Atlantin äärillä

Huvilatelttaputki jatkui tiistaina kahdella minulle ennestään tuntemattomalla artistilla. Kuten moneen kertaan todettu, Huvilateltan elokuiset konsertit ovat olleet erinomainen paikka bongata ennestään tuntematonta musiikkia, josta on sittemmin saattanut tulla hyvinkin rakasta.

Aurora aloitti lupaavasti kulkevalla reggaella, mutta alkuviehätys alkoi karista suhteellisen nopeasti. Niin vähän kuin radiota nykyisin kuuntelenkin (siitä huolimatta että olen nyttemmin yhden radioaseman osakas), bändin ilmaisu kuulosti minun korvaani perin tavanomaiselta reggaehöysteiseltä iskelmäpopilta. Tasapaksuuden vaikutelmaa korosti vielä laulaja-Auroran kovin välinpitämättömältä kuulostava laulutyyli, ja sanoitusten pakonomainen, kaavamainen loppusoinnuttelu.

(Olen ehkä ennenkin maininnut, etteivät loppusoinnut minun mielestäni sovi aina kovinkaan hyvin suomalaisiin laulunsanoituksiin. Alkusoinnut ovat sitten ihan eri asia.)

Auroran yhtye soitti kyllä tiukasti yhteen, vaikka reggaelle niin oleellinen basso jäikin miksauksessa kovin vaisuksi. Itse asiassa bändi soitti, minun makuuni, vähän liiankin timmisti: perinteiseen reggaeen kuuluu sellainen hyvin harkittu ja taidokas sleepaaminen, kompin soittaminen hieman biitin taakse. Nykyisen suomalaisen iskelmäreggaen juuret ovat kuitenkin jamaikalaisen roots-meiningin sijaan 1990-luvun konepopissa, mikä selittää rytmiikan metronomimaisuutta.

Väliajan jälkeen kapverdeläinen Neuza valoi sitten sitäkin reippaammin hyväntuulenbalsamia Auroran jättämiin eimitäänvälii-haavoihin. Välillä esitys tuntui miltei ylipirteältä. Kuusihenkisen bändin rytmiikka tuntui ottavan kopin lämmittelijän reggaeaineksista ja kierrättävän musiikkia sitten Kap Verden saarien, fado-Portugalin ja manner-Afrikan ohella muuallekin Karibianmerille sekä, hyvin vahvasti, Brasilialaisen bossa novan maisemiin (amerikkalais–eurooppalaisia jazzvaikutteita unohtamatta). Neuzan laulu tanssahteli mukavasti keinahtelevan tanssikompin päällä kauniin pakottomana ja melodisena. Heikon kielitaidon vuoksi missasin luultavasti paljon, sillä portugalilaispohjaisella kreolikielellä esitetyt laulut kuulostivat fado-perinteen mukaisesti varsin tekstipainotteisilta. Neuza ei heikohkon englannintaitonsa vuoksi myöskään esitellyt lauluja, vaikka kapealla sanavarastolla esitetyt välispiikit olivat muuten kyllä äärimmäisen sympaattisia.

Hyvän mielen keikka, mukavaa tanssimusiikkia, joka lienee parhaimmillaan livenä. Ainakaan tällä hetkellä ei tunnu erityisempää tarvetta kiirehtiä levykauppaan.

Tämän illan esiintyjä saattaa sitten olla taas ihan eri asia.