Kuninkaan puhe pisti, jälleen kerran, pohtimaan myös yhtä vanhaa suosikkikeppihevostani. Elokuvan ”Bertien” lapsuus todettiin moneen kertaan jotakuinkin karmeaksi. Ei kavereita, vain kiusaava isoveli. Vanhemmat etäisiä ja kiireisiä, näkivät lapsiaan ainoastaan kerran päivässä järjestetyssä tilaisuudessa. Muun ajan lapsi viettää vaihtuvien lastenhoitajan hoivissa.
Ei sellainen ole normaalia lapsuutta, eikä elämä muutu yhtään normaalimmaksi senkään jälkeen. Kavereita ei ole luvassa sittenkään, eikä minkäänlaisia mahdollisuuksia valita elämänuraa tai opiskelupaikkaa omien kiinnostusten pohjalta. Nuorta ei kohdella kuin ihmistä, vaan pelkkänä esi-isiensä jälkeläisenä. Kapinaikä? Ei tule kuuloonkaan. Ja jos tulee, niin siitä kuullaan sitten ympäri maailmaa.
Ei ihme, jos viiraa päästä, tai tulee muuten ongelmia. Se ei ole perinnöllistä, vaan luonnottoman ja sairaan ympäristön, lapsuuden ja nuoruuden tuotosta. Samanlaisia kärsimysnäytelmiä koetaan vieläkin monissa muka sivistyneissä maissa yhä edelleen. Ehkä kuninkaallisten lapset pitäisi ottaa jo mahdollisimman pian syntymän jälkeen pois vanhemmiltaan ja sijaiskotiin, niin heillä olisi vähän paremmat mahdollisuudet kasvaa kunnon kansalaisiksi?
