Ethan ja Joel Coenin uusi elokuva Inside Llewyn Davis on saanut vähän ristiriitaisia arvioita. En tiedä ovatko arvioitsijat odottaneet jonkinlaista uutta versiota jostakin minkä Coenit ovat tehneet aikaisemmin, ja pettyneet koska tämä ei ole sellainen. En tiedä. Me kyllä nautimme tästä pienestä ja hiljaisen vaivihkaisesta elokuvasta vallan paljon.
Llewyn Davis pyörii Greenwich Villagen folk-kuvioissa 1960-luvun alussa, yrittää pärjätä keikkapalkkioillaan – heikosti, sillä hänellä ei ole varaa omaan kämppään, vaan yöt kuluvat kaverien sohvilla. Tai joskus kaverien tyttöystävien vuoteissa, mikä aiheuttaa sitten hyvin nopeasti lisämenoja ja -riesaa. Davis on tehnyt yhden levyn duettokaverin kanssa – joka sittemmin hyppäsi sillalta – ja sen jälkeen yhden soololevyn, joista kumpikaan ei myy yhtään. Elokuvan viikon kaaren aikana Davis yrittää järjestää itselleen keikkoja ja saada manageria, sillä vaihtoehtona on oikeastaan enää vain luovuttaminen: paluu töihin kauppalaivalle.
Elokuvan epookki on tehty pienin, mutta toimivin keinoin: se ei hypi silmille, mutta näyttää uskottavalta. Oscar Isaac on uskottava periaatteessa ihan hyvänä, mutta tylsänä ja ei-omaperäisenä folktähti-wannabenä, itsekeskeisenä mulkkuna joka ei kovin paljoa opi edes silloin kun lyhytnäköisyyden seuraukset tulevat kalliiksi. Elokuva tekee viikon kaarellaan taitavan ja ilkeän ympyrän, joka voisi olla toisin tehtynä ankean kliseinen, mutta toimii tässä: Coenin tavanomaisten Odysseia-viitteiden lisäksi minun mieleeni juolahti varsin toisenlaisesta kehänkiertämisestä kertova Dostojevskin Pelurit. Samoin toimii lopun pieni vihjaus siitä etteivät nämä pienen kaveripiirin folk-ympyrät pyöri enää kovin kauaa samanlaisina: muutosvoima nousee Gaslight Cafén lavalle känisemään Davisin kävellessä kyllästyneenä salista ulos.
Coenin elokuville tyypillisesti musiikki toimii hienosti, ja laulujen annetaan soida kokonaan: siitä isot pisteet tässä musiikin raa’an silppuamisen kulttuurissa. Maestrona onkin toiminut armoitettu modernin juurimusiikin tuottaja/lauluntekijä/kitaristi T-Bone Burnett – joka oli mukana jo huikeassa Voi veljet missä lienet -elokuvassa – joten tyylitaju ei ole siinäkään suhteessa mikään yllätys.
