Olen erinäisiä kertoja kehunut, millaisia löytöjä voi parhaimmillaan tehdä kun menee katsomaan konserttia, jossa esiintyy itselle täysin ennenkuulematon artisti. No, ei aina: joskus kokemus on enemmänkin ”ihan kiva” -tasoa.
Jos digitaaliviivepedaalit (ja muutamat muut digitaalitekniset soittolaitteet) olisivat yleistyneet jo 1960-luvun lopulla, Englannissa ja Yhdysvalloissa – miksei Suomessakin – olisi epäilemättä ollut lukemattomia Death Hawksin kuuloisia yhtyeitä, yhdellä erolla: aika harva olisi soittanut yhtä tiukasti yhteen kuin tämä kuusimiehisellä kokoonpanolla esiintynyt riihimäkeläisryhmä. (Vaikutelmaa vielä korosti, että rumpali Miikka Heikkinen onnistui näyttämään ihan Nick Masonin ja Bill Kreutzmannin yhteiseltä lehtolapselta.) Huvilateltan akustiikka ei ollut omiaan bändin äänimaalailulle ja pitkille, leijaileville kappaleille. Ensikertalaisen vaikutelmaksi jäikin vähän hahmoton jatkumo, josta yksittäisiä lauluja ei juuri pompannut korville.
Juontaja Mikko von Hertzen hehkutti myös illan pääesiintyjää Sundara Karmaa seiskytlukuhenkiseksi psykedeliaksi, mutta minun oli vaikeaa hahmottaa bändistä juuri muuta 70-lukuista kuin kauniit pitkät hiukset. Minä kuulin bändin nopeatempoisessa popissa pikemminkin seuraavan vuosikymmenen postpunk-brittikitararockin kaikuja, tosin goottisynkistelyn ja yhteiskunnallisuuden sijaan kepeän bileasenteen kautta kierrätettynä: Siouxie and the Bansheesia, Curea, Classix Nouveauxia, vähän jopa Japania (muutamissa itämaisehkoissa kitaramelodioissa), Big Countrya, Nik Kershawia, ehkä vähän Mike Oldfieldiäkin. Vaikutelmaa vielä korosti laulajakitaristi Oscar ”Lulu” Pollockin meikki ja post-Bowie-henkinen fraseeraus.
Tiukasti yhteen soittanut Sundara Karma heitti topakan setin, jossa tempot pysyivät nopeina ja lyhyet, tiukkarakenteiset laulut muistuttivat melodioiltaan kovasti toisiaan (ainakin näin ensikuulemalta). von Hertzen arveli alkujuonnossaan, että tätä keikkaa saatettaisiin parinkymmenen vuoden päästä muistella samassa hengessä kuin 1990-luvun ”next big thingien”, Massive Attackin ja Radioheadin Huvila-konsertteja. Epäilen vähän – mutta toisaalta: hittivainuni on aina ollut surkea.
