Ensikosketus Flow-festivaaleihin jäi perin lyhyeksi. Of Monsters and Men näytti sympaattiselta, mutta soi tasapaksuna, muodottomana äänimassahuttuna. Ehkä kannattaisi palkata joku sovittamaan niitä lauluja? Bat for Lashes kuulosti ihan kiinnostavalta, mutta hapeton, seisovien aaltoliikkeiden kuminan täyttämä täpötäysi teltta ei innostanut jäämään kovin pitkäksi aikaa. Teltan takaosasta keikkaa oli mahdollista seurata lähinnä videoscreeneiltä, ja kun musiikkikin kuulosti perin läpisävelletyltä ja -sovitetulta, tunsin katselevani televisiokonserttia. Ja koska television katseleminen on jotakuinkin turhinta mihin ihminen voi elämäänsä haaskata, poistuimme raittiiseen ilmaan.

En tosin usko, että illan pääesiintyjäkään kauheasti improvisoi (tai välttämättä edes soitti ns. livenä). Ja heidänkin tapauksessaan suurin mielenkiinto oli muualla kuin lavalla olevissa elävissä ihmisissä.

Olen nähnyt Kraftwerkin Roskilden festivaaleilla kymmenkunta vuotta sitten, joten arvelin tietäväni, mitä odottaa. Bändin musiikkiin onnistuin puolivahingossa tutustumaan jo 1970-luvun loppupuolella (hah, ennen kuin se oli trendikästä), kun luokkatoveri piti esitelmää elektronisesta musiikista ja faija toi vähän myöhemmin Saksasta Trans Europa Express– ja Die Mensch-Maschine -levyt.** Sittemmin bändi hiljensi julkaisutahtiaan: 80-luvulla ilmestyi täpärästi kaksi levyä, 90-luvulla ei yhtään, 2000-luvulla yksi. Kraftwerk on voinut levätä laakereillaan ja nauttia ideoidensa kierrätyksestä milloin missäkin musiikkityylissä.

Mitä eilisen keikan musiikkiin tulee, setti oli jotakuinkin odotettu. ”The Robotsista” kuultiin aluksi valitettavasti se myöhempi (ja minun mielestäni orkkisversiota heikompi) tanssiversio, muuten setti oli arvattava ja uskollinen alkuperäisille soundeilleen… ”Radioactivity”, ”Autobahn”, ”Computerworld”, ”The Model”, ”Tour de France”… encorena ”Trans Europe Express”. ”Pocket Calculator” puuttui, mikä oli minusta hyvä, enkä odottanutkaan kuulevani lemppariani ”Europa Endlosia”: se olisi ollut tähän settiin luultavasti liian rauhallinen ja mietteliäs. Soundimaailma painottui jytisevään sähköbassorumpuun ja vanhan kunnon ajan analogisten syntesoijien (tai hyvien modernien jäljitelmien) tuttuun ujellukseen, kitinään ja narahteluun. Lavalla oli kullekin neljälle muusikolle identtinen, pieni konsoli, jonka pinnassa saattoi olla tai olla olematta koskettimisto.*** Luultavasti muusikot soittivat jotakin, ainakin hetkittäin, vaikka iso osa musiikista taatusti tulikin sekvenssereiltä tai kovalevyiltä. Yleensä tällainen ärsyttää ja tympiinnyttää, mutta Kraftwerk on niitä harvoja bändejä jolla on minun kirjoissani eräänlainen oikeus käyttää valmiita taustoja konserteissaan.

Mutta show’n clou oli tietenkin 3D. Yleisölle oli jaettu pahviset lasit taustakankaalle heijastettujen kuvien ja filmien katsomiseen. Ja kappas vain, visuaalinen puoli oli aikamoisen tyylikästä settiä harkitun retroine ”tietokonegrafiikkoineen”, animaatioineen ja vanhoine filmeineen. Näyttävin oli varmaankin ”Autobahnin” moottoritieajelu, joka muistutti mieleen levyn kansikuvan ohella 90-luvun alun tietokonepelien lattean maisemagrafiikan. Värien ja sävyjen käyttö oli koko ajan hillittyä ja linjakasta, ja myös kolmiulotteisuuden käyttö pidettiin niukan tyylikkäänä. Vaikuttavaa.

Elävä musiikki on useinmiten parhaimmillaan silloin kun se on oikeasti elävää ja syntyy lavalla juuri sillä hetkellä kun sitä soitetaan: siksi minulla on taipumusta vieroksua sekvensseri- ja taustanauhabändien lisäksi myös läpisävellettyä, etukäteen valmista klassista musiikkia. Mutta on minullakin oikeus poikkeuksiin, ja Kraftwerk on minulle juuri oikea poikkeus. Vallan nautittava konsertti kaikessa pehmoturvallisessa ennalta-arvaamattomuuden puutteessaankin.

(Vaikka olisi tietysti hupaisaa joskus kokeilla soittaa tätä musiikkia ns. oikeilla soittimilla.)

___
* Otsikko on peräisin Soundin julkaisemasta Computerworld-arvostelusta vuodelta 1981. Kaikkea sitä jääkin ihmiselle mieleen.
** Olen edelleenkin sitä mieltä, että Kraftwerkin levyjen saksankieliset painokset ovat parempia kuin englanninkieliset. Lauluosuudet, sikäli kuin niitä ovat, soivat vahvempina ja ilmaisuvoimaisempina.
*** Roskildessa laitteistoa oli enemmän, ja konsolit ”avautuivat” yleisöön päin: bändi soitti selin teltan yleisöön.

• Tweet
• Pin It