Huvilateltta tulee taas tutuksi näinä viikkoina. Eilisen illan aloitti Teija Niku & Grupa Balkan yhtyeen nimen mukaisella musiikilla. Periaatteessa vallan mainio bändi, mutta monen kaltaisensa tavoin suorastaan huokui sitä mitä on vähän ilkeästi ja epäreilustikin sanottu ”opistomuusikkoudeksi”: tekniikka ja tyylilaji hallussa, hienot uudet instrumentit, ei laulua vaan teknisesti vaativaa instrumentaalimusiikkia, ei juurikaan (edes katse)kontaktia yleisöön, tyylipuhtautta reilun, aidon räimeen ja rymistelyn sijaan. Mutta… ihan kiva. Hyvin soitettu. Varmaan vaatinut paljon treenaamista.
Kolmetoistahenkinen Afrocubism olikin hyvin selkeästi illan tähti. Tarina lienee jo monille tuttu: Ry Cooder kumppaneineen yritti tehdä elokuvaa ja levyä malilaisten ja kuubalaisten muusikoiden kohtaamisesta Havannassa, mutta malilaisille tuli viisumisotkuja ja projektista tuli kokonaan kuubalaiseen musiikkiin keskittynyt Buena Vista Social Club. Vuosikymmen myöhemmin malilais-kuubalainen yhteistyö lopulta onnistui ja syntyi Afrocubism-albumi ja kiertue. Muusikoilla ei ilmeisesti ole kovin montaa sanaa yhteistä kieltä, joten kommunikaatio on jouduttu hoitamaan koko ajan soittamalla.
Ja hyvinhän homma näytti niinkin toimivan. Alkukeikasta hieman ärsytti soiton painottuminen sinänsä ihan näppäriin instrumenttisooloihin – jo pariin kertaan aikaisemminkin keikalla nähty Bassekou Kouyate tuntui edelleenkin olevan jonkinlaisessa kitarasankarimoodissa, jalka taajaan monitorikaapin päällä – mutta vähitellen alkoi groove viedä ja lantio vatkata. Lauluakin kuultiin vallan mukavasti. Melkoisen rytmiikkapainotteista meno olikin, mutta eipä minulla mitään sitä vastaankaan ole. Välillä tuntui, että vaikka muusikoista oli kuubalaisia lievä enemmistö, soundin ja tyylin osalta malilaiset olivat olleet niskan päällä. Mutta eipä minulla ole oikeastaan mitään sitäkään vastaan. Minullahan on jo pitkään ollut musiikin suhteen aikamoinen Mali-fiksaatio.
