Olen nähnyt Patti Smithin livenä… odotas… viitisen kertaa, joista yksi kerta oli ns. ”spoken word” -keikka, jolla tosin myös laulettiin ja soitettiin. Plus yhden laulun setin vuoden 2010 Roskilden avajaisseremonioissa. Ei ollut siis epäilystäkään, etteikö odotettavissa ollut kunnon meininkiä. Enemmän hirvittelin konserttipaikkaa: Musiikkitalon suuri sali on kyllä kaunis, mutta sen akustiikka on tehty peittelemään klasarimuusikoiden rytmisen soittotaidon puutteita, joten salikaikua piisaa turhan paljon mihinkään, missä on biittiä.
Alkuun soundit vaikuttivatkin parvipaikoillemme melkoisen puuroisilta ja tasapainottomilta. Hämmentävästi kappaleiden välisissä hiljaisissa kohdissa saattoi kuulla terävän (akustisen) napsahduksen, kun Smithin luottokitaristi ja sielunveli Lenny Kaye polkaisi jonkun pedaalinsa päälle tai pois. Kaikkialle lavan ympärille levittäytyvä ”viinitarhasali” vaikutti sekin vähän oudolta, kun bändi oli asettunut lavalle soittamaan yhteen suuntaan: he kyllä pyrkivät kunnioitettavasti huomioimaan keikan mittaan myös backlinekamojen takana istuvat yleisön edustajat. Nuorena musiikkitoimittajana legendaarisen Nuggets-garagekokoelman toimittaneen Kayen laulaessa muun bändin kanssa mainiota garagepunksikermää Smith kävi lavantakaisessa katsomossa kättelemässä ja tervehtimässä väkeä.
Vähitellen keikka kuitenkin alkoi saada kierroksia alleen. Ei voi kuin kunnioittaen katsella, millaisella itsevarmuudella reilusti yli kuusikymppinen Patti Smith ottaa salin kämmenelleen, tanssii pitkin lavaa, laulaa kuin nuoruutensa päivinä ja pistää itsensä peliin koko kehollaan. Muusta bändistä rinnalla pysyi lähinnä Lenny Kaye, muut – lähes yhtä kauan mukana pysynyt PSG-rumpali Jay Dee Daugherty, basisti/kitaristi/kosketinsoittaja Tommy Shanahan ja kitaristi/basisti Jack Petruzelli – pysyttelivät enemmän taustalla, vaikka sooloja kyllä kuultiin.
Jonnekin puoleenväliin asti keikka pysytteli sellaisella paremmalla ”ihan hyvä” -asteella, mutta peräkkäin soitetut ”Because the Night” ja ”Gloria (In Excelsis Deo)” alkoivat nostaa intensiteettiä oikein kunnolla. Paremmilla paikoilla, paremmin lavan edustalla (eikä lavanedustan yläpuolella) tunnelma olisi hyvinkin voinut nousta vielä huikeammaksi, mutta enpä oikeastaan osaa valittaa. Kyllä tässä musiikissa oli väkevyyttä aivan riittämiin.
”People have the power
You are the people
You have the power
You are the future
and
future is NOW!”
Olin eilen ekaa kertaa Musiikkitalossa, hulppea paikka, mutta huono tuollaiselle konsertille. Onneksi meillä oli paikat eka rivissä viinitarhan oikealla puolella, joten tuli tanssittua Free Money-kappaleesta lähtien.
Tanssittavaksi ja huojuttavaksihan tuo musiikki on tarkoitettu. Kanssakuulija kirosi suomalaisia homeperseitä, jotka istuvat koko konsertin ajan.
Vaan on se edelleen aikamoinen täti 😉
Kukin nauttii keikasta tavallaan…
Itse istuin hieman ylhäällä ja sivussa, mutta tuonne äänimaailma kuulosti paremmalta kuin ikinä millään käymälläni normaalilla klubikeikalla tai festareilla. Julmetun upeaa!
Jo toisen biisin aikana oli lähes tippa linssissä. Kaiken kaikkiaan erittäin vaikuttava keikka, vaikka muutama vanha biisi lisää olisi tehnyt kokonaisuudella hyvää.
Kyllä tuota tosiaan olisi kuunnellut mielihyvin lisääkin, se on aivan totta.