Joskusmuinoin 1980-luvun alussa Helsingissä oli niin vähän klubikeikkapaikkoja – ja ylipäänsä klubikeikkoja – että tuntui että juoksin tuon tuostakin Tavastialla. Nykyään erinomaisia saleja on lukuisia ja keikkoja kasapäin, mutta yhä vieläkin tunnen huonoa omaatuntoa siitä että käyn Tavastialla niin harvoin. Kuuluu ikään kuin kunnon kansalaisen velvollisuuksiin tsekkailla tuoretta elävää musiikkia… no, vaikkapa edes parin viikon välein.
Tämänkertaisen Tavastia-tauon päätti kahden kitaraa ja pianoa soittavan laulaja/lauluntekijä-sooloartistin ilta.
Mikko Joensuun musiikkia en muista aikaisemmin kuulleeni. Ensivaikutelmaksi jäi jossain määrin sisäänpäin kääntynyt artisti esittämässä hyvin sisäänpäin kääntyneitä, mietteliäitä lauluja, jotka saattaisivat tietyssä mielentilassa kuulostaa hyvinkin täydellisiltä hetken tavoittajilta, mutta jotka heinäkuun lopun hikisessä klubiympäristössä jäivät soimaan vähän pinnallisena ja särmättömänä taustahyminänä kuulijan harhaileville ajatuksille. Minulla on sitäpaitsi, 1980-luvun alkupuolen jäljiltä, edelleenkin paha tapa antaa miinuspisteitä suomalaisille artisteille, jotka esittävät suomalaiselle yleisölle musiikkiaan englanniksi, koska tällöin hukataan yksi oleellinen kommunikaation taso. Toisaalta Joensuun keikan loppupuolen nähnyt (minua paljon kaksikielisempi) ystävä tykkäsi kuulemastaan hyvinkin paljon.
Illan tähti oli kuitenkin kiistämättä Euroopan laajuisen soolokiertueensa viimeisellä keikalla ollut Rufus Wainwright. Vaikka hänenkään musiikkinsa ei ole erityisen kertosäepitoista, tarttuvaa tai aina edes aivan helppoa omaksuttavaa – ehkäpä jonkinlaisena kapinana Wainwrightien ja McGarriglejen kantri- ja folkpitoisia sukurasitteita kohtaan – hänessä on kuitenkin aikamoinen annos rutinoitunutta showmiestä silloinkin, kun laulut soljuivat toisiinsa ilman välispiikkejä (joita niitäkin kuultiin koko lailla monta). Erityisesti kitaristina Wainwright on sitä paitsi varsin vahvaotteinen komppaaja, joten soitto rullasi leijumisen sijaan.
Wainwright on monipuolinen musiikintekijä, ja hänen diskografiassaan on lauluista koostuvien levytystenen ohella kaksi oopperaa ja, tuoreimpana albumillinen sävellettyjä Shakespearen sonetteja, joista eilen kuultiin kaksi. Pitkän encoren osana kuultiin myös hänen ehkä tunnetuin levytyksensä, coverversio (hänen tyttärensä äidinisän) Leonard Cohenin ”Hallelujahista”: ”Toivottavasti saan laulaa tätä presidentinvaalien tuloksen selvittyä!” Laulu poikkesi melkoisesti Wainwrightin omien sävellysten tunnelmista ja rakenteista, mutta en minä valita. Hieno lauluhan se on.
