Anthony and the Johnsonsin edellinen Kulttuuritalon keikka 4. kesäkuuta 2007 oli minulle melkoisen vaikuttava kokemus, vaikken välttämättä kauhean paljon kuuntele yhtyeen (tai käytännössä kait sen laulajan Anthony Hegartyn) levyjä. Eilisiltana ryhmä kipusi samalle lavalle uudestaan, joskin suppeampana. Hegarty itse istui koko setin ajan pianon ääressä – soitti hän sitä ko. kappaleessa tai ei – ja kymmenestä kuuteen pienentyneestä yhtyeestä tuntui löytyvän aikaisempaa kamaripoppia selkeästi jazzillisempia sävyjä. Edellisen keikan tapaan valaistus pysytteli enimmäkseen niukkana ja suuntautui soittajiin useammin takaa kuin edestä. Myös seinälle heijastuneet soittajien varjokuvat olivat edelleen hienoja.
Alkukeikasta tuntui siltä, ettei yhtyeen dynamiikka ollut tällä kertaa edelliskeikan veroista, mutta vajaa puolitoista tuntia kestäneen setin loppupuolella homma alkoi luistaa paremmin. Yhtä rockeihin sävyihin kuin viimeksi ei nyt kuitenkaan edes pyritty.
Tämä musiikki pyörii edelleenkin käytännössä kokonaan Hegartyn jotakuinkin ainutlaatuisen äänen varassa. Hän on huikea tulkitsija, ja vaikka en olekaan miessopraanoäänien tai tuollaisen klassista lähentelevän laulutyylin ystävä, olin jälleen vaikuttunut. Hegartyn ilmeisen leppoisa improvisointi ja yleisön laulattelu toisessa encoressa oli myös mukava lisä muuten niin läpisävellettyyn ja -sovitettuun settiin.
Hieno keikka. Kiitos, Sippi.
