Viime 
kesänä Mukkulan kirjailijakokouksessa maalailin erääseen keskustelupuheenvuoroon esittämässäni kommentissa mahdollisuuksia, joita e-kirjalla ehkä voisi olla perinteisen lineaarisen, alusta loppuun luettavan kirjan formaatin rikkomiseksi. Itse mainitsin esimerkkinä Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät kaksine vaihtoehtoisine loppuineen, mutta joku, en muista kuka, mainitsi Julio Cortázarin romaaniklassikon Ruutuhyppelyä (Rayuela 1963, suom. Anu Partanen 2005). Tälle kirjalle on tunnetusti kaksi mahdollista lukujärjestystä: luvusta 1 lukuun 56, tai sitten aloittamalla luvusta 73 ja siirtymällä kunkin luvun jälkeen sen lopussa mainittuun lukuun: 73 – 1 – 2 – 116 – 3 – 84 – 4 – 71 – 5 …
Ajatus tuntuikin riemastuttavalta: kaksi eri tarinaa samoissa kansissa, limittäin ja lomittain, lukujärjestyksestä riippuen! Mutta jo kirjan alkuun painettua lukuohjetta silmäillessä huomasi, että ihan niin villiä romaania ei Cortázar kirjoittanut: alkupään lukujen muodostama tarina etenee molemmilla lukutavoilla samaan tapaan, ei-lineaarisesti luettuna tarinassa on vain enemmän tekstiä.
Kirjan loppuun painetut lisäluvut sisältävät vain harvoin edes uusia kohtauksia alkuperäisen tarinan jatkeeksi tai täydennykseksi. Monet ovat lyhyitä sivuhuomautuksia, sitaatteja toisilta kirjailijoilta, eräänlaisia loppuviitteitä. Aika monet ovat (toisinaan pitkiäkin) katkelmia kirjan sivuosassa vilahtavan fiktiivisen kirjailijan Morellin teksteistä, joihin romaanin muut henkilöt pääsevät tutustumaan kirjan tapahtumien myötä. Jotkut ovat Cortázarin omia pohdiskeluja ja filosofisointeja.
Romaanin pääasiallisena näkökulmahenkilönä – väliin ensimmäisessä, väliin kolmannessa persoonassa – on 1950-luvun Pariisissa asuva argentiinalainen Horacio Oliveira, ja kertomus pyörii hänen lähipiirinsä ympärillä. Tämä koostuu pääosin maahanmuuttajataustaisista (oman elämänsä) älyköistä, joilla on ainakin jonkin verran tekemistä taiteilija- ja yliopistopiirien kanssa. Monessa suhteessa tämä porukka tuntuu olevan jonkun persinsinöörin kuvitelma vasemmistointelletkuista: viiniä juodaan, öitä valvotaan, töitä vältellään, filosofiasta keskustellaan, epämääräisiä seksisuhteita harrastetaan. Tämän viimeisen kohdan kautta tuttavaporukkaan tulee mukaan uruguayalaistaustainen Maga (oikealta nimeltään sukunimetön Lucía), ensin Horacion vakituisehko seksisuhde, sitten avovaimo, sitten epämääräisen kaipauksen kohde. Maga on peräisin eri yhteisöstä ja hän on kiusaantuneen tietoinen siitä ettei jaa samaa sivistystaustaa eikä osaa ulkoa samoja sitaatteja kuin muut. Mutta hänestä muodostuu silti ryhmän tärkeä jäsen muillekin kuin Horaciolle.
Horacio itsessään muodostuu kirjan mittaan varsin vastenmieliseksi hahmoksi. Eräässä vaiheessa hän muuttaa yhteen erään toisen naisen kanssa, joka (hänen mielestään) ei ole edes hyvä sängyssä, mutta joka tarjoaa miesystävälleen asunnon ja elannon (vähän töitäkin), joten Horacio voi jatkaa tyhjänpäiväistä ajelehtimistaan, päämäärätöntä oleiluaan – ja, lopulta, pakkomielteistä pohdiskelua siitä mitä olisi pitänyt tehdä toisin.
Ruutuhyppelyn tapauksessa ei yleensä nosteta esille tarinaa, miljöötä (vaikka kirjan maahanmuuttaja-Pariisi älykköporukoineen onkin kiinnostavaa ajankuvaa) tai henkilöhahmoja, vaan erikoinen rakenne ja kerronnalliset ratkaisut: äkillisten näkökulmavaihdosten lisäksi joukossa on myös yllätysluku, jossa kulkee rinnakkain sitaatti (kuvitellusta) romaanista ja päähenkilön ajatukset tekstistä, vuororivein:
Ruutuhyppelyä on ilmeisesti toisinaan verrattu James Joycen Ulyssekseen, siinä mielessä että molemmat pyrkivät, omalla tavallaan, rikkomaan romaanin rakenteellisia rajoja ja samalla viittaavat vahvasti kaunokirjallisuuden ja tarinankerronnan perinteeseen. Näistä kahdesta Ruutuhyppelyä tuntuu paljon helpommalta lähestyttävältä ja luettavalta, eheämmältä kokonaisuudelta, vaikka sekin epäilemättä vaatii monta lukukertaa, että siitä saisi kaiken irti. Tällä ensimmäisellä lukukerralla olen hieman pettynyt siitä, ettei suuresti mainostettu rakenneleikki tehnytkään sitä mitä olin lapsellisuuksissani kuvitellut: kertonut kahta kokonaan erilaista tarinaa lukujärjestyksestä riippuen.
Tuollaisen, kuvittelemani, romaanin on kyllä vallan viehättävä idea, vaikka toteutus epäilemättä olisikin perin haastava hanke. Hmmmm…
