Kuten taannoin totesin, Hunanin käsikirjoituksen merkkimäärän oli tarkoitus kasvaa yli miljoonaan siinä vaiheessa kun saisin kirjaan kirjoitettua kaiken sen mitä siihen oli aikonutkin kirjoittaa. Viime hetkellä lisäsin vielä yhden kohtauksen, kun päähenkilöni vuonna 1978 julkaistusta haastattelusta tarinaani sopivan episodin. Joten leveimmillään ja laveimmillaan Hunan oli 1 044 135 merkkiä pitkä tarina.
Tämän jälkeen alkoikin sitten lyhenteleminen. Kuten olen useampaan kertaan täälläkin kertonut, kirjan ytimenä on edesmenneen kummitätini Kiinan lähetyssaarnaajavuosinaan 1935–46 pitämä päiväkirja, ja tämän päiväkirjan viemä tila käsikirjoituksessa oli aikamoinen. Suurin karsiminen tapahtuikin juuri näistä osuuksista. Ennen kuin lopulta saatoin loppuun käsikirjoituksen Scrivener-vaiheen ja yhdistin ko. ohjelmassa käsitellyt jaksot yhdeksi ainoaksi Word-tiedostoksi (suomenkielistä koneoikolukua ja taitto-ohjelmaan siirtämistä varten), merkkimäärä oli pudonnut melkein parillasadallatuhannella.
Scrivener on ollut tälle projektille sekä hyvä että huono ohjelmistoympäristö. Keskeinen hyvä puoli on ollut mahdollista rakentaa teosta epälineaarisessa järjestyksessä: jos olen saanut (vaikkapa lähdemateriaalia lukiessa) hyvän idean ja vahvan mielikuvan jostakin kohtauksesta, olen voinut kirjoittaa sen saman tien ja sijoittaa omalle kohdalleen kirjan kokonaisuuden jatkumossa. Jos kohtaus on myöhemmin tuntunut olevan (esimerkiksi päiväkirjarungon tekstien kannalta) väärässä kohdassa, sitä on voinut helposti ottaa kiinni virtuaalisesta korvastaan Scrivenerin ”Binder”-ikkunassa ja hilata parempaan paikkaan. Siinä mielessä kokonaisuus on ollut helposti hallittavissa ja nähtävissä yhdellä vilkaisulla.
Toisaalta sitten taitto-ohjelmaan päästyä alkoi tuntua siltä, ettei se kokonaisuus ollut ollutkaan niin hyvin hallussa. Tuntui, että niitä päiväkirjaosuuksia oli edelleenkin käsikirjoituksessa aivan loputtoman paljon. Välillä niiden läpi kahlaaminen alkoi ahdistaa niin paljon, että oli pakko selvittää, mikä niiden todellinen osuus kokonaisuudesta oli: tein taittotiedostosta kopion ja poistin systemaattisesti kaikki päiväkirjaosuudet. Pelkäsin etukäteen tulosta ja arvailin, miten vähän omaa tekstiä kokonaisuudessa näiden kahden vuoden väkertämisen jälkeen lopulta olisi: alle puolet? vielä vähemmän? Tulos oli helpottava: oman tekstini osuus oli siinä vaiheessa kaksi kolmannesta kirjasta.
Silti eri ainekset eivät jakaudu kirjassa kovinkaan tasaisesti. Osittain kyse on siitä, että päähenkilöni ei kirjoittanut päiväkirjaa mitenkään tasatahtiin. Välillä merkintöjä syntyi jotakuinkin pävittäin, välillä on pari vuoden mittaista taukoa. Käsikirjoituksessa on sitten välillä isoja klönttejä minun kirjoittamaani tarinaa pari päiväkirjamerkintää välissään, ja sitten toisaalla tolkuttomia määriä päiväkirjaa ja välissä vain muutama lyhyt minun kirjoittamani kohtaus.
Niinpä karsin päiväkirjaa vielä taitto-ohjelmavaiheessakin. Yhdistin muutamia peräkkäisiä merkintöjä, poistin välistä useita päiviä: päiväkirjaosuudet ovat (hyvin kevyttä stilisointia lukuun ottamatta) yhä alkuperäisen kirjoittajansa tekstiä ja niin pitää ollakin, joten mitään kovin suurta remonttia ei siinä suhteessa voi tehdä (vaikka hetkittäin mieli tekikin). Käsikirjoituksen tämänhetkinen kokonaismerkkimäärä on 838 803 merkkiä. Vanhaan, väljähköön taittopohjaan hulautettuna siitä tuli 642 sivua, ja sellaisena pdf-tiedosto lähti nyt muiden luettavaksi – myös kustantamoon.
Laitoin kyllä kaikkia lukijoita varten saatteeksi, että kokonaisuus ei ole vielä kaikilta osiltaan kunnollisessa tasapainossa. Tämä tarkoittanee sitä, että kirjaan tulee vielä jokunen kohtaus, joita siinä ei vielä ole, ja luultavasti jokunen päiväkirjassa kerrottu episodi muuttuu muin keinoin kerrotuksi. Osa jo olemassaolevista kohtauksista saattaa hyvinkin pidetä. Pari ideaa merkitsin itselleni muistiin.
Tällä hetkellä takki on kuitenkin jotakuinkin tyhjä, enkä kuvittelekaan pystyväni antamaan tekstille mitään ainakaan… no, useaan viikkoon. Aion pysyä siitä vähän aikaa tiiviisti erossa. Tällä hetkellä mieliala tekstin suhteen heittelee tuntien välein: välillä Hunan on kömpelö kökkäre ja nolo tapa tuhlata pari työvuotta, välillä se taas on… mm… oikeastaan aaaika lupaava käsikirjoitus, josta saa huolella ja ajatuksella työstämällä aaaika mainion romaanin.
Mutta, ennen kaikkea: Käsikirjoitus on lähetetty kustantajalle. Seuraavaksi joku muu, ulkopuolinen, arvioi onko tekstimöykystä mihinkään ja jos on, mihin suuntaan sitä ehkä kannattaisi työstää. Aika näyttää, tuleeko kustantajalta hylsy vai sopimus.
Mutta sitä ennen voi viettää pientä ja ansaittua lomaa kirjanviimeistelystressin ja reaktioidenodotteluahdistuksen välitilassa.
