toimintaromaanissa, jota onneksi en joutunut itse suomentamaan, oli jopa alkukohtaus joka oli selvästi rakennettu tapahtumaan elokuvan alkutekstien vieriessä kankaan poikki.)
En välttämättä odottanut mitenkään suunnattoman paljon Seitsemän sietämättömän pitkää päivää -elokuvasta (sitten kun sen olemassaolo minulle valkeni sunnuntai-iltana), eikä toimivien kirjojen elokuvaversioista yleensä kannatakaan odottaa. Siinä mielessä oikeastaan yllätyin iloisesti. Shawn Levy on ohjannut Tropperin itsensä käsikirjoittamasta tarinasta ihan viihdyttävän ja toimivan ihmissuhde-draamakomedian. Hyvä ja kokenut näyttelijäkaarti (Tina Fey, Jane Fonda, Jason Bateman, Rose Byrne jne.) toki auttaa asiaa.
Kokonaisen romaanin sullominen vajaaseen kahteen tuntiin on silti mahdoton urakka. Jäin kaipaamaan romaanin hiljaisia, mietteliäitä hetkiä: moneen kertaan toistuvat katollaistumiskohtauksetkin olivat typistyneet pariin lyhyeen sanailutuokioon, jossa tempo hidastui vain vähän elokuvan muusta kohkaamisesta. Vielä harmillisempi puute oli kirjan kertojan Juddin ja hänen isoveljensä Paulin kireiden välien taustalla olevan tarinan unohtaminen kokonaan. Homma olisi vaatinut pitkän takaumajakson, tiedän sen, mutta ilman sitä etenkin juuri Paulin hahmo ja hänen katkeruutensa syyt jäävät kovin pinnalliseksi. Samoin jokseenkin taustoittamatta jää Juddin suhde nuoruudenihastukseensa Pennyyn ja sopimus, jonka he nuorena olivat tehneet – mutta heidän yhteisessä historiassaan on, ehm, asioita jotka olisivat nostaneet elokuvan ikärajaa erinäisillä vuosilla. Sama pätee alun täytekakkukohtaukseen, joka oli kirjassa niin herkullinen mutta valitettavasti vesittyi jotakuinkin täysin, koska ison kankaan elokuvassa ei nyt vain voi näyttää… kaikkea.
(Elokuvassa on muuten muutettu henkilöiden nimiä. Foxmanin perheestä on tullut Altmanin perhe, Jen Altmanista Quinn Altman. Asiaa on puitu tässä IMDB:n keskustelusäikeessä. )
Mutta vallan viihdyttävä elokuva, kaiken kaikkiaan. Ei uraauurtava tai maailmojakaatava, mutta viihdyttävä, joten en tuntenut tuhlanneeni lipun hintaa siitäkään huolimatta, että tällainen kerronta toimii ihan yhtä hyvin dvd:llä tai televisiossa.
___
* Tässä tapauksessa elokuvan maahantuojalla ei ollut mitään erityistä syytäkään ottaa kirjan suomentajaan yhteyttä. Kirjan suomenkielistä nimeä ei tekijänoikeus voi suojata, eikä tässä elokuvassa ollut mitään sellaista erikoissanastoa jota olisi voinut pitää minun luomuksenani.
