Hesarin sunnuntainumeron juttu oikeistolaisen Vapaan kasvatuksen tukisäätiön tarinasta nosti jälleen kerran esiin pahamaineisen Pirkkalan monisteen. Kyseisellä nimellä tunnetaan peruskoulun 5. luokille tarkoitettua historian opetuksen kokeilumonistetta vuodelta 1974, jota käytettiin vähän aikaa Pirkkalan kunnan peruskoulussa, kunnes kohu pakotti siirtymään perinteisempään oppimateriaaliin.
Toimittajaäitini sai monisteen käsiinsä kohun alkuvaiheissa ja antoi sen luettavaksi historiasta kiinnostuneelle pojalleen, joka oli jo muutaman vuoden monisteen kohderyhmää (n. 11-vuotiaita) vanhempi ja vielä päässyt nauttimaan – tai ”nauttimaan” – vanhanaikaisesta kansakoulu-oppikoulu-opintiestä: Helsingissä siirryttiin peruskouluun nimittäin muuta maata myöhemmin, ja minä olin jotakuinkin viimeistä vuosikertaa, joka joutui vielä pyrkimään oppikouluun (ja jonka luokkatoverit joutuivat tekemään ammatinvalintaansa jo kymmenvuotiaina: oppikoulun vaihtoehtona oli kansalaiskoulu, josta lukioon ei ollut asiaa).
Pirkkalan moniste oli minulle melkoinen ahaa-elämys, ja pääosin perin positiivisessa mielessä. Se asennoitui historianopetukseen tosiaan toisella tavalla kuin meidän koulumme kirjat. Hesarissa moniste leimattiin, jo perinteiseen tapaan, ”marxilais-leninistiseksi”, mikä ei vastannut omaa muistikuvaani. Onneksi on internet ja onneksi tämäkin dokumentti on kaikkien luettavissa – joskin erittäin heikkolaatuisesta ja muutamaa sivua uupuvasta kopiosta skannattuna.
Nyt luettuna oppimateriaalissa on piirteitä, jotka voidaan tosiaan tulkita ”marxilais-leninistiseksi”: kapitalismiin suhtaudutaan suurelta osin ankean todellisuuden kannalta, sosialismiin pikemminkin kauniin teorian kannalta (joskin viimeisillä, erittäin epäselvillä sivuilla kyllä näytettäisiin viitattavan myös Neuvostoliiton nälkäkuolemiin). Nykymuotinahan on suhtautua sosialismiin ankean todellisuuden kannalta ja markkinatalouteen kauniin teorian kannalta, ja leimata kaikki muut näkemykset vaikkapa marxilais-leninistisiksi, noin mustavalkoisesti tiivistettynä.
Marx oli kieltämättä ensimmäisiä kirjoittajia, joka kiinnitti huomiota taloudellisten valtasuhteiden vaikutuksesta historian kulkuun, joten jos tällaista näkökantaa pidetään marxilaisena, niin kaipa Pirkkalan moniste on marxilainen. Minusta on kuitenkin hyvin raikasta ja valaisevaa jättää historianopetuksessa kuninkaat ja muut huippuyksilöt syrjään ja yrittää tarkastella eri aikakausia vähän enemmän ns. tavallisen ihmisen näkökulmasta – siltä kantilta, mitkä mahdollisuudet keskivertotaatiaisella on tehdä elämässään valintoja ja millaiseen suuntaan. On myös valaisevaa tarkastella sotien syttymistä taloudellisten valtapyrkimysten näkökulmasta kaiken maailman lähes yhdentekevien sarajevonlaukausten sijaan. On erittäin valaisevaa ja tärkeää ottaa esiin ne, jotka jäivät jalkoihin. Tietenkään kyse ei ole koko totuudesta, mutta eivät hallitsijoiden elämät ja päätöksetkään ole mikään koko totuus.
Paljon monisteessa on nykytietämyksen(i) valossa vanhentunutta ja valheellista. Eniten vanhaa kulttuuriantropologian opiskelijaa tietysti kiusaa ajatus eri kansojen ja kulttuurien keinotekoisesta ajattelemisesta yhden ainoan mahdollisen kehityskulun eri askelmilla tyyliin ”Kiinassa oltiin jo siirtymässä feodalismiin”. Tosin moniste ei noudata tätä niin johdonmukaisesti kuin monet muut tuon ajan oppikirjat: herranen aika, kirjassahan jopa annetaan ymmärtää, että Afrikassa valtiollinen ja kulttuurillinen kehitys tapahtui vähän toisenlaista tietä, ja uskaltaa jopa myöntää, että maanosassa oli ennen eurooppalaisten tuloa suuria, hyvin toimineita valtakuntia, kaupunkeja, sivistynyttä hyvinvointia ja jopa yliopistoja! Perinteisen eurooppakeskeisen näkemyksen mukaisesti kuitenkin maanosan tunnetuin (esi)historiallinen valtakunta Egypti liitetään keinotekoisesti eurooppalaiseen (no, okei, välimerelliseen) kulttuuripiiriin – tietyssä mielessähän se sinne kuuluukin, tietyssä mielessä vasta makedonialais- ja roomalaismiehitysten aikoihin. Myös esihistorian osuus on nykytietämyksen valossa jotakuinkin täyttä tuubaa.
Jos hegeliläiseksi heittäytyisi, Pirkkalan monistetta voisi pitää jonkinlaisena hyvinkin tarpeellisena antiteesinä perinteisen koulujen historianopetuksen teesille. Epäilen, että tällainen teksti olisi ollut vähän paremmin paikallaan hivenen vanhemmille koululaisille, jotka perinteiseen huippuyksilöpalvontahistorianopetukseen jo tutustuneina olisivat osanneet arvostaa tällaista toisenlaista esipunk-näkökulmaa – toisaalta arvostaa, ja toisaalta suhtautua siihen myös kriittisesti. Luulen, että nykykoulujen oppimateriaali on ainakin vähän lähempänä synteesin keskitietä, ehkä moniäänisempääkin kuin 70-luvun teesi ja antiteesi.
Toivotaan ainakin. Silloin nuorisosta kasvaa vähemmän tatuvanhasten, dosenttibäckmanien ja halla-ahojen kaltaisia vanhentuneiden valheiden palvojia. Ehkä myöhemmän ajan historia osaa suhtautua 70-lukuunkin vähän valaisevammin ja monipuolisemmin kuin tämän hetken hyihyikammokommarikamala-propagandistit.
JPekka, kun mainitsit tuon Egyptin, niin ällistykseni oli melkoinen, kun tajusin että vanha kreikkalainen Minotaurus-myytti (siis neitsyeiden uhraaminen sinne labyrinttiin) on perua Faarao Ekhnatonilta, eli n. 1300 e.a.a., ja sittenkin siis kreikkalaisessa mytologiassa ja riiteissä sitä nuorempaa perua.
Kirjoitin mm. tästä yksityiskohdasta täällä http://www.maailmankirjat.ma-pe.net vaikka pääasiallisena aiheena oli muusat ja muusot.
Minä en ikinä nähnyt noita Pirkkala-monisteita, vaikka opiskelin tuolloin (siis jälleen vaihteeksi) Tampereen yliopistossa. En edes muista että niistä olisi keskusteltu. Mutta minä olin yleisen kirjallisuustieteen puolella, joten ehkä oli niin, että meillä ei tiedekuntien välillä ollut hirveän paljon tekemistä toistemme kanssa.
Muuten taitaa olla niin että heiluriliike historiantulkinnassa kulkee ääriasennosta toiseen. Nyt minua ei häiritse niinkään mikään tulkinta, vaan se yksinkertainen ja karu tosiasia, että ihmiset eivät saa opiskella kuin tietyn ajan, sitten loppuu opintotuki. Minä aloitin vuonna 1965 ja kävin välillä töissä, välillä yliopistossa ja sain paperit ulos vuonna 1995. Minusta se oli kivaa. Sain miettiä ja tutkia niin paljon kuin halusin. Nyt sitten jatkan yksityismiettimistä.
Ripsa,
kiitos linkkivinkistä. Myytithän ovat kiertäneet paikasta toiseen yhtä sujuvasti kuin laulut ja paljon sukkelammin kuin tekniset keksinnöt. Risto Isomäellä oli tästä hyvä ehdotelma, kun hän tulkitsi Atlantis-tarun periytyvän Indus-Sarasvati-kulttuuriin ja siihen kaupunkiin, joka on nykyään Khambatin (Cambayn) lahden pohjassa.
Tuo opintotuen ajallinen rajautuminen on kyllä aika pelottavaa. Meidän aikanamme 80-luvun alussa puhuttiin ”putkitutkinnoista”, mutta eiväthän ne olleet silloin lainkaan niin putkia kuin nyt.