Huhusta huolimatta – ei. (kai)

Eilen illalla Rumban 25-vuotisjuhlan yleisön joukossa kiersi huhu, että illan päätteeksi luvattu ”Suomen paras livebändi” olisi ollut yhtä lailla 25-vuotisjuhliaan viettävä Sielun veljet. Varmuuden vuoksi menin kysymään asiaa päätoimittaja-Viljamilta, joka ilmoitti ettei näin tapahdu: ”Siinä oli liikaa säätöä.” Yllä oleva kuva ei olekaan eilisillan kekkereistä, vaan Roskilden rytmiteltasta heinäkuussa 1984. Tanskan-keikka ei ollut parhaita näkemiäni siekkariesityksiä, mutta keskinkertaisenakin – yleisellä keikkojen asteikolla – vallan erinomainen. Siekkarit totisesti oli Suomen paras livebändi.

Kuvan ottamisen aikaan en tiennyt, että rytmiteltassa pyöri muun yleisön joukossa 19-vuotias Sippi-lempinimellä tunnettu kiihtelysvaaralainen, josta tuli kuusitoista vuotta myöhemmin vaimoni.

Siekkarien kultakauden aikoihin olin Rumballe ainoastaan puolisäännöllinen lukija. Kirjalliset kontribuutioni alkoivat vasta joskus vuoden 1993 tietämissä, jolloin keksimme kaverini/uussukulaiseni/työtoverini Mikaelin kanssa tarjota päätoimittaja Rami Kuusiselle neljän jutun sarjaa efektilaitteista. Rami suostui ja päkelsimme sarjaan peräti kolme osaa – palkkioepäselvyyksien vuoksi neljäs osa jäi lopulta tekemättä. Mikael katsoi sitä paitsi aiheelliseksi pitää rocktoimittajan hommiin pientä etäisyyttä siihen aikaan hyvässä nosteessa olleen Kyyria-bändinsä vuoksi. Minä kuitenkin jatkoin vähän myöhemmin arvostelujen ja haastattelujen tekemistä, jatkoin suunnilleen kymmenen vuoden ajan: haastatteluja taisi tulla lähes sata, levyarvioita toista tuhatta. Sinä aikana lehti muuttui melkoisesti Ramin aikaisesta esoteerisesta monikulttuurijulkaisusta syvän kriisin kautta huomattavan paljon ammattimaisemmin toimitetuksi rock- ja popmusiikkilehdeksi. Efektilaitejuttusarja poiki vuosia myöhemmin minun puolisäännöllisen ”Kotistudion keittokirja” -palstani ja se puolestaan toimi pohjana ensimmäiselle Kotistudio-kirjalle.

Ja jottei tämä verkostojen kudonta ihan kesken jäisi, kerrottakoon vielä että tutustuin Rumban nykyiseen päätoimittajaan Viljami Puustiseen vuonna 1996, jolloin hän toimi apulaisohjaajana Lobotomiateatterin Woyzeck-tehtaassa, johon minä puolestani tein musiikin. Minä olin Michael Nymanina hänen Peter Greenawaylleen myös Provokaattorissa (säestämäni monologi, jossa lauloin Matleena Kuusniemen kanssa duettoakin) ja Espoon kesäteatterin Markiisitar de Sadessa. Niin, ja olihan meillä lyhytikäiseksi jäänyt bändikin nimeltä Hämärän vartijat, joka esiintyi joskus nelisen vuotta sitten Taiteiden yönä Liken kirjakaupassa ja Kiasman kahvilassa.

Eilisissä bileissä olikin monia tuttuja, ja Rami Kuusinen -vainaa sai ansaitun maljansa. Huhujen kumoutumisen johdosta emme sitten Sipin kanssa jääneet varmistamaan mikä versio tarinasta lopulta oli tosi, mutta tulipa nähtyä lyhyet mutta mainiot keikat mm. Notkealta Rotalta & Liekehtiviltä Torsioneilta (joka tietysti vetoaa tällaiseen Kontula-expattiin, sen jälkeen kun opin ottamaan bändin musiikin Kontula-kuvan pelkästään hauskana, parodisena fiktiona) ja Indicalta, jonka aloitusbiisissä oli muuten huomattavan vahvoja Bollywood-vaikutteita.

2 kommenttia artikkeliin ”Huhusta huolimatta – ei. (kai)

  1. Mikä se Suomen paras livebändi sitten oli illan päätteenä?

Kommentointi on suljettu.