Toisin kuin takakansi antaa ymmärtää, Charles C. Mannin 1491 – Amerikka ennen Kolumbusta (suom. Milla Karppinen ja Leena Teirioja, Into 2011) ei ole millään muotoa kattava prekolumbiaanisen ajan Amerikan historia. Se on ennen kaikkea tilkettä pahimpiin aukkopaikkoihin, joita kohtuullisen hyvin yleistä historiaa tuntevalla (pohjoisamerikkalaisella) lukijalla on.
Itse vanhana historia- ja arkeologiafriikkinä olen lukenut aiheesta jonnin verran, mutta aukkoisia ovat minunkin tietoni olleet. Melkoinen määrä Mannin tarjoamasta tietomäärästä perustuu sitä paitsi viime vuosikymmenien tutkimuksiin ja aikaisempien tietojen tulkintoihin. Erityisen paljon Mann painottaa, miten harhaanjohtava ja virheellinen on käsitys monista Pohjois- ja Etelä-Amerikan alueista koskemattomina erämaina ennen eurooppalaisten tuloa: että siellä eli korkeintaan muutamia eristyneitä metsästäjä-keräilijäheimoja, joka eivät vaikuttaneet ympäristöönsä millään tavoin tai ainakin ns. kunnioittivat luontoa.
Totta, että 1700–1800-lukujen siirtolaiset etenivät sekä Amazonin alueella että Pohjois-Amerikan aarnimetsissä ja preerioilla ihmisettömille alueille. Mutta vain vähän yli sataa vuotta vanhemmissa espanjalaisdokumenteissa puhutaan varsin taajaan asutuista kylistä ja kaupungeista. Näitä on pidetty satuiluna, mutta vaikuttaa siltä, että käsitys on ollut väärä. Amerikka oli oli ennen espanjalaisten ja portugalilaisten tuloa paikka paikoin jopa huomattavasti taajempaan asuttu kuin (mustasta surmasta ja muista epidemioista vasta pikku hiljaa toipuva) Eurooppa. Väkiluvun käänsi laskuun, kylät ja kaupungit autioitti teräksen ja tykkien sijaan eurooppalaisten tahaton tuominen: taudit, ennen kaikkea isorokko. Se ehti Peruunkin jo monta vuotta ennen Pizarron konkistadoreja ja teki omalta osaltaan* Inkavaltakunnan kukistamisen suhteellisen helpoksi.
Se, että taudit pystyivät etenemään espanjalaisten laivoja ja hevoskolonnia nopeammin, kertoo siitä miten hyvä tie- ja yhteysverkosto amerikkalaisten asutuskeskusten välillä oli. Toinen tekijä on vastustuskyvyn puute: Amerikan kansoilla ei juurikaan ollut kulkutauteja (paitsi varsin vaaraton kupan muoto) ja väestö oli geneettisesti paljon yhtenäisempää kuin esimerkiksi Euroopassa. Geneettisen monikulttuurisuuden puute on aina iso riski kulkutautien uhatessa.
Eurooppalaisten tulon suorat tai välilliset vaikutukset muuttivat alle kahdessasadassa vuodessa koko kaksoismantereen väestökartan. Amazonin maanviljelykulttuurien luhistuttua tilalle metsittyviin joenvarsiin muutti muualta espanjalaisia pakoon lähteneitä metsästäjä-keräilijöitä. Mississippi-kulttuurien kylien ja kaupunkien autioiduttua espanjalaisilta karanneiden hevosten avulla elämäntapansa täysremonttiin pistäneet preeriaintiaanit tulivat tilalle metsästämään biisoneita ja muuttokyyhkyjä, joiden aikaisemmin vaatimattomat laumat lähtivät äkkijyrkkään kasvuun väestömuutosten aiheuttamien nopeiden ekologisten muutosten vuoksi.**
Mann pohtii paljon ajatusta myyttisistä ikimetsistä, neitseellisistä erämaista, ja toteaa, ettei sellaisia ole Amerikassa pahemmin ollut viimeiseen… no, sanotaan tuhanteen–kahteentuhanteen vuoteen. Amazonin altaan villiintyneen viidakkokasvillisuuden lajivalikoima on hyvinkin paljon muinaisten viljelijöiden entisten farmien lajivalikoiman peruja. Muinaiset intiaanikansat ovat olleet myös huomattavan kyvykkäitä kasvinjalostajia: esimerkiksi Amerikoiden tärkein viljelyskasvi maissi oli jo kauan ennen eurooppalaisten tuloa jalostettu niin pitkälle, ettei se kykene omin päin lisääntymään ja sen mahdollisesta villikantamuodosta kiistellään vieläkin. Aivan asianmukaisesti Mann huomauttaa, että Amazonin sademetsiä ja intiaaniheimoja suojelevat eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset eivät aina välttämättä tajua suojelevansa monituhantien kulttuurin tuloksia, eivät suinkaan mitään koskematonta tai alkuperäistä.
Mann on ammatiltaan toimittaja, ja kirja on selkeästi toimittajan käsialaa: kuin sarja ylipitkiä lehtijuttuja. Tämä tekee siitä jossain määrin sekavan ja poukkoilevan. (Kovin kiireellä tehdyltä ja toimiteltulta vaikuttava käännös vaikuttaa tunteeseen omalta osaltaan.) Tueksi kaipaisi monessa kohdassa vähän selkeämpää ja kronologisempaa tekstiä eri kulttuurialueiden kehityksestä, vaiheista ja historiasta (edes siinä mitassa kuin sitä nykyään pystytään rekonstruoimaan).
1491 ei myöskään kata alkuunkaan koko mantereen kulttuureita – kirjassahan on sentään vain vähän yli neljäsataa sivua tekstiä! Kokonaan pois ovat jääneet esimerkiksi Karibianmeren kulttuuripiiri, Etelä-Amerikka Andeista itään ja Amazonasista etelään, Yhdysvaltain lounaisosan monet kaupunkikulttuurit (ns. pueblointiaanit) sekä Pohjois-Amerikan pohjoisosat intiaaneineen ja eskimoineen. Mann on ilmeisesti kirjoittamassa aiheesta lisää.
Joka tapauksessa, kaikkine puitteineenkin, erittäin lukemisen arvoinen kirja. Kun vielä joku kirjoittaisi vastaavanlaisia kirjoja Afrikan siirtomaavalta-aikaa edeltävistä kulttuureista! Itselleni kelpaisi ihan vain vaikka suppea Malin imperiumien historiikki. (Kirjavinkkejä otetaan siis vastaan.)
___
* Toinen tärkeä tekijä oli sekä Perussa että Meksikossa hierarkian luonne: sekä mexica-kansan kahden muun ryhmän kanssa muodostama Kolmiliitto (ns. atsteekit) että Tawantinsuyu (ns. inkavaltio) olivat monta muuta itsenäistä valtakuntaa alistaneita, raakaotteisia sotilasdiktatuureja. Suurin osa niiden alistamista kansoista asettui espanjalaisten puolelle, joilla oli täten ratkaiseva miesylivoima. 1500-luvun epätarkoilla ja hitailla tuliaseilla oli taitavia jousi- ja bolamiehiä vastaan lähinnä pieni pelotevaikutus.
** Molemmat lajit kuolivat käytännössä sukupuuttoon 1900-luvun alkuun mennessä liikametsästyksen, silkan haaskauksen ja jälleen uusien ekologisten muutosten vuoksi. Biisonikanta saatiin täpärästi elpymään muutaman henkiinjääneen yksilön ansiosta, muuttokyyhky on ikuisesti poissa.
