Joskus viime kesänä tajusin, että lokakuussa tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä kun päädyin ensi kertaa tekemisiin internetin kanssa. Syksyn tohinassa unohdin koko jutun. Muistin asian uudelleen vasta äsken.
Periaatteessa olin kyllä käyttänyt nettiä aikaisemminkin: sivaripaikan sähköpostit kulkivat Helsingin ja Muhoksen väliä tietenkin internetin kautta. Mutta vasta astuessani uuteen työpaikkaan erään valtion laitoksen mikrotukihenkilönä minulle alkoi valjeta, että systeemi yltää paljon laajemmalle. Työhöni kuului pysyä selvillä laitteista ja ohjelmistoista sun muusta, joten netin resurssien selailu oli aivan asiallista työajan käyttöä. Ainakin aluksi. Netin sosiaaliset ulottuvuudet alkoivat valjeta kohtuullisen nopeasti, ja hyvä niin. Olin niihin aikoihin jokseenkin käpertynyt pikku hiljaa rapistuvaan avoliittoon ja etääntynyt vanhoista ystävistä ja kavereista. Uusille kontakteille oli tarvetta. Helsingin yliopiston PortaCom-järjestelmä tuli seuraavien vuosien mittaan tutuksi, samoin News-uutisryhmät. Comiporukan mukana tuli tapailtua paljon livenäkin, ja edelleen jatkuvia kaveruus- ja ystävyyssuhteita syntyi pikku hiljaa.
Joskus vuoden 1993 tienoilla muuan kaveri esitteli minulle innostuneena aivan uutta tapaa käyttää internetiä: Mosaic-nimisen ohjelman avulla oli mahdollista käyttää eräänlaista maailman laajuista hypertekstisovellusta nimeltä World Wide Web. Kesti kuitenkin useampia vuosia ennen kuin www nousi sähköpostin rinnalle yleisimmäksi netinkäyttötavaksi. Vielä tehdessäni ensimmäisiä käännöksiä vuonna 1996-97 käytin tiedonhakuun enemmän gopher-hakujärjestelmää kuin www:n vasta aloittelevia hakukoneita.
Kaikki tämä tapahtui tietenkin modeemien välityksellä. Helsinkiläisen oli helppoa, sillä iltapäiväviiden ja aamuseitsemän välillä paikallispuheluista maksettiin vain kertahinta – aikaveloitus toimi päiväsaikaan, mutta kunhan kello kilahti 17, monissa kodeissa sormet naputtelivat ”attd <puhelinnumero>” -komennon, jolloin modeemit alkoivat päästellä tuttua surinaansa. Samalla viisikymmenpennisellä (muistaakseni) pystyi roikkumaan linjalla vaikka koko yön. Minua oli vähän vaikeaa tavoittaa puhelimella iltaisin…
Hitaat modeemiyhteydet olivat nekin syy, miksi www:n käyttö yleistyi vain hitaasti. Kaikenlainen grafiikka oli hidasta ladattavaa. Jos halusin tallettaa koneelle isokokoisia kuvia tai muuta sellaista, piti jättää kone lataamaan yön ajaksi ja painua itse nukkumaan. Kello soi viittä vaille seitsemän, jolloin yhteyden ehti katkaista ennen aikaveloituksen alkua. Oli toki myös tekstipohjainen www-selain Lynx, jota käytettiin tarvittaessa yliopiston unix-koneilla VT102-pääte-emulaatio-ohjelman kautta. Kuten kaikkea muutakin.
(Tuolla Tetriksen alla näkyy, miltä bassotabulatuurin lukeminen unix-koneen sähköpostista pääte-emulaattoriohjelman kautta näytti vuonna 1992. Tähän aikaan Windows 3.1 oli jo yleistynyt, kun hienot ja moniväriset VGA-näytöt alkoivat olla puolityöllistetyn asuntovelkaisenkin ostettavissa, ainakin käytettynä.)
Iltapuheluihinkin tuli aikaveloitus 1990-luvun loppupuolella, mutta se ei tarkoittanut sitä että modeeminkäyttö olisi juurikaan vähentynyt: puhelinlaskut vain kasvoivat tolkuttomiksi. Yksi kaverini sattui asumaan Liisankadulla kommuunissa (nykyisen Liken konttorin yläkerrassa), johon oli vedetty kiinteät linjat läheisestä ATK-firmasta. Moinen oli niin tavatonta, että kommuunista julkaistiin kokosivun juttu sunnuntai-Hesarissa.
Halutessaan erilaisista internet-arkistoista voi tarkistella helposti, mitä on tullut kirjoiteltua news-ryhmiin toistakymmentä vuotta sitten. Onneksi (julkiset) arkistot alkavat enimmäkseen vasta noin vuoden 1995 tienoilta, joten minun netiketin opetteluvuoteni jäävät pölyisille nauhakeloille jonnekin arkiston nurkkaan: myönnän itsekin toisinaan sortuneeni älyttömyyksiin – myöhemminkin. Tosin en muista sentään natsikortin käyttämisen kaltaiseen lapsellisuuteen sortuneeni… ööh… melkein pariinkymmeneen vuoteen. Mutta tuli sekin tehtyä aikanaan. Onneksi pienemmälle yleisölle. Noloa silti.
Nykyään ADSL- ja kaapelimodeemit ovat tehneet jatkuvasti päällä olevista nettiyhteyksistä jokseenkin itsestäänselvyyksiä. PortaCom lopetettiin 90-luvun lopulla, Sonera lopetti news-palvelun tarjoamisen viime kesänä. WWW porskuttaa edelleenkin. Niin minäkin. Facebookissa on monissa suhteissa tavallaan jotakin samaa kuin PortaComissa muinoin, tosin paljon kaoottisemmassa ja monipuolisemmassa muodossa. Sosiaalinen nettikin on kehittynyt. Moniin vanhoihin comituttuihin olen törmännyt toisaalla – esimerkiksi Vihreiden nykyisissä helsinkiläisaktiiveissa on mukana monia alkuaan sieltä tuttuja. Jotkut heistä ovat edelleen yhtä mukavia, jotkut heistä ovat (tai olivat) edelleen yhtä raivostuttavia. En tiedä, johtuuko se minun keskustelukulttuuristani vai heidän. Luultavasti molemmista.
