Ensimmäinen kosketukseni Aliette de Bodardin kirjalliseen tuotantoon oli Tähtivaeltajaan suomentamani novelli ”Laivan synty” (”Shipbirth”). Mainio Osuuskumma-kustannusosuuskunta julkaisi Alietten Finncon-kunniavierauden kunniaksi kuuden samaiseen Xuya-maailmaan sijoittuvan novellikokoelman Perhonen ja jaguaari.
”Xuya” näyttää pinyin-järjestelmällä translitteroidulta kiinalta (jolloin se lausuttaisiin suunnilleen ”hsu ja”), mutta minun pieni sanakirjani ei tarjonnut nimelle selkeää suomennosta: Alietten mukaan sen pitäisi tarkoittaa ”auringonnousun rantaa”, mutta hän ei tullut tarkistaneeksi asiaa kiinantaitajilta ennen kuin alkoi käyttää sitä… Näiden tarinoiden maailmassa kyseessä on meidän maailmamme Yhdysvaltain läntisten (ja osittain eteläisten) osavaltioiden alueella sijaitseva valtakunta, jonka kiinalaiset perustivat löydettyään meritien Amerikkaan satakunta vuotta ennen eurooppalaisia. Sittemmin Xuya on itsenäistynyt, mutta väestö on edelleenkin pääosin kiinalaista. Valtion rajanaapureita ovat sulkeutunut, rasistinen ja ahdasmielinen kehitysmaa nimeltä Yhdysvallat sekä Suur-Mexica, vanhan atsteekkivaltion perustalle kehittynyt voimakas valtio, joka tunnetaan erityisesti tietotekniikan tuottajana. Meidän aikanamme, siis: de Bodardin vaihtoehtohistoria jatkuu kauas tulevaisuuteen, jolloin xuyalaiset, vietnamilaiset ja muutamat muut kansakunnat ovat levittäytyneet laajalle avaruuteen.
Ensimmäiset kolme tarinaa – ”Varjo Jaguaarien huoneessa”, ”Aamulla putoava perhonen” ja ”Kadonnut morsian” – sijoittuvat suunnilleen ”nykyaikaiseen” Xuyaan, valtion suurimpaan kaupunkiin Fenliuun (joka sijaitsee suunnilleen meidän San Franciscomme tietämissä). Ensimmäinen on tarina kapinaliikkeestä, kaksi jälkimmäistä hyvinkin klassisen henkisiä salapoliisikertomuksia. Näissä nousee vahvasti esiin siirtolaisuus, pakolaisuus ja toiseus, mikä ei vietnamilais-amerikkalais-ranskalaisen Alietten tapauksessa ole tietenkään mitenkään yllättävää. Kolme viimeistä novellia – ”Kasvattaja”, ”Aluksen veli” ja ”Kaksi siskoa maanpaossa” – tapahtuvat kaukaisessa, tähtienvälisessä tulevaisuudessa ja keskittyvät Xuya-maailman avaruusaluksiin, joiden sydämenä toimii Mieli, osin keinotekoinen mutta vapaaehtoisten (tai ”vapaaehtoisten”) naisten synnyttämä olio.
Nämä tarinat ovat oikeastaan paljon arkisempia kuin ”Laivan synty”, ja siinä on niiden voima. Myös ”Kasvattajassa” on kyse Mielen synnyttämisestä ja siihen liittyvistä komplikaatioista, vaikka tarina ei ole yhtä dramaattinen. ”Aluksen veli” koostuu äidin kirjeestä kauan sitten kotoa karanneelle pojalleen. ”Kaksi naista maanpaossa” kertoo kuolleesta avaruusaluksesta ja sen Mielestä, jotka tuodaan kotiin haudattavaksi ja surtavaksi. Pienet tarinat tavoista, perinteistä, uskomuksista ja niiden aiheuttamista ristiriidoista tekevät maailmaa paljon uskottavammaksi kuin tarkat kuvailut vaatteista, taloista tai avaruusaluksista. Tämä kuuden tarinan maistiainen saa kaipaamaan lisää kertomuksia Xuya-maailmasta: onneksi Obsidian and Blood -trilogia tulikin jo hommattua e-kirjalukijaan siinä lapsellisessa uskossa että ehtisin sen lukea ennen conia.
Tämän kuuden novellin valikoiman suomentajat Christine Thorel ja Markus Harju ovat tietääkseni ensi kertaa asialla ja selviävät urakasta paljon paremmin kuin minä ensimmäisessä suomennosjulkaisussani. Muutamia pikkuasioita jää tökkimään: yletön mies-sanan käyttö he-pronominin suomennoksena (luullakseni), jokunen kömpelö lauseenvastike, ”kirottua”-sanan käyttö manauksena (kuin 50-luvun seikkailukertomuksissa!) ja ilmeisesti suoraan englanninkielisestä alkutekstistä kopioitu suuryrityksen nimi ”Leiming Tech” joka näyttää suomenkielisessä tekstissä naurettavalta: ei kai mikään arvonsa tunteva xuyalaisyritys (jolla ei kerrota olevan mitään yhteyksiä kehitysmaa-Yhdysvaltoihin) käyttäisi puoliksi englanninkielistä nimeä? Mutta nämä ovat pelkkiä pikkukiusoja, jotka tuskin häiritsevät kovin monen lukukokemusta.
Tähän kirjaan ja kirjailijaan nimittäin kannattaa kyllä tarttua. Xuya on kaikkinensa tavattoman kiehtova maailma.
