Meemiensä levittäjä

Juuso Kekkosen monologi Pilkkaa jumalaa tuntui aika pitkälti jonkinlaiselta jälkikirjoitukselta erinomaiseen, reilu viikko sitten nähtyyn Outo homo -monologiin. Tai oikeastaan sarja alaviitteitä: Pilkkaa jumalaa ei ollut ollenkaan niin johdonmukainen, selkeä tarina kuin monologitrilogian ykkösosa. Osittain tämä saattaa johtua siitä, että kakkosen esityksiä on takana vasta kymmenkunta, ja Kekkosella oli sivupöydällä luntti josta tarkistaa, mistäs aiheesta seuraavaksi pitikään puhua. Joissakin kohtaa monologia tuntui myös aiheelliselta tietää Oudon homon kertoma tarina: siihen viitattiin useita kertoja.

Kekkonen lähtee liikkeelle Richard Dawkins -nimisen kuuluisan uskonnollisen kiihkoilijan kehittämästä meemi-käsitteestä. Meemi voi olla ajatus tai tarina, joka keksimisensä jälkeen alkaa levitä suusta suuhun, ihmiseltä toiselle, fb-tililtä toiselle. Uskonnot ovat eräänlaisia meemejä, niin vitsitkin, samoin tekniset keksinnöt kivikirveestä alkaen. Kekkosen monologin perustana ovat nimenomaan uskonnot – tai, jos tarkkoja ollaan, kristinusko – meeminä. Vaikka hän tunnustautuukin Dawkinsin lailla ateististen näkemysten kannattajaksi – hänellä on siihen hyviä, perusteltuja syitä – hän ei näe samalla tavalla uskontoja sellaisena absoluuttisena pahuutena kuin iso D. Hän löytää Raamatun tarinoista kiinnostavia detaljeja: esimerkiksi tulkinta ”käännä toinenkin poski” -kehoituksesta oli herkullinen, normaalia tulkintaa vähemmän pasifistinen ja minulle aivan uusi.

Meemeihin monologi myös päättyy, ja internetiin: siihen miten monikansallinen tietoverkko muuttaa vanhoja, asuinpaikkaan liittyviä käsityksiä yhteisöllisyydestä ja joukkoon kuulumisesta.

Oudon homon tavoin kuulimme myös juttuja Juuso Kekkosen pippelistä – joka tälläkin kertaa myös nähtiin, sillä hän astui lavalle alastonna – ja hänen seksuaalisista mieltymyksistään. Monologin näihin puoliin on helppo tarttua, ja ehkä Kekkonen on halunnut antaa hänen (ehkä) tärkeämpiä sisältöjä karsastaville katsojille mahdollisuuden tarttua (hah!) johonkin jolla perusteella tyrmätä teksti jonkinlaisena julkisena masturbaationa. Aika ajoin hyvin henkilökohtaiselle tasolle vieminen tuki (minun mielestäni) isompia teemoja, toisinaan harhautti sivupoluille. Toisaalta kyseessä on selvästi myös eräänlainen taiteilijana kasvamisen riitti, oman itsensä peliin panemisen hyvin konkreettinen muoto.

Pilkkaa jumalaan on käynyt katsomassa myös Kujerruksien Linnea, joka asustaa vielä lyhyemmän kävelymatkan päässä teatteri Tuikkeesta kuin me. Suosittelen joka tapauksessa sekä Oudon homon että tämän jatkomonologin katsomista, vaikka sattuisitte asumaan etäämmälläkin. Teatteri Tuike sijaitsee aivan Tapanilan aseman vieressä, joten sinne on helppo tulla vaikka kaukaiselta ja syrjäiseltä Vironniemeltä asti.